Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

12 kysymystä | Tampereen Pasila, olkaa hyvä

18.01.2008 - 16:18
Tampereen pormestari Timo P. Nieminen lobbaa tosissaan logistiikkakeskusta Pirkkalaan, koska sen kautta aukeaisi monta solmua tamperelaisten liikenneyhteyksissä.
Timo P. Nieminen ei sulje pois mahdollisuutta jatkaa pormestarina. Tampereen liikennemietteet ulottuvat niin kauas tulevaisuuteen, että suuri osa niistä jää väistämättä seuraajille.
1. Logistiikkakeskusta lobataan Pirkkalaan. Jätevedenpuhdistamoa suunnitellaan Pirkkalaan tai Nokialle. Alkaako Tampereelta loppua tila kesken?

- Siitä ei ole näissä asioissa kysymys. Nämä ovat isoja seudullisia hankkeita, joihin etsitään seudullisesti ja logistisesti parhaat sijaintipaikat.

2. Tampereen-Pirkkalan logistiikkakeskus eli EU-kielellä sisämaasatama on lähiaikojen keskeinen kehittämishanke. Mihin Tampere sitä tarvitsee?

- Tampere on lentokenttineen Suomen tärkein pääteiden ja -ratojen solmupiste. Täältä on suorat yhteydet kaikkiin Etelä- ja Länsi-Suomen satamiin. Tampereen seutu on maan toinen kasvukeskus, ja täällä on paljon vienti- ja tuontiteollisuutta. Siksi valtakunnallinen logistiikkakeskus sopisi Tampereelle.

- Se toisi tänne paljon uusia työpaikkoja. Yhteistyö Helsingin kanssa on tärkeää Vuosaaren sataman takia.

3. Vuosaaren satamahanke voi siis antaa vetoapua Tampereelle?

- Valtakunnallisesta logistiikkakeskuksesta kilpailevat eräät muutkin paikkakunnat, ja nimenomaan Vuosaaren satama on tätä vauhdittanut. Eli kilpailutilanteeseen ja taistoihin joudutaan. Keski-Euroopassa vastaavia logistiikkakeskuksia on perustettu jo pitkään. Kyllä Tampereen seutu ja Pirkanmaan liitto tässä ovat tosissaan liikkeellä.

4. Katsotaanpa hetki 20-30 vuoden päähän. Voiko logistiikkakeskus silloin olla kasvanut Tampereen Pasilaksi - uudeksi rahdin ja matkustajaliikenteen keskukseksi, joka samalla helpottaisi keskustan ruuhkia?

- Kyllä se on mahdollista, sillä logistiikkakeskuksen viereen voitaisiin siirtää Viinikan tavararatapiha. Rautatieasema toki jäisi matkustajaliikenteen käyttöön. Tampereen keskusta voisi laajentua nykyiselle ratapiha-alueelle. Paikallisliikenne junilla saisi hyvät mahdollisuudet.

5. On hahmotettu junaradan rakentamista siltaa pitkin yli Pyhäjärven, Rajasalmen kohdalta. Näin avautuisi oikoreitti Etelä-Suomesta länteen ja pohjoiseen?

- Tästä asiasta, samoin kuin ratapihan siirrosta, valmistuu lähiaikoina esiselvitys. Tampereen kannalta nimenomaan tavaraliikenteen ohitusraiteen tekeminen olisi perusteltua, koska vaaralliset kemikaalikuljetukset ja vastaavat saataisiin turvallisesti kaupungin ohi, ja ratapiha-alue saataisiin kaupunkilaisia paremmin hyödyttävään käyttöön. Tällainen ohitusrata oli ensimmäisen kerran esillä jo 1960-luvulla.

6. Miten yhteistyö Helsingin kanssa toimii?

- Tunnen Helsingin johdon hyvin ja suhteet ovat kunnossa. Ylipormestari Jussi Pajusen kanssa olemme kehittäneet yhteishankkeita, kuten Helsingin, Tampereen ja Kotkan toimiston Pietariin. Varmasti Helsingin mielipiteellä on painoarvoa tässä logistiikkakeskusasiassakin.

7. Helsingin lentokenttä on Vantaalla, Tampereen Pirkkalassa. Rautatie ei kulje kummankaan kautta. Lähtötilanne ei ole Etelä-Suomen liikennekeskusten sijoittelun osalta herkullinen. Onko hajautettua matkustamista mahdollista yhdistää?

- Helsinki-Vantaan lentokentälle suunnitellaan rautatieyhteyttä, eikä ole mahdotonta, että pitkällä tähtäyksellä tulevaisuudessa myös Tampere-Pirkkalan lentokentälle menisi raideyhteys. Se helpottaisi liikennevirtoja ja voisi jopa yhdistää lentoasemat.

- Oikoradan linjauksia parhaillaan selvitellään. Ajankohtaisempi hanke on nyt saada lentokenttämme kakkosterminaali laajennettua, se on käynyt aivan liian pieneksi kasvaneiden matkustajamäärien takia.

8. Onko raideliikenne vielä realistinen vaihtoehto Tampereen lähiliikenteessä?

- Jos edellä kuvatut visiot toteutuvat, se helpottaa myös lähijunien saamista. Kaupungin keskustan läpi kulkeville raiteille mahtuisi enemmän junia, kun tavaraliikenne poistuisi. Lähivuosina kehitämme kuitenkin voimakkaasti bussiliikennettä.

9. Mitä Tampere odottaa hallituksen tulevalta liikenneselonteolta?

- Kun läntinen kehätie valmistuu, on vuorossa Rantaväylä ja tunneli. Toivomme nyt valtiovallan aktiivista mukaan lähtöä siihen.

10. Joulutori ja siivouskampanja saivat kovan kansansuosion. Mistä te näitä ideoita oikein keksitte?

- Minulla on aika laaja tuttavapiiri ja tutustun helposti ihmisiin. Ideoita syntyy keskustelemalla niin tamperelaisten, suomalaisten kuin ulkomaalaisten ihmisten kanssa ja ylipäätään tarkkailemalla erilaisia tapahtumia. Tulossa on jatkoakin, kunhan tasokas joulutori saadaan liikkeelle.

11. Tuleeko kunnallisvaaleista pormestarivaalit?

- Väistämättä jossain määrin, mutta muistetaan kuitenkin että kunnallisvaaleissa valitaan kaupunginvaltuusto, joka sitten valitsee pormestarin ja apulaispormestarit.

12. Joko oma ratkaisunne on varmistunut? Sopisiko jatkokausi?

- Kokoomus keskustelee omasta ehdokkaastaan lopullisesti lähiviikkoina.

CV

Syntynyt: Vuonna 1944 Turussa.

Asuu: Tampereen Lentävänniemessä.

Perhe: Vaimo ja kaksi aikuista poikaa.

Työssä aikaavievintä: Yleisjohtamiseen liittyvät neuvottelut ja suunnittelu vielä jatkuvassa suuressa toimintamallin muutoksessa.

Harrastukset: Kävely, lukeminen, tennis ja laskettelu.

Viimeksi luettu: Joululahjaksi saatu alkuperäinen, vanha Kollaa kestää -kirja. Uudemmista Kekkonen ja Viro.

Viimeksi nähty: Elokuvissa katsoin viimeksi Rajan 1918, jossa on myös välähdys Tampereen Raatihuoneesta.

Ahaa: Lukee mielellään ulkomaisia autolehtiä. Korjasi nuoruudessa erään ystävänsä kanssa romuttamolta ostetun sota-ajan Volvo-ambulanssin.

Teksti: Matti Posio

Kuva: Juho Paavola

Niin että "Tampereen" Pasila Pirkkalan puolelle???

Näinkö nopeasti leviää se Helsingin Sipoo-tauti, eli naapurin puolelle suunnittelu!
Bussiliikennettä Tampereella kehitetään voimalla. Hmmm...

Muualla Euroopassa tämän kokoluokan kaupungeissa ja Suomessakin Helsingin alueella panostetaan ja rakennetaan vauhdilla raideliikennettä tulevaisuuden näkymiä ajatellen.

Olisikohan Tampereenkin syytä aikaistaa raideliikenteen rakennusaikatauluja?
10-15 v. päästä on nimittäin jo myöhäistä ihmetellä edelleen saastuvaa ilmakehää ja pakokaasupäästöjen keskelle lopullisesti tukkeutunutta liikennettä kannaksen kaupungissa.
Raiteille kadulle. Ja nopeasti. Siinä tulevaisuuden joukkoliikennesuunnitelma.
Katuratikka olisi jo nyt tarpeellinen! Toivottavasti se tajutaan Tampereella pikaisesti
Toivottavasti pormestari Nieminen tutustuu perusteellisesti hankkeeseen kaikista näkökulmista ennekuin alkaa yhtään voimallisemmin lobata logistiikkakeskusta nimenomaan Pirkkalaan. Keskusken saaminen Pirkanmaalle lienee hyvä koko seutukunnalle, mutta Pirkkalan alueelle suunniteltu paikka on jo kättelyssä auttamattoman pieni, saati 20-30 vuoden perspektiivillä. Lisäksi vaikutukset lähiasukkaiden asuinympäristöön ja kyseisen alueen luontoarvot on jätetty täysin huomioimatta esiselvityksissä. Suunnittelu etenee tällä hetkellä Pirkkalan ja ns. nollaratkaisun pohjalta, joka on näennäistä selvittämistä lopullisen päätöksenteon pohjaksi. Eikä logistiikkakeskus olisi järkevää sijoittaa hieman kauemmas ydinasuinalueista ja kaavoittaa kasvavalle asuintarpeelle tilaa Pirkkalaan, joka on pinta-alaltaan alueen pienin kunta.