Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Pirkanmaa | Tunnelia ja kiskoja

23.12.2009 - 11:41
Rantaväylän tunneli tulee Tampereelle aikamoisella varmuudella. Vastustajat olivat laittaneet toivonsa kansanäänestykseen, joka kuitenkin kaatui valtuuston päätöksellä lokakuussa.

On helppo ennustaa, että tunneli pysyy otsikoissa myös ensi vuonna, kun sen vaikutuksia ympäristöön selvitetään. Mielenkiintoista on nähdä, ovatko tunnelin eri vaihtoehdot samalla viivalla, kun niitä vertaillaan ja arvioidaan.

Nyt kun tunnelikiista sai jonkinlaisen pisteen, on hyvä keskittyä miettimään kaupungin kehittämisen ydinkysymystä eli Näsijärven rannan rakentamista. Toivottavasti Ranta-Tampellan, Mustanlahden ja Santalahden alueelle kohoaa kokonaisuus, josta voidaan olla ylpeitä vielä viidenkymmenen vuoden kuluttua.

On kummallista, että eräät ovat jo repimässä aluetta halkovan junanradan kiskoja maasta, jotta rantakaistaleelle saadaan lisää rakentamisalaa. Näitä kiskoja saatetaan tarvita vielä kovastikin, kun Pirkanmaan ykköskaupungin joukkoliikenne laitetaan uuteen uskoon.

Maailmanlaajuinen talouskriisi häiritsi pahasti niin Tampereen kuin monen muunkin kunnan elämää. Esimerkiksi Tampereen ensi vuoden budjetin alijäämä nousi peräti 77 miljoonaan euroon. Kaupunki päätti nostaa veroja ja leikata kuluja.

Tampereella ja Pirkanmaalla on paljon vientiteollisuutta ja sen varassa eläviä kuntia. Asukkaiden arkielämän kannalta isoimmat uutiset voivatkin koskea oman kunnan uusia leikkauslistoja.

Juha Lehtinen