Suojelupoliisin päärakennuksessa Ratakadulla on komento vaihtumassa, kun Seppo Nevalalle etsitään seuraajaa.

Suojelupoliisin apulaispäällikkö Matti Simola arvioi, että toisten supolaisten mielestä avoimuutta on ollut liikaa. Toisten mielestä sitä on ollut liian vähän.

- Ainakin sitä on 1990-luvulta alkaen ollut aiempaa enemmän, Simola sanoo.

Vuosikertomuksensa Supo on julkaissut säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Vuonna 2004 aloitettiin julkinen tutkimusraporttien sarja, jossa ilmestyy yhdestä kahteen julkaisua vuodessa. Lisäksi 1990-luvulla ilmestyi toinenkin historiakirja: Isänmaan puolesta, Suojelupoliisi 50 vuotta (1999).

Niin sanotun Rosenholz-kohun kiihtyessä suojelupoliisista lähetettiin toimittajille vastaukseksi niukkoja sähköposteja, ja jos hyvin kävi, lehdet löysivät arkistostaan passikuvan viiksekkäästä miehestä sähköpostin takana.

Suojelupoliisin kassakaapeissa on tietysti muutakin salaista materiaalia kuin viimeaikoina kohutut, Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin vakoilijoita käsittelevät Rosenholz-tiedostot. Asiat liittyvät enimmäkseen ulkomaiseen tiedusteluun ja terrorismiin.

Suojelupoliisin arkistot ovat valtioneuvoston päätöksellä pääosin salaisia 60 vuotta. Tutkimuslupia tieteellisiin tarkoituksiin on myönnetty 25: tä vuotta vanhempiin asiakirjoihin.

Vastavakoilu eli ulkomaisen tiedustelun torjuminen on Supon toiminnan kovinta ydintä. Se on ollut päätehtävä niin kauan kuin konttori on olemassa ollut. Suojelupoliisi seuraa Suomessa tapahtuvaa tiedustelutoimintaa ja tuo ilmi ja torjuu sen laittomat muodot. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

- Se tarkoittaa Suomessa liikkuvien vieraiden valtioiden vakoilijoiden ja erilaisten teknisten välineiden avulla tapahtuvan tiedustelun seurantaa ja asioihin puuttumista tarvittaessa, Simola sanoo.

Suomessa poliittisen tiedustelun määrä on ainakin 1980-lukuun verrattuna vähentynyt. Sotilaallinen tiedustelu on pysynyt suunnilleen ennallaan ja teollisuuteen ja teknologiaan suunnattu tiedustelu jonkin verran lisääntynyt aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna.

Nykyään Supolta kuluu paljon voimavaroja terrorismin torjuntaan, koska kansainvälisessä yhteistyössä on pakko olla mukana. Terrorismin torjunnan korostaminen on Supolle - ja Suomelle - jossain määrin myös imagoasia, mutta taustalla on todellinen tarve. Uusiin iskuihin valmistautuvien terroristien on epäilty keräävän voimia Pohjoismaiden rauhassa.

Turvallisuuspoliisi on periaatteessa reagoiva laitos eli sen rooli muuttuu sitä mukaa, kun yhteiskunta ja sen uhkakuvat muuttuvat. Vielä 1980-luvulla vastavakoilu oli keskeisin toimintamuoto; 1990-luvulla ääriliikkeiden seuranta ja torjunta nousi hetkeksi ykkösaiheeksi, 2000-luvulla on ollut eniten esillä osallistuminen terrorismin torjuntaan.

Simola arvioi, että lyhyellä tähtäyksellä turvallisuustyön, vastavakoilun ja terrorismin torjunnan osuudet voimavarojen käytöstä hieman kasvavat ja sisäisen turvallisuuden uhkien - kuten ääriliikkeiden seurannan ja turvallisuusvartioinnin - osuudet supistuvat. EU-puheenjohtajuudesta johtuen turvallisuusvartioinnin osuus oli poikkeuksellisen suuri viime vuonna.

Vuonna 2006 vastavakoilu kulutti resursseista 35 prosenttia, terrorismin torjunta 30, sisäisen turvallisuuden uhkien torjunta 17, turvallisuusvartiointi 12 ja ennalta estävä turvallisuustyö 6 prosenttia.

Suomen valtiollisen järjestelmän ja suomalaisten lisäksi suojelupoliisin tehtävänä on suojata taloudellista järjestelmää. Supo torjuu myös yritysvakoilua. Se antaa turvallisuusselvityksiä päättäjille sekä yksityisyrityksissä että julkisessa hallinnossa.

EU: hun liittymisen myötä kansainvälinen toiminta on lisääntynyt. Supolla on kaksi edustajaa EU: n elimissä, Euroopan unionin yhteisessä tilannekeskuksessa SitCenissä ja komission turvallisuusyksikössä.

Entä onko Supo edelleen "presidentin poliisi"? Entisaikojen vahvasta uskollisuudesta tasavallan päämiehelle ei liene paljonkaan jäljellä, jos presidentti Tarja Halonen saa nykyään lukea lehdestä, että Suomessa ei olekaan luovuttu Stasi-tietojen salaamisesta. Näin siitä huolimatta, että presidentti oli toisin luullut.

Supo on muuttunut hallituksen tai sisäministerin poliisiksi.

1950-luvulta lähtien suojelupoliisin päällikkö raportoi tärkeät asiat käytännössä suoraan presidentille. Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Supo joutui hakemaan uutta roolia.

Oikeustieteen professori Jukka Kekkosen mukaan valtiollinen poliisi on on demokraattisissa maissa yleensä tiukassa parlamentaarisessa valvonnassa ja julkisessa tarkkailussa. Suomelle olivat pitkään tyypillisiä erittäin vahva presidentin valta ja erikoislaatuinen itäsuhde: täällä suojelupoliisi eli länsimaisesta normaalikäytännöstä poikkeavaa elämää varsin suuressa itsenäisyydessä.

Suomi muistuttaakin itäistä Eurooppaa, sanoo kontrollipolitiikan historiaa tutkinut Kekkonen.

- Läntisten demokratioiden historiaa katsottaessa Suomi asettuu joissain kohdin idän mallin mukaan. Kun demokratia on vähäisempää, Supon kaltaisten instituutioiden yhteiskunnallinen rooli on suurempi, Kekkonen huomauttaa.

Suojelupoliisin näkökulmasta sellainen salainen tieto, joka loukkaa valtion turvallisuutta tai yksityisen ihmisen oikeuksia, pitää pystyä pitämään salassa. Tietojenvaihdon luottamuksellisuus on säilytettävä.

Jos esimerkiksi Rosenholz-tiedot saadaan kansalaisten ulottuville, on myös kansalaisen oikeusturvan kannalta tärkeää, että nimiä ei noin vain paiskata julkisuuteen ja pidetä asian tiimoilta torikokousta.

- Asia pitää suhteellistaa siihen, miten suuresta asiasta Suomen joutumisessa Stasin länsivakoilun yhdeksi kohteeksi lopulta on kyse, Itä-Saksaan erikoistunut tutkija Kimmo Elo sanoo.

Turun yliopiston DDR-tutkijan mielestä asetelma on meillä käännetty nurin ikään kuin Suomi olisi jotain erityistä tai kyseessä olisi valtava kansakunnan häpeätahra. Stasin länsivakoilu toimi lähes kaikkialla, Euroopassa ja Afrikassa.

- Emme voi arvioida jotain toimintaa yksinomaan nykyhetken tietämyksen valossa. Jos tiedämme tänään asioita, joita silloin ei ole voinut olla tiedossa, viisastellaan jälkikäteen, Elo arvioi.

Sitten hän antaa ensimmäiset ajo-ohjeet siitä, miten avautuneita arkistotietoja pitäisi tulkita.

- Jos ihminen on tiennyt, mitä tekee, on kyse aktiivisesta ja tietoisesta toiminnasta. Tapauksissa, joissa tätä ei pystytä osoittamaan, voi olla kyse hyväuskoisesta hölmöstä. Siinä tilanteessa pitää käyttää suhteellisuudentajua, vaikka teko itsessään ei siitä muutu.

- Pitää pystyä selvittämään, oliko ihminen sellainen jota lypsettiin. On saatava selville, ketkä oikeasti ja aktiivisesti luovuttivat tietoja, ja ketkä hännystelymielessä nostivat osakkeitaan.

Rikoksen asteitakin on monia: esimerkiksi maanpetos, törkeä vakoilu tai vakoilu. Myös luovutetun aineiston laatu on huomioitava.

- On eri asia lähettää julkinen raportti kuin salaisia asiakirjoja valtioneuvoston kokouksesta, Elo sanoo.

Miksi Suomi sitten ei ole vielä pystynyt käsittelemään Stasi-vakoiluun liittyviä asioita vaikka esimerkiksi Tanska, Ruotsi ja Itävalta ovat?

Tutkija Kimmo Elon mielestä suomalaisia voi mietityttää se, mitä KGB: n kanssa sitten oikein on touhuskeltu, jos Stasillekin annettiin tietoja. Tutkijoiden pääsy Venäjän arkistoihin Suomen kansallisen menneisyyden käsittelyn merkeissä on varsin epätodennäköistä.

- Mitä enemmän keskustelua yritetään hillitä ja vähätellä, sitä enemmän se ruokkii villejä teorioita, Elo vakuuttaa.

Hän huomauttaa, että meillä tutkijatkin ovat olleet lähimenneisyyden käsittelystä vähemmän kiinnostuneita kuin muissa maissa.

- Historioitsijat vetoavat aina siihen, että jos ei ole arkistomateriaalia, ei voi sanoa asiasta mitään. Lähteistöä voi saada paljon muualtakin, lehdistöstä, muista aikalaisdokumenteista ja tutkimustiedoista sekä aikalaistoimijoilta, jotka vielä ovat elossa.

- Hidas palapelin keruukin on parempi tapa kuin olla hiljaa, Elo sanoo.

Myös Saksassa Rosenholz-aineisto määrättiin salassa pidettäväksi, kun Yhdysvallat luovutti sen takaisin Berliiniin.

Kun asiantuntijapaneeli oli arvioinut kortistomateriaalin ja Saksan viranomaiset olivat nähneet, millaisesta aineistosta on kyse, käynnistettiin Yhdysvaltojen kanssa neuvottelut siitä, miten salassapitovelvollisuus voitaisiin poistaa ja avata arkisto tutkijoiden käyttöön.

Kului pitkä aika ennen kuin Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ja hallinto saatiin taivuteltua siihen, että salausluokitus voitiin poistaa vuonna 2003.

Suomen valtion Yhdysvaltojen kanssa käymistä kiihkeistä neuvotteluista aineiston julkistamiseksi ei ainakaan julkisuudessa ole hiiskuttu sanaakaan.

Teksti: Anu Ala-Korpela

Kuva: Atte Kajova