Kiitos muistoista, jotka jaat kanssani. Kiitos itsenäisyydestä, jonka eteen teit osasi 18-vuotiaana karjalaistyttönä.

Tällä viikolla olemme soitelleet tavallista useammin. Kertaat muistojasi, jotka liittyivät talvisodan alkamiseen. Lapsuudenkotisi Räisälän Alhotojan kylässä sijaitsi vajaan 20 kilometrin päässä etulinjasta.

- Ketä siellä, kysyi isä Juho, kun oveen koputettiin aamulla kello neljä.

Oven takana seisoi 70 tykistön miestä Kurikasta. Kotisi oli määrätty heidän majoituspaikakseen. Myöhemmin saapui vielä pioneereja Kauhajoelta.

Aamun valjetessa näit pihan täyden hevosia ja omenapuiden väliin viedyt tykit. Mikään ei enää koskaan ollut kuin ennen.

Hoidit sodan ajan karjaa pappilan suuressa navetassa ja toimitit sotilaille maitoa. Aina ei lypsyllä saanut edes valoja pitää.

Kerran kymmenen kilometrin työmatkalla jouduit paiskautumaan juoksuhautaan kolme eri kertaa. Hevonen seisoi tiellä kuin patsas. Teihin ei osunut.

Vihollisen koneet olivat kimpussasi vielä, kun pääsit kirkonkylälle. Pakenit suuren kuusen suojaan, kun "kuulaa tuli niin, että ropisi". Pelkäsit, mutta et lamaantunut. Teit, mitä piti.

Et osaa kuvitella, miten nykyajan 18-vuotias selväisi vastaavassa tilanteessa. Ei se helppoa ollut nuorelle, sanot vain. Et tunne katkeruutta ankarasta nuoruudesta, sillä "siinä oltiin samalla asialla koko kansa ja pulinat pois".

Ihmisten ja myös eläinten kohtalot raastavat yhä. Et henno kertoa kaikkea, vaikka kysynkin. Kuulen äänestä, että pidättelet kyyneleitä.

- No, mitä niistä enää, sanot vain ja vaihdat ripeästi puheenaihetta. Suojelet.

Ennen talvisotaa näit unen, jossa teit kolmea hautaa. Yhteen tuli risti, toinen jäi kesken, kolmatta et ehtinyt aloittaa. Nuorin veljesi kaatui, toiseksi vanhin haavoittui pahoin, vanhin selvisi vammoitta.

Teit elämäntyösi riuskana, pidettynä sairaanhoitajana Huittisissa. Sodan trauma näyttäytyi painajaisissa, joissa jäit yhä uudelleen vihollisen vangiksi. Hyppäsit öisin kauhuissasi keskelle lattiaa.

Painajaiset loppuivat aikanaan, mutta muistot elävät yhä. Sanot kertaavasi niitä joka päivä.

Nyt, 88-vuotiaana, kalenterisi täyttyy lottien ja sotaveteraanien menoista. Yhteishenkenne on ainutlaatuista, ymmärrätte toisianne puolesta sanasta. Se on Sinulle suuri ilon aihe.

Soita taas, kun ehdit.

Marjaana Karhunkorpi