Sello, Kauhajoki, Jokela, Myyrmanni. Uutisten perusteella Suomesta on hyvää vauhtia tulossa maa, jossa kauhistellaan juuri tapahtunutta veritekoa tai pelätään jo seuraavaa. Kouluihin laaditaan tappajien varalle turvasuunnitelmia ja ruokakauppoihin suunnitellaan porttikieltoja. Pyssyjä on kaapit pullollaan. Poliisiuutisista voi joka maanantai laskea, montako ihmistä on viikonlopun vietossa surmattu.

Toisaalta tavallinen tossunkuluttaja voi tallata läpi elämänsä täysin turvallisesti. Suurissakaan kaupungeissa ei ole alueita, joilla ei uskaltaisi liikkua. Kaduilla ei mellakoida, eivätkä jengit taistele keskenään. Hyvin harva joutuu ryöstetyksi ainakaan päivänvalossa. Perheväkivaltaa löytyy korkeintaan naapurista. Tosin siitäkään ei voi olla varma, koska ikävistä asioista ei julkisesti puhuta.

Mikä on totuus? Onko Suomi oikeasti niin väkivaltainen maa kuin väitetään?

Sillä niinhän väitetään.

Kirjailija Sofi Oksanen sai tappouhkauksia laukaistuaan Tanskassa, että suomalaiset miehet ovat humalapäissään aggressiivisia.

Henkiseen väkivaltaan yltävää palautetta sai myös Pertti Töttö. Hän on sosiaalitutkimuksen menetelmien professori, joka tokaisi Helsingin Sanomissa, ettei Suomi ole erityisen väkivaltainen maa.

Pitkin matkaa on uutisissakin toistettu sitkeästi, että Suomi on yksi EU:n häpeäpilkuista.

Ketä tässä kannattaa uskoa?

Tutkija Martti Lehden nimi vilahtelee taajaan, kun googleen syöttää sanaparin suomalainen väkivalta.

Lehti työskentelee Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa, missä hän on laatinut muun muassa katsauksen Suomessa viime vuonna tehdyistä henkirikoksista. Hän jos kuka osaa vastata, olemmeko me suomalaiset muita eurooppalaisia sivistyskansoja väkivaltaisempia.

Lehti tunnustaa heti kättelyssä, että väkivaltaisuuden vertaaminen kansainvälisesti on jokseenkin mahdoton tehtävä.

Tämä johtuu siitä, että eri maissa väkivaltaa tilastoidaan hyvin erilaisilla tavoilla.

Poliisinkaan tietoon tulleita tekoja ei kirjata ylös samalla tavalla edes EU-maissa. Ja vaikka poliisi saisi tilastonsa vertailukelpoisiksi, ne eivät antaisi tyhjentävää vastausta. Lehti kertoo tutkijapiireissä pätevänä pidetystä arviosta, jonka mukaan vain viidesosa väkivallasta tulee viranomaisten tietoon.

Lehden mukaan ainoa jollain tavalla mielekäs tapa verrata väkivaltaa eri maiden välillä on katsoa WHO:n kuolinsyytilastoja.

- Poliisi aloittaa epämääräisen kuoleman selvittelyn henkirikostutkintana, mutta myöhemmin paljastuu, että kyseessä olikin tapaturma tai itsemurha. Henkirikosten todellinen määrä onkin noin 15 prosenttia pienempi kuin poliisin luvut. WHO:n kuolinsyytilastoissa lukemat ovat jokseenkin oikeat, Lehti selvittää.

Mitä tämä WHO:n kuolinsyytilasto suomalaisista sitten kertoo? Olemmeko me väkivaltaista väkeä?

- Olemme, Lehti vastaa.

Sataatuhatta asukasta kohti Suomessa tapetaan vuodessa 2,17 ihmistä. Luku on kaksinkertainen Ruotsiin (0,98) ja nelinkertainen Saksaan (0,60) verrattuna. Tilastossa olemme Bulgarian kanssa Armenian ja Serbian välissä.

Mutta huomion arvoista on, että Suomi ei ole väkivaltainen kaikille.

Tutkija Lehden henkirikoskatsauksesta selviää, että Suomen lukuja synkentävät syrjäytyneet alkoholisoituneet miehet.

Lähes puolet suomalaisista henkirikoksista tehdään ryyppyporukoissa niin, että surmaaja ja uhri tuntevat toisensa. Peräti kahdessa kolmesta suomalaisesta taposta sekä tekijä että uhri ovat olleet humalassa.

Suomalainen väkivalta ei ole sattumanvaraista eikä kovin näkyvää. Vakavat teot tehdään suljetuissa sisätiloissa kaukana tavallisten tallaajien silmistä.

Eikö tästä voi päätellä, että ilman tätä pientä, henkirikoksille poikkeuksellisen altista joukkoa me suomalaiset emme olisi sen väkivaltaisempia kuin ruotsalaisetkaan?

- Kyllä. Jos Suomen luvuista poistettaisiin tämä alkoholistien ryhmä, väkivalta saattaisi olla samaa tasoa kuin muissa Pohjoismaissa. Toisaalta tämä on vähän teennäinen ajatus, sillä väkivalta on kaikkialla pienen porukan tekemää. Voi yhtä hyvin kysyä, miksi suomalaiset alkoholistit ovat monen muun maan alkoholisteihin verrattuna niin väkivaltaisia, Lehti kysyy.

No miksi?

Siihen hänellä ei ole vastausta.

- Väkivallan syistä on paljon kaikenlaisia teorioita alkaen suomen kielen rakenteista, mutta hyviä vastauksia on vähemmän.

Talvisotaa tarjoillaan usein selitykseksi, mutta se ei Lehden mukaan kelpaa, koska Suomen historian väkivaltaisin ajanjakso alkoi yleislakosta vuonna 1905 ja kesti 1920-luvun loppuun.

Alkoholikaan ei yksin riitä, sillä sen kulutus on viimeisten kymmenen vuoden ajan kasvanut samalla kun henkirikosten määrä on selvästi laskenut.

Entä aseet? Niitähän Suomessa on peräti 12 ihmisellä sadasta.

- Ehkäpä Yhdysvaltoja lukuun ottamatta aseiden määrä ei selitä rikollisuutta. Esimerkiksi Sveitsissä on paljon aseita, muttei käytännössä ollenkaan henkirikoksia, Lehti huomauttaa.

Suomen toiseksi yleisin henkirikoksen uhri on kumppaninsa surmaama nainen. Heitä on kaikista uhreista viidennes, ja heidän kohtalonsa näkyy valitettavan säännöllisesti Aamulehdessäkin.

Parisuhdeväkivaltaa ei voi sysätä ainakaan ryyppyporukoiden kontolle. Sen tiedetään päinvastoin koskettavan kaikkia tulo- ja sosiaaliryhmiä.

Voisi kuvitella, että Suomessa parisuhdeväkivaltaa ei olisi ainakaan enempää kuin Etelä-Euroopassa, missä naisen asema perheessä ja työelämässä on vielä aivan toinen kuin Suomessa.

Tutkija Martti Lehti ei uskalla sanoa parisuhdeväkivallan määrästä mitään, koska siinä jos missä, tilastointityyli vaihtelee.

Suomessa parisuhdeväkivallaksi kirjataan myös seurustelusuhteissa tapahtuvat ja entisten kumppaneiden tekemät teot. Monessa Euroopan maassa parisuhdeväkivaltaa ei tilastoida lainkaan tai parisuhteeksi tulkitaan vain avioliitto.

Parisuhdeväkivaltaa on vaikea tutkia Suomen sisälläkin, koska uhri ei läheskään aina ota yhteyttä poliisiin.

Määrää on yritetty selvittää uhritutkimuksilla, joissa tietyllä otannalla poimitulta joukolta on kysytty väkivallan kokemuksia.

Uhritutkimuksia on arvosteltu siitä, että ne eivät välttämättä tavoita sitä joukkoa, joka kokee eniten väkivaltaa. Vastatakseen kyselyyn pitää olla osoite eli asunto ja kyetä täyttämään kaavakkeita.

Kehittämispäällikkö Minna Piispa terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta teki naisuhritutkimusta vuonna 2005 ja oli myös mukana EU-projektissa, johon osallistui tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Ranskasta ja Liettuasta.

Tällä porukalla yritettiin vertailla parisuhdeväkivallan määrää valitsemalla ikäryhmät ja väkivallan muodot, jotka olivat mahdollisimman yksiselitteiset kaikissa maissa.

Näin saatiin tulokseksi, että nykyisessä parisuhteessaan jonkinlaista väkivaltaa oli mielestään kokenut Suomessa 17, Liettuassa 23, Saksassa 13 ja Ruotsissa 9 prosenttia vastaajista.

- Uskaltaisin sen perusteella sanoa ainakin sen, että Ruotsiin verrattuna meillä on enemmän parisuhdeväkivaltaa, Piispa sanoo.

Viime aikoina on saatu uutta käsitystä siitäkin, ettei parisuhdeväkivalta ole vain miesten tekemää. Poliisin tilastoista selviää, että törkeistä pahoinpitelyistä ja henkirikoksen yrityksistä naiset ovat tekijöinä jo 42 prosentissa.

Tosin henkirikosten ja törkeiden pahoinpitelyiden uhrit lasketaan kymmenissä, Poliisin tietoon tulevien lievien ja "tavallisen" pahoinpitelyiden uhreja on vuosittain tuhansia.

Heistä valtaosa, 70 prosenttia on yhä naisia, 15 miehiä ja 15 lapsia.