Elämä antoi sheikki Mansour bin Zayed Al-Nahyanille sellaiset valttikortit, että hän voi huoletta korottaa panoksia. Sen sheikki on totisesti tehnytkin. Jalkapallon Englannin Valioliigassa mikään ei ole enää entisensä, jos nyt on ikinä ollutkaan.

Chelsean tähtihyökkääjä Didier Drogba kertoo elämäkerrassaan Didier Drogba - The Autobiography valaisevan katkelman jalkapallosankarien ja sheikkien arkitodellisuudesta. Sheikki Mansour ja Drogba tapasivat taannoin Dubaissa, jonne öljypohatta oli rakennuttanut rivin loistohuviloita.

- Onpa kerrassaan upeita taloja. Ja tämä tässä edessä on erityisen kaunis, Drogba totesi miesten kävellessä bulevardilla.

- Pidätkö siitä todella? kysyi sheikki Mansour.

- Kyllä, Drogba vastasi.

- Sitten se on sinun, lausui Mansour.

Drogban tähtitieteellisen palkan maksaa venäläismiljardööri Roman Abramovitsh, jonka omaisuus on kuitenkin vain murusia verrattuna sheikki Mansourin ja hänen sukunsa varallisuuteen. Useiden nettilähteiden mukaan sheikki hallinnoi osapuilleen 570 miljardin omaisuutta.

Kilpailu huippujoukkueiden omistuksesta on riistäytynyt käsistä. Ei siksi, että seurat tuottaisivat erityisen hyvin vaan siksi, että niiden julkisuusarvo on mittaamaton. Lisäksi maailmassa riittää pohattoja, jotka oikeasti rakastavat peliä.

Sheikki Mansour tekee poikkeuksen siinä, että hän malttaa odottaa menestystä huimista satsauksista huolimatta. Harvinainen luonteenpiirre.

Kärsivällisyys saattaa johtua siitäkin, että muut Valioliigan omistajat ovat possumaisen rikkaita, mutta sheikki Mansour on sikarikas. Sheikin lompsasta ei pohja pilkota heti ensimmäisten takaiskujen jälkeen.

Huippuseuran omistaminen onkin kallista hupia. Abramovitshin ja Mansourin kaltaisten miljardöörien takia pelaajien palkat ovat kohonneet taivaisiin. Ennusteiden mukaan moni brittiseura ajautuu lähivuosina konkurssiin. Niiden onneksi halukkaita pohattoja on oven takana kolkuttelemassa lähes riesaksi asti.

Euroopan jalkapalloliiton Uefan nokkamies Michel Platini kehotti hiljattain seuroja avoimuuteen talousasioissa ja varoitti niitä ylivelkaantumisesta. Jotkut vähemmän rikkaat tahot ostavat seuroja velkarahalla ja valtavalla riskillä.

Kustannuskehityksen takia suurseurojen tulisi joka kausi voittaa joko oma liigansa tai Mestarien liiga, jotta talous pysyy tasapainossa. Siinä kilpajuoksussa kaikki eivät voi voittaa.

Palkkojen räjähtäminen silmille aiheuttaa sietämättömiä paineita urheilulliselle sektorille - lähinnä managereille. Kun palkintorahat ja sponsorisopimukset lipsahtavat käsistä muutaman huonon ottelun jälkeen, yhdeksän seuraa kymmenestä potkii valmentajan pihalle. Sama toistuu pahimmillaan vuosittain.

Maailmanlaajuisesti merkittäväksi jalkapallobisneksen tekee kaksi asiaa. Ensinnäkin laji liikuttaa tavalla tai toisella miljardeja ihmisiä pallon ympäri. Ja toiseksi: melkoinen osa maailman rahasta ja sitä kauttta luonnonvaroista päätyy ammatikseen sianrakkoa potkivien hulivilien pankkitileille.

Rahoille olisi varmasti parempiakin loppusijoituspaikkoja.

Eihän kukaan toki ole väittänytkään, että maailma on oikeudenmukainen paikka.

Kirjoittaja on Aamulehden urheilutoimittaja.

Pekka Aalto