Satutteko tietämään, mikä on suomen kielen valheellisin lause?

No, minäpä kerron. Se kuuluu näin: "Hallituksen iltakoulusta kuului iloinen naurun remakka ja haitarin soitto."

Todellisuudessa iltakouluja ei edes pidetä, ja jos pidettäisiin, pääministeri Matti Vanhasen (kesk) johtamista keskusteluista olisi ilo kaukana. Niin synkkä ja suorastaan tylsä on tämä Nurmijärven mies.

Vanhanen todistaa päivittäin vääräksi sen käsityksen, että nykymaailmassa tarvitaan sosiaalisia taitoja. Kieliosaamistakaan hänellä ei juuri ole, joten myös ulkomaalaisten seurassa ainoa mahdollisuus on pysytellä tuppisuuna.

Pääministeri lukeutuu uuteen kepulaisten polveen, jonka ei ole tarvinnut oppia naurattamaan ja laulattamaan tupailloissa. Äänet tulevat Uudellemaalle muuttaneilta viljelijöiden perillisiltä, jotka vierastavat yhteisöllistä kaupunkielämää. Yhtä vakavaa väkeä tapaa vain Antti Kalliomäen kannattajakunnasta.

Luonne heijastuu johtamistapaan.

Hallitusta luotsataan kuin pikkukaupungin peruskoulua. Eri alojen opettajat huolehtivat omista aloistaan. Yhteistä tahtoa ja näkemystä ei ole.

Nykyisessä hallituksessa jopa Paavo Väyrynen vaikuttaa iloiselta vesseliltä, jonka silmät sentään elävät. Väyrynen on toivonut keskustelevampaa otetta, mutta saanut asiassa kuonoonsa.

Vanhasen suhde julkisuuteen on nyreä, vihamielinen ja torjuva. Tällainen asenne on nähtävästi vain vahvistunut avioeron jälkeen, kun miehen pikkutuhmia naisjuttuja on ruodittu värikuvalehdissä ja lööpeissä.

Salskea vallankäyttäjä vetoaa yksinhuoltajiin, jotka kylläkin melko pian kyllästyvät ja jatkavat matkaansa.

Suomen rehevimpien johtajien puolue näyttää surkastuneen Vanhasen mukana samanlaiseksi hartauspiiriksi kuin insinöörien ja toimihenkilöiden liittokokoukset. Väljyys ja suvaitsevaisuus ovat tiessään.

Hallituksen päätöksistä aistii, etteivät ministerit tunne kansalaisten arkea. Kiellot ja rajoitukset seuraavat toisiaan, vaikka kaupunkiväestöä edustava kokoomuskin on mukana. Valtioneuvostosta lähetetään hurskaita signaaleja siitä, miten ihmisten kuuluisi elää ja olla.

Vanhasen kaltaisia raittiita johtajia on maailmalla tätä nykyä paljon, Putin ja Bush esimerkiksi. Amerikan presidentillä oli nuoruudessaan myös riehakas juopotteluvaihe. Historiallisista henkilöistä Adolf Hitler sylki lasiin.

Raivoraittius ja rapajuoppous rajoittavat tajuntaa, mutta eivät sentään aina. Yksi Vanhasen edeltäjistä, Johannes Virolainen, ei koskaan maistanut alkoholia, mutta oli silti mitä mainioin seuramies. Hersyvä karjalainen houkutteli ympärilleen hauskimman porukan. Nykyisistä täysraittiista poliitikoista Ben Zyskowicz viihtyy seurueessa missä tahansa.

Vuosikymmeniä sitten maan johtajat joivat sodan muistot mielestään. Niin tekivät esimerkiksi Väinö Leskinen ja Urho Kekkonen. Ahti Karjalaiselle ja monelle muulle meno olikin sitten liian vauhdikasta.

Hyvä poliittinen johtaja on myös sosiaalinen eläin, joka osaa nauttia elämän parhaista antimista. Niihin kuuluvat maistuva ruoka, laadukkaat juomat, rakkaus ja antoisa seurustelu ihmisten kanssa.

Näissäkin asioissa voi kansalle antaa vapauttavaa ja vastuullista esimerkkiä.