Suomella ja Turkilla synkkaa hyvin. Kun Suomi johti puhetta EU:ssa vuosina 1999 ja 2006, Helsingissä tehtiin hartiavoimin töitä turkkilaisten EU-polun tasoittamiseksi.

Sopiikin kysyä, miksi Suomen johdonmukainen tuki Turkin EU-jäsenyyspyrkimyksille on jäänyt huomaamatta yleensä hyvin informoidulta The Economist -viikkolehdeltä, joka tuoreessa numerossaan listasi Ankaran varauksettomiksi EU-ystäviksi ainoastaan Lontoon ja Tukholman päättäjät.

Viimesunnuntaiset, AKP-puolueen selvään voittoon päättyneet vaalit vahvistivat luottamusta Turkkiin. Islamistiseksi rienatulla AKP:lla - joka aina tuo mieleen Autokumipalvelun - oli hallituskaudeltaan lyödä pöytään sellaiset näytöt, että voitto varmistui. Turkin ystävät Euroopassa huokaisivat helpotuksesta, sillä valtaapitävien EU-suuntauksen odotetaan säilyvän.

Turkin EU-jäsenyys on kaikesta huolimatta melkoisessa vastatuulessa. Tärkeimmistä jäsenmaista Ranska ja Saksa ovat ilmaisseet epäilynsä Turkin EU-kelpoisuudesta. Monessa muussakin EU-pääkaupungissa levitetään urbaania legendaa, jonka mukaan unionin laajentaminen Turkkiin on silkka brittien salajuoni, jolla EU:n ulkopoliittinen toimintakyky halvaannutetaan ja unioni taannutetaan uudelleen pelkäksi talousyhteisöksi.

Itsetietoisen Turkin ei uskota tyytyvän myötäilyyn EU:n jo muutenkin tahmeassa päätöksenteossa. Vertauskohtaa haetaan kaksosvetoisen Puolan jumpittelusta. Näissä oloissa laajentumiskomissaari Olli Rehnillä on enemmän kuin haastava tehtävä Turkin jallittamisessa EU-rysään.

Oman Turkki-tuntemukseni kulinaristinen pohja rakennettiin opiskeluajan kebabkulutuksella, joka suorastaan rivosti kasvatti Hallituskadulla sijainneen Istanbul-ravintolan liikevaihtoa.

Sittemmin kehittyivät myös ammatilliset yhteydet. Yhtenä pontimena turkkilaisten veljeilylle on myytti kansojemme sukulaisuudesta ja kuvitelma jaetusta rajamaa-asemasta: Istanbul sijaitsee osapuilleen samalla pituuspiirillä kun Hamina, ja Ankaran leikkaava linja jatkuu Petroskoihin.

Side Turkkiin sai turhankin henkilökohtaisia piirteitä, kun vierailin Manhattanilla toimivassa Turkki-talossa kohtalokkaana 911-aamuna matkustajakoneiden iskeytyessä muutaman kilometrin päässä New Yorkin WTC-torneihin. Katastrofin kylkiäisenä Turkki syöpyi mieleen loppuelämäksi.

Turkki on vahvasti läsnä myös Kosovossa, entisessä ottomaanien maakunnassa, jossa yhä asustelee merkittävä turkkilainen vähemmistö. Vaikutus näkyy erityisesti paikallisessa ruokakulttuurissa, jossa kebab on säilyttänyt alfa-asemansa pizzan ja hampurilaisten ahdistelusta huolimatta.

Puuhiiliuunissa valmistettu lammas, usein vielä haudutettuna jogurttikastikkeessa, kuuluu jokaisen laaturavintolan listalle. Osmanitapaan ruokakulttuuriin kuuluu myös persous makealle ja lähes uskonnollinen suhde kahviin. Hunajalla ja pähkinöillä kyllästetyt leivokset sekä varrellisesta "ibrikistä" tarjoiltu, kankeaksi sokeroitu sumppi kruunaavat säntillisen aterian.

Näin luumusesongin kynnyksellä kokonaisuuteen liittyy myös lasillinen kotipolttoista, jonka kohtuullinen nauttiminen miellyttävällä tavalla edistää kansojen välisen ystävyyden lujittamista.

Kirjoittaja on tamperelainen YK-diplomaatti ja presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantaja Kosovo-neuvotteluissa. Hän tarkastelee maailmanpolitiikkaa myös kulinarismin vinkkelistä.