Olo on kuin hammaslääkärin odotushuoneessa.

Huone täyttyy pikkuhiljaa lyhyttukkaisista miehistä. Naisia on joukossa vain muutama. Porukasta päätellen voisin olla armeijan kutsunnoissa tai Nokian työhaastattelussa.

Happi ohenee sitä mukaa kun ovesta vaeltaa vakavia kasvoja. Mietin, mitä ihmettä teen täällä, kun voisin olla sohvalla siemailemassa punaviiniä.

Takana on raskas työpäivä. En ole ehtinyt syödä kunnolla. Edellinen yö meni miehen kuorsausta kuunnellessa. En todellakaan ole iskussa. Sitä paitsi nelikymppisenä ihminen tiedostaa jo kapasiteettinsa rajat. Enimmät harhaluulot ovat hälvenneet, enkä todellakaan kuvittele olevani mikään einstein.

Olen pikemminkin tunneihminen. Tunneälykkö.

Osaan ratkoa yhden tähden sudokuja, sanaristikoissa olen surkea. Minun on usein vaikea ymmärtää kolmasluokkalaiseni matematiikan tehtäviä.

Ihmettelen, miksi työkaverini ilmoitti juuri minut tänne. En myönnä tehneeni hänelle mitään pahaa.

Kostolta tämä kuitenkin vaikuttaa. Kaikki tietävät, että esimieheni on lapsinero, keski-ikäisenäkin nuoren älykön maineessa. Mitä hän sanoo, jos testi menee täysin poskelleen ja palaan työpaikalle imbesillinä?

Voiko ihminen saada potkut epäonnistuessaan Mensan testissä? Vuoden valelääkärinä esiintynyt mies nostatti kauhean julkisen äläkän. Saanko pian aikaan otsikot: "Hidasälyinen teeskenteli vuosikausia toimittajaa"?

Luokassa on kolme Mensan jäsentä, jotka yrittävät kömpelösti keventää tunnelmaa. Kun kello on prikulleen kuusi, he sulkevat oven ja alkavat selostaa perusteellisesti, miten testi tulee suorittaa. He puhuvat hitaasti ja rauhallisesti kuin pienille lapsille.

Mensan sihteeriksi esittäytyvä mies kehottaa testissä pärjääviä tulemaan mukaan Mensan toimintaan. Mietin, miten mukavalta huippuälykkäiden jäsenyys näyttäisi CV:ssä.

Vain kaksi prosenttia väestöstä kykenee ylittämään jäsenyyteen oikeuttavan 130 pisteen haamurajan. Keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100. Sihteerimiestä naurattaa, mutta me testattavat istumme yhä kuin tuomiolla.

Mies kertoo, että Mensalla on koko maassa 2 300 jäsentä, paikallisosastoja on 17. Yksi kolmasosa jäsenistä on naisia. Nokian insinöörien jäsentiheys on huomattava.

Mitä hyötyä huippuälykkyydestä sitten on? Mitä mensalaiset keskenään touhuavat?

Mies kertoo, että toiminta vaihtelee hauskanpidosta työpaikkavierailuihin. Netin suljetussa piirissä käydään vakavia keskusteluja.

Miten älyköt pitävät hauskaa? En ehdi miettiä sitä pitkään ennen kuin mensalainen kiikuttaa pulpetilleni lyijykynän ja kirjekuoren.

Kuoren saa avata. Aikaa on 20 minuuttia.

Tehtäviä on 45. Ne näyttävät juuri niin pelottavilta kuin arvelin. Ruudukoissa on mustia ja valkoisia kuvioita. Niitä aikani tuijoteltuani minun pitäisi asetella ne jollain tavalla älykkääseen järjestykseen.

Alku menee heittämällä, mutta kymmenennen tehtävän jälkeen tunnen hikinorojen virtaavan kylkiä pitkin.

En pysty keskittymään, koska ilmastointilaite surisee.

Tehtävistäni on vielä puolet jäljellä, kun tyly mensalainen ilmoittaa, että aikaa on jäljellä viisi minuuttia. Mietin hetken, kuulenko hänen äänessään sadistista nautintoa.

Testinipun loppupuoli on täynnä käsittämättömiä vinkuroita: menee pahasti arvaamiseksi.

Kun aika loppuu, kahdeksan tehtävää on vielä tekemättä ja edelliset kahdeksan ovat menneet veikkaamalla.

Kun vedän takkia niskaan, vieressäni istunut salkkumies kertoo tupakkaa sytyttävälle mensalaiselle, että viimeisessä tehtävässä taisi olla kaksi vaihtoehtoa.

Just joo. Tuommoinen elvistely ei vaadi kummoistakaan älyä eikä tupakointikaan ole järin fiksua.

Tulokset kolahtavat postilaatikkoon kuukauden kuluttua. Kuoren sisällä on saatekirje ja diplomi, jonka on allekirjoittanut Mensan psykologi Aarno Ryynänen.

Luen ensin kirjeen. Siinä Ryynänen selvittää, että testi on laadittu niin, että suuren osallistujajoukon suoritukset muodostavat normaalijakauman keskiarvolla 100 ja keskihajonnalla 15. Kun suoritustani verrataan suurella joukolla aiemmin saatuihin tuloksiin, saadaan minulle kerrottu älykkyysosamäärä.

En ymmärrä hölkäsen pöläystä.

Sen sijaan ymmärrän, kun Ryynänen lohduttaa, ettei testi suinkaan mittaa absoluuttista älykkyystasoa. Hän tunnustaa, ettei siitä ole vieläkään saatu tolkkua, mitä älykkyys oikeastaan on tai miten sitä voisi luotettavasti mitata. Mensan testi on vain yhdenlainen mittari.

Olen kiitollinen Ryynäselle näistä sanoista. Ilahdun myös siitä, kun hän huomauttaa, että jos pidän suoritustani heikompana kuin odotin, tulokselle voi löytyä muukin selitys kuin älykkyystasoni. Keksin heti monta selitystä.

Sitten tulosten kimppuun.

Kovalle pahville painettu koukeroinen todistus on juhlava, mutta pelottavan karu: kyse on kuitenkin lopulta aika suurista asioista, minäkuvasta, itsetunnosta ja ihmisarvosta.

Kädessäni oleva pahvinpalanen ilmoittaa sen enempää kaartelematta, että minun nimelläni varustettu henkilö on saavuttanut älykkyyskokeesta älykkyysosamäärän 108, joka on parempi kuin 70 prosentilla väestöstä.

Huh.

Olen helpottunut huomatessani olevani edes keskiverto, keskiälykkääksi mitattu.

Tällä lukemalla en pääse Mensaan, mutta saatanpa kehystää todistukseni vessan seinälle. Siitä puolisonikin voi päivittäin nähdä, etten ole ihan sellainen tollo, miksi hän vihapäissään minua nimittelee.

Ehkäpä otan kopion työpaikallekin.

Riikka Lehtovaara