- Stig Höger
- Näin
- Jyrki Lehtola
- Tarja Tanner
- Urban Pellonpää
- Taneli Heikka
- Matti Mörttinen
- Minna Kurki
- kulisseissa
- Pekka Parantainen
- Pekka Aalto
- Leena Kymäläinen
- PS. Totuus kaikesta
- Markus Leikola
- Anne Kuorsalo
- Jaakko Tapaninen
- Ei teemaa
- Samaan aikaan toisaalla
- Pääjutut
- Miehen kanssa
- Pekka Hyvärinen
- Kai Sauer
Minkä ihmeen takia?

Kolumnista seurasi poikkeuksellisen rankkaa palautetta. Vyötärön alle meni erityisesti arvaus, että osa Parantaisen väitteistä voi hyvinkin olla tämän omaa keksintöä. Oli siinä sulattelemista. Pitää myöntää.
Nyt on istuttu Seinäjoella viisi päivää käräjiä saman kysymyksen äärellä. Oikeudenkäynti on viivästynyt lukuisien lisäselvitysten takia. Virallinen syyte on kuitenkin perustunut haastehakemuksen julkitulosta lähtien samoihin asioihin, jotka olivat keskeisiltä osin tiedossa jo ampumispäivänä.
Kokenut rikoskomisario tapasi Matti Saaren päivä ennen surmanluoteja. Edellisenä perjantaina poliisin päällystöpäivystäjä Seinäjoelta oli määrännyt hakemaan aseen pois. Kun Saari ei ollut kotona, operaatio siirrettiin maanantaiaamuksi, siksi kunnes mies olisi palannut kotikonnuiltaan.
Lauantai-iltana Kauhajoen poliisin kenttäjohtaja tapasi oman rikoskomisarionsa kollegan häissä, ja pyysi lupaa mennä Saaren asuntoon hakemaan ase. Komisario kielsi ja sanoi hoitavansa asian itse maanantaina.
Maanantaiaamuna hänelle esiteltiin poliisilaitoksella Saaren nettiaineisto ampumisvideoineen sekä kerrottiin omituisesta hihittelystä asetarkastuksessa kolme viikkoa aikaisemmin. Vuoden takaiset Jokelan tapahtumat olivat korostetusti esillä.
Komisarion alaisia kuultiin käräjillä todistajina. Kenelläkään ei ollut edes käynyt mielessä, että komisario ei ota asetta pois. Kun seuraavana päivänä koululla alettiin ampua, poliisilaitoksella tiedettiin heti kuka laukoo.
Rikoskomisario oli tavannut Saaren kaksi kertaa ennen maanantaista kuulemista. Tammikuussa 2008 Saari kävi kyselemässä lupaa hankkia ase. Miehen rikosrekisterissä oli kuitenkin merkintä edellisen juhannuksen rattijuopumuksesta. Sen vuoksi lupaa ei tullut.
Hankkimislupa heltisi 7. elokuuta 2008. Kun Saari tuli sitten maanantaina kolmannen kerran virkahuoneeseen, komisario osasi vasta yhdistää henkilön ja nimen, että tämä veikko oli Matti Saari. Komisario oli puhunut hänen kanssaan Jokelasta jo ensimmäisellä tapaamisella.
- Sanoin, että sulla on tuollaisia videoita ja kysyin mitä ne tarkoittavat, kun poliisi on huolissaan, komisario kertoi käräjillä.
Myös synkistä laulunsanoista puhuttiin, mutta Saari vetosi, ettei hän ole niitä kirjoittanut, ja että vastaavanlaisia videoitakin on netissä vaikka kuinka paljon.
- Sanoin, että joku voisi liittää tällaiset asiat Jokelan tapahtumiinkin. Tarkkailin, käyttäytyykö Saari merkillisesti, kun huomautin Jokelasta. Ei käyttäytynyt. Näin jälkikäteen suunnattomasti harmittaa, että vaikka kokemusta on, en pystynyt tunnistamaan, että oli olemassa tällainen vaara, komisario huokaili.
Mies voisi itsekin kysyä samaa: "minkä ihmeen takia?" Hänen oma sanontansa on: "Olisi pitänyt tunnistaa, mutta kun ei niin ei."
Kauhajoen käräjäoikeus kuulee huomenna maanantaina loppulausunnot ja ilmoittaa, milloin tuomio annetaan.
Pekka Parantainen
Kirjoittaja on Aamulehden rikos- ja oikeustoimittaja.