Suojelupoliisin uusi päällikkö on valmis avaamaan kassakaappinsa aarteet historioitsijoille ja ehkä muillekin tutkijoille. He pääsevät ensimmäisinä näkemään, keitä DDR:n tiedustelu piti ystävinään ja avustajinaan.

Politiikan kerma on Supon päällikön kanssa samaa mieltä - yksin tutkijoille, ei missään nimessä medialle eikä kaiken kansan tietoon.

Anteeksi vain, mutta nyt en ymmärrä.

Milloin nimenomaan tutkijat ovat nousseet uudeksi papistoksi, jonka uskotaan käsittelevän valtiollisia salaisuuksia vastuullisesti ja luottamuksellisesti? Ja kenelle paperit itse asiassa luovutetaan, kun ne annetaan tutkijoiden käyttöön?

Minäpä kerron.

Suomi on täynnä tutkijoita, loistavia, hyviä, huonoja, ja aivan kelvottomia. Osa heistä keskittyy poliittiseen historiaan, jolta he julkaisevat silloin tällöin kirjoja ja lehtijuttuja. Kritiikki painaa tuotokset usein lattialankun rakoon. Julmimpia arvostelijoita ovat toiset tutkijat.

Historian tutkimus myötäilee trendikkäästi ajan henkeä. Zeitgeist hallitsi mieliä esimerkiksi muutamia vuosikymmeniä sitten, kun edistyksellisinä pidetyt tutkijat selvittelivät punaisen puolen rehtejä onnistumisia sisällissodassa, porvarillisen viestinnän kaikinpuolista kehnoutta, Neuvostoliiton ihanaa rauhanpolitiikkaa tai Suomen vinoutunutta taloutta. Jokunen oikeistolainen veti toiseen suuntaan, ja Juhani Suomi tutki Urho Kekkosta kuin omaa kuvajaistaan.

Nämä henkilöt ovat nykyään keskeisissä asemissa tiedeyhteisössä. Juuri heille ollaan uskomassa Stasin salaisia papereita.

Tunnen tutkijoita, jotka jäivät yliopiston suojiin siksi, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia oikeassa työelämässä. Jotkut yrittivät, mutta ymmärsivät pian väistyä.

Yliopistoissa ja työhuoneissa haaveillaan viroista ja apurahoista, joita erilaiset säätiöt ja organisaatiot kevyesti myöntelevätkin. Lopulta tutkimusten tulokset on julkaistava mediassa, joka siis tällä kertaa yritetään kelvottomana syrjäyttää. Juuri tiedotusvälineisiin Stasi-paperitkin nähtävästi lopulta päätyvät.

Supon uusi johtaja antoi lausunnon, joka kuulostaa hyvältä, mutta ei kestä tarkastelua. Hänen olisi pitänyt säilyttää paperit kassakaapissaan tai antaa ne vapaaseen mediakeskusteluun.

Yksi kunnon tiedotustilaisuus olisi riittänyt, sillä korkeatasoiset suomalaiset tiedotusvälineet olisivat kyllä osanneet käsitellä aineistoa riittävän tahdikkaasti. Sama media osoitti juuri vastuuntuntonsa Jokelan verilöylyn käsittelyssä.

Stasi-papereiden joukossa on tiettävästi ainakin yksi paljas nimilista, jonka tutkimiseen ei todellakaan tarvita väitöskirjataitoja. Tärkeää on sen sijaan, että listalla nimetyt saavat puolustautua epäilyjä vastaan. Sellaisten lausuntojen pyytäminen on mitä tavanomaisinta journalistista käytäntöä.

Mediassa Stasin listojen henkilöillä olisi lisäksi taattu oikeus vastineeseen, mitä taas kustantajat ja tutkijat eivät voi turvata.

Julkaisupäätöksen tekijän, päätoimittajan, asema on määritelty laissa. Hyvän lehtimiestavan tulkitsee Julkisen Sanan Neuvosto, joka on nykyistä mainettaan parempi itsesäätelyorganisaatio.

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden ja MTV:n entinen päätoimittaja.