- Stig Höger
- Näin
- Jyrki Lehtola
- Tarja Tanner
- Urban Pellonpää
- Taneli Heikka
- Matti Mörttinen
- Minna Kurki
- kulisseissa
- Pekka Parantainen
- Pekka Aalto
- Leena Kymäläinen
- PS. Totuus kaikesta
- Markus Leikola
- Anne Kuorsalo
- Jaakko Tapaninen
- Ei teemaa
- Samaan aikaan toisaalla
- Pääjutut
- Miehen kanssa
- Pekka Hyvärinen
- Kai Sauer
Yllätys

Jokaisen tapaamisen jälkeen on ollut vaikeampi palata arkeen ilman toista. Jokaisen kerran jälkeen olen pitänyt vähemmän työstäni ja ihmisistä, joiden kanssa työskentelen. Jokaisen kerran jälkeen huonosti nukutut yöt ovat lisääntyneet. Kolmannen tapaamisen jälkeen vaivuin jopa alakuloon, koska kaipasin niin paljon poikaystävääni.
Aika on mennyt kuitenkin nopeasti. Juuri kun ajattelin jo olevani voiton puolella ja kohta palaavani kotiin, tapahtui jotain yllättävää. Minä en palaa kotiin - en vielä yli vuoteen.
Kerran elämässä -mahdollisuuteen pitää tarttua, kun sellainen osuu kohdalle. Minä olen monta kertaa jättänyt tarttumasta ja jälkeenpäin olen harmitellut tyhmyyttäni. Mutta todennäköisesti ilman niitä "virheitä" en olisi nyt tässä tämän mahdollisuuden äärellä.
Alkuperäinen työnkuvani olisi pitänyt minut ulkomailla vain vuoden, mutta minulle tarjottiin uutta ja parempaa työtä, joka pitää minut yhä poissa Suomesta. Tartuin mahdollisuuteen ja parisuhteemme jatkuu etäsuhteena.
Vaikka olemme tähän jo tottuneet ja etäisyys on parantanut suhdettamme, emme kumpikaan ole päässeet irti epävarmuudesta suhteemme kestävyydestä. Olemme molemmat varmoja omasta jaksamisestamme, mutta epäilemme toistemme jaksamista.
Poikaystäväni on suhtautunut jäämiseeni mahtavasti. Hän kannusti minua tarttumaan mahdollisuuteen. Hän ymmärtää, että olisi ollut tyhmää kieltäytyä, kun kultalusikka tuodaan eteen hopeatarjottimella.
On toki toisenlaisiakin päiviä. Silloin hän sanoo, että haluaa minut heti takaisin kotiin, koska ikävöi minua niin paljon. Niinä päivinä hän on mustasukkainen ja hieman vihainen.
Luulen, että tulevaisuudessa pääsemme kokeilemaan etäsuhdetta toisinkin päin. Jos poikaystäväni ei lähde ulkomaille töihin sinä aikana, kun minä olen ulkomailla, tulee se todennäköisesti tapahtumaan, kun minä olen takaisin kotona.
Minun kannattaa jo nyt yrittää asettua toisen asemaan. Minulle elämä ulkomailla ikävästäni huolimatta on helpompaa kuin poikaystävälleni, joka elää ympäristössä, jossa kaikki muistuttaa minusta.
Susanna
Kirjoittaja on parisuhteessa elävä nainen, joka uskaltaa paljastaa kaiken.
Onnea uuden työn johdosta ja jatka toki kivan kolumnin kirjoittamista jatkossakin!