Ensi perjantaina kello 20 alkaa Suomessa kaksiviikkoinen huonosti nukuttujen öiden kausi. Vancouverin olympiakisat avaa normaalimäen karsinta, jossa suomalaisilla riittää perinteisesti jännitettävää. Tosin nyt jännitetään lähinnä sitä, liitelevätkö mäkikotkat kilpailun ratkaiseville kierroksille.

Mitalihuuma on todennäköinen kolme vuorokautta myöhemmin, kun naiset hiihtävät vapaan kympin.

Hiihtomitali olisi vuosikymmenien tilastojen valossa suomalaisten todennäköisin sauma menestykseen, mutta 2000-luvulla hiihtäjät ovat tuoneet kotiin vain yhden pronssin.

Siis yhden pronssin.

Urheilukunnian keräävät suomalaiset miehet, joita konservatiivinen urheilukansa kutsuu temppuilijoiksi ja leikkijöiksi. Kumparelasku, lumilautailu, alppihiihto ja curling ovat kartuttaneet mitalikokoelmaa yhtä paljon kuin yhdistetty tai hiihto ja mäkihyppy yhteensä.

Meillä on mitalitoivoja uusissa lajeissa vaikka kuinka paljon, mutta heitä on käsittämättömän vaikea pitää kelvollisina olympiaurheilijoina.

Vanhan kansan hiihtoniilo ajattelee kunnioituksella mustikkasoppaa, räkää, liisteriä ja 50 kilometrin hiihdon tuskaa, josta ei tiedä, kärsiikö siitä enemmän hiihtäjä vai katsoja.

Ovatkohan nuokaan lökäpöksyt koskaan edes hikoilleet, hiihtoniilo hohottaa televisionsa edessä.

Helmikuun 17. päivänä on paikka Suomen urheiluhistoriassa avoinna, kun Peetu Piiroinen, Ilkka-Eemeli Laari, Markus Malin ja Janne Korpi napsauttavat lumilaudan jalkoihinsa ja syöksyvät lumikouruun.

Jos tuplavoltti kierteellä onnistuu, keitetään pirteissä lajin ensimmäisiä kultamitalikahveja.

Pohjolan lumisessa korvessa on puutetta itsetunnosta, mutta yhdessä asiassa täällä on varmuus: parempia hiihtäjiä ei löydy kuin Norjasta, ja vain siksi, että ne koijaavat.

Suomen mieshiihtäjät hakivat varmaa menestystä jo ensimmäisistä talviolympiakisoista vuonna 1924 Chamonix'n alppimaisemista Ranskasta. Heti tulikin mitali. Tapani Nikun pronssi 18 kilometrillä aloitti mitalisateen, joka on tauonnut vain vuosina 1928 ja 2002.

Millä tavalla Niku pettymyksen maustaman pronssinsa hiihtikään: kylkiluita oli katki ja ranne oli venähtänyt viidelläkympillä! Mikä tuska, mikä draama! Hiihtäjästä tuli kärsivä messias, josta vielä myöhempien aikojen epäpyhä Mika Myllylä ammensi testamenttiinsa Suomen kansalle.

Kuvat jäätyneen kuolan kuorruttamasta pilvestä, jonka sisällä on Innsbruckin mestaruusviestin kakkososuutta kuljettavan Juha Miedon pää, ovat kansallista urheilukuvastoa vuodelta 1976.

Samoin kansallisille verkkokalvoille on jäänyt Marja-Liisa Kirvesniemen iloinen hymy, joka kilpailee neljän Sarajevossa vuonna 1984 voitetun mitalin säihkeen kanssa.

Entä Paavo Noposen hehkutus Calgaryssä vuonna 1988, kun nuoren Matti Nykäsen eteen avautui tarunhohtoinen El Dorado. Ai jai niitä aikoja.

Hiihto on 71 mitalilla kaikkien aikojen suomalaislaji talvikisoissa. Mäkihyppääjät ovat ponnistaneet palkintokorokkeelle 22 kertaa. He ovat vain kahden mitalin päässä pikaluistelijoiden saavutuksista.

Menestys oli ihan luonnollista.

Katsokaas: maaseutu-Suomessa kaikki hiihtivät, kun talvetkin olivat pitkiä. 1960-luvulta alkaen kaupungistuminen alkoi näkyä joukkuepelien harrastajamäärissä ja menestyksessä, mutta siltikin hiihdolla oli samanlainen asema kilpakentässä kuin Kekkosella valtakunnassa.

Jokin muuttui olennaisesti Japanin Naganossa vuonna 1998. Kumparelaskijat Janne Lahtela ja Sami Mustonen tulivat alas möykkyistä rinnettä rokin soidessa kaiuttimista.

Finaalilaskut eivät kestäneet puolta minuuttia, mutta ne toivat hopeaa ja pronssia.

Huipulle pääsy oli niin yllättävää, että Ylen toimittajakin puhutteli kolmansiin olympiakisoihinsa osallistunutta Lahtelaa ensikertalaiseksi. Neljä vuotta myöhemmin Lahtela voitti kultaa Salt Lake Cityssä.

Tuliko menestys todella niin suurena yllätyksenä?

Urheilusosiologian tutkijan Jari Lämsän mielestä suomalaisen urheilun monimuotoistuminen alkoi jo 1980-luvulla.

- Nuorisokulttuuri muuttui. Lyhyessä ajassa tuli paljon uusia, nuoria kiinnostavia lajeja, joihin yhdistyivät myös kaupallisuus ja kulutus. Samalla perinteisen urheilusankaruuden tilalle tuli muitakin sankareita esimerkiksi tietokonemaailmasta.

Perheet alkoivat viettää hiihtolomia laskettelukeskuksissa ja lapsille oli varaa ostaa kalliita välineitä. Janne Lahtelakin kilpaili ensimmäisissä olympiakisoissaan jo vuonna 1992 Albertvillessä vain 17-vuotiaana.

- Lumilautailun ja freestylen harrastamista helpottaa Suomessa se, ettei niihin vaadita isoja rinteitä. Laskuaikaa on enemmän, kun ei tarvitse kavuta kolmea kilometriä lähtöpaikalle.

Lue lisää 7.2. ilmestyneestä Asiat-liitteestä. Saat tietää miksei olympiakisoissa kannata vähätellä "temppulaskijoita". Tiedätkö, mihin kykenevät esimerkiksi Peetu Piiroinen tai Juha Haukkala