Heleijaa, tätä riemun päivää!

Meistä on vihdoinkin tullut kunnon eurooppalaisia, sillä osaamme jo juopotella sisäkalumme tohjoksi hienostuneeseen ranskalaiseen tyyliin. Stakesin tutkimuksen mukaan yli tuhat suomalaista kuolee vuosittain maksakirroosiin. Vainajien määrä on tuplaantunut viidessätoista vuodessa.

Ja minä kun olin luullut, että olisimme yhä pelkkiä ilmareita, jotka kumoavat juhannusyönä pullon kirkasta ja tarttuvat puukkoon. Tämä slaavilainenkin piirre on toki säilynyt, joten alkoholihaitat ovat nykyään sekä sosiaalisia että lääketieteellisiä.

Olen aina tuntenut örveltäjiä, mutta nyttemmin tuttavapiiriin ovat ilmaantuneet myös lipittäjät. Monet heistä ovat naisia, jotka varastoivat jääkaappeihinsa kolmen litran viinipäniköitä. Hanasta lirutetaan kuivaa juomaa pitkin päivää. Pahvisesta umpilaatikosta ei voi edes päätellä, paljonko viiniä kuluu.

Juuri nyt eletään sisuskalujen hulluja päiviä, sillä meneillään ovat maailman pisimmät vuosilomat. Sattumoisin vain meille ja ranskalaisille maksetaan yli kuuden viikon palkalliset kesälomat.

Kirroosi kehittyy katalasti kesämökeillä ja saunarannoilla. Kun maksa poksahtaa, paljon ei ole tehtävissä. Tarvitaan uusi sisäelin, mutta sellaisia ei ole tarjolla joka Prismassa.

Nousuhumalassa painutaan kaiken lisäksi uhmakkaasti vesille ja uimaan. Siitä menosta on riippakoivujen idylli kaukana, koskapa jo yli 80 kelpo kansalaista on tänäkin vuonna menehtynyt hukkumalla. Osa on mennyt järveen vakain aikein.

En kirjoita näitä rivejä lisätäkseni synkkää syyllisyyttä, sillä sitä asennetta liikkuu Suomessa muutenkin aivan riittävästi. Stakesiakaan en halua mitenkään nostaa. Monet heidän tutkimuksensa ovat turhan tarkoitushakuisia ja moralistisia minun makuuni.

Yritän osoittaa ilman taka-ajatuksia, että itsetuhon määrä on Suomessa vakio.

Vain viikon päivät sitten julkaistiin nimittäin toinen tutkimus, jossa osoitettiin, että itsemurhat ovat vähentyneet merkittävästi. Niitä on puolet vähemmän kuin vuonna 1992. Myönteinen tilastouutinen ei saanut paljonkaan huomiota, vaikka useimpien lähipiirissä on kuoltu oman käden kautta. Itsemurha on ollut hirveä suomalainen kirous.

Lääkäreitä sopii onnitella hienosta ehkäisytyöstä. Alan projekteissa on pystytty pureutumaan ihmismielen mustaan pisteeseen.

Masentuneet ovat saaneet apua uusista mielialalääkkeistä. Tunnen henkilöitä, jotka suorastaan ylistävät niitä. Heidän otsaryppynsä ovat tasoittuneet ja kasvoja kaunistaa pysyvä hymy. Jotkut hihittelevät taukoamatta, mikä on kylläkin jonkin verran kummitusmaista.

Olisikohan niin, että alkoholista on tullut itsetuhon nykyaikainen valtaväylä? Itsemurhia torjutaan onnistuneesti, mutta samanaikaisesti kansa marinoi itseään kuoliaaksi. Pubien ja päniköiden siemailijat kulkevat tieten tahtoen loppuaan kohti.

Kansan surut ja säryt ovat medialle vetävää kesäaineistoa, minkä tutkijat hyvin tietävät. He saavat selvityksilleen julkisuutta ja itselleen uusia apurahoja, kun vain jaksavat kokoontua kesähelteellä hämäriin auditorioihin raskaita tuloksiaan puimaan.

Jos oikein mukavasti käy, asiantuntijoiden seminaarissa vilkkuu television uutisryhmän kameralamppu.

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden ja MTV:n entinen päätoimittaja.