Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Toimittajan tulkinta on hänen omansa

19.01.2010 - 19:29
Paula Lehtomäen kirjoitus julkaistiin Aamulehden Mielipide-sivulla maanantaina 18.1.2010. Se liittyy sunnuntaina 17.1.2010 Asiat-liitteessä olleeseen juttuun.

Lehtomäki kirjoittaa:

Toimittaja Riikka Lehtovaara kirjoitti minusta henkilöjutun sunnuntain Aamulehteen. Hyvähenkinen haastattelu tehtiin keskiviikkona, ja juttu oli minulla tarkistettavana. Tällöin korjasin muutamia faktoja. Puutun tarkistuksessa vain sitaatteihin ja faktoihin: toimittajan tekemät tulkinnat ovat hänen omiaan.

Vastaan omista sanomisistani, en toimittajan niistä tekemistä omista arvioista.

Panin luonnollisesti merkille, että Lehtovaara oli haastattelun perusteella varma pyrkimisestäni keskustan puheenjohtajaksi. Tätä asiaa en ollut hänelle mitenkään kommentoinut.

Perjantaina tarjosin hänelle mahdollisuutta jutun päivittämiseen lauantain televisio-ohjelman jälkeen, kertomatta etukäteen päätökseni sisällöstä.

Näin ollen minulla oli perusteltu syy olettaa, ettei hänen väärä tulkintansa päätyisi sunnuntain lehteen.

Minulle tietämättömällä tavalla Aamulehti julkaisi lauantaina keskustan puheenjohtajakisaan lähtemisestäni uutisen, jonka mukaan olisin "paljastanut" asian Lehtovaaralle kuluneella viikolla.Tämä ei yksinkertaisesti pitänyt paikkaansa. Haastattelusta tehtiin arvaus, joka painettiin uutisena lehteen. Arvaus meni väärin.

Ikävää, että minun epäillään muuttaneen mielipidettäni viime hetkillä, vaikka kerroin toimittaja Lehtovaaralle lauantaina päätöksen syntyneen hiljalleen viime viikkojen aikana.

Olen tänään yhtä kiinnostunut politiikasta kuin viime viikollakin. Käsitykseni siitä, että minulla on poliittisiin tehtäviin monia vahvuuksia, ei ole muuttunut.

Ministerin tehtävä, jossa edelleen toimin, vaatii mielestäni suoraselkäistä vastuunkantoa. Kaikista näistä asioista haastattelussa puhutaan.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että sanon "tahdon" kaikkiin tilaisuuksiin, joita edessä aukeaa.

Ratkaisuistaan saa poliitikkokin kertoa silloin kun hyväksi näkee. Viime päivät muistuttavat, että näiden päätösten ennakoinnissa on syytä malttiin.

Paula Lehtomäki

keskustan varapuheenjohtaja

ympäristöministeri

1 kommentti
1
Niinhän se asia on, kun ministeri sanoo. Täytyy ihmetellä sellaista seuhtomista, että uutinen pannaan huolimattomasti lehteen. Ei osoita hyvää lehtimiestapaa. Asioita ei tunneta riittävästi.