Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Ketä tää kiinnostaa?

22.01.2010 - 16:27
Eräs julkisuudesta hämärästi puolituttu kaverini ilmaisi taannoin syvän järkytyksensä.

Hän oli halunnut tutustua itseensä, ja sen sijaan, että olisi mennyt nukkumaan, oli googlannut itsensä. Ja sieltä se minäkuva löytyi: kasa valheita, vääristelyjä ja mielikuvituksetonta ulkonäköön ja seksuaaliseen kykyyn liittyvää pilkkaa.

Kaverini ei niinkään ollut järkyttynyt omakuvansa puolesta, vaan siitä, tällaistako kansa on.

Itsekin olin hieman hämilläni. Kaverini ei ole A-, B- tai edes C-luokan julkkis, vaan muutamille puolituttu parin vuoden takaisesta lehdestä. Miksi häneenkin tuhlataan solvausenergiaa?

Julkisuudelta elantonsa ansaitsevia on aina yhdistänyt yksi ja sama ääneen lausuttu ajatus: Kansa on hyvää.

Kansa on se, kertoo iskelmälaulaja, joka on tukenut häntä vaikeuksien keskellä.

Kansa on se, kertoo poliitikko, jolta saa hyviä ajatuksia omaan työhön.

Kansa on se, kertoo intellektuelli, jonka kokemuspohjainen ja kriittinen ääni halutaan vaientaa.

Kansa on aina ollut ideaali, jota käyttää hyväkseen ja jonka tarpeisiin ja kaipauksiin vedota. Silloin tällöin kansa saa vaaleissa äänensä kuuluviin, ja jos tuo ääni ei ole mieleinen, sen voi aina selittää sillä, että media johti kansaa harhaan.

Nyt kun kansan ääni on yhä kuuluvammin keskuudessamme, yhä harvempi haluaa kuulla sitä.

Kaarina Hazardin kolumnia on käsitelty niin paljon, etten nyt puutu sen herättämään kansan ääneen, vaikka 18 789 hengen viharyhmä onkin kiinnostava joukko ihmisiä.

Missikisat on turvallisempi aihe.

Miss Suomi -kisat järjestettiin viime sunnuntaina. Samana päivänä Helsingin Sanomat julkaisi Sunnuntaidebatti-palstallaan Tulva-lehden päätoimittajan Anne Moilasen kirjoituksen missikisoista. Niissä Moilanen argumentoi missikisoja vastaan niin kuin on tapana argumentoida: aika on ajanut niiden ohi; missikisat ovat "yhdentekevä" ja "juntti" puolipedofiilinen järjestelmä, joka järjestetään vain "median" tähden.

Niin argumentoi älymystö, ja seuraavana päivänä kansa sai esittää eriävän mielipiteensä: Soooori, me ei ollakaan kyllästyneitä missikisoihin. Soooooori, meillä ei ainoastaan ole mielipidettä uudesta Miss Suomesta, vaan myös hänen luonteestaan, poikaystävästään ja pituudestaan.

Keskustelupalstat ja blogit täyttyivät Viivi Pumpasen pituutta ja luonnetta koskevista pohdinnoista. Ilta-Sanomien nettisivuilla on edelleenkin käynnissä keskustelu, jonka otsikko on "Onko Viiivi Pumpanen liian lyhyt missiksi?". Puheenvuoroja on tähän mennessä käytetty 346, ja osa on niin absurdeja, että niiden ironian tasosta on mahdoton sanoa mitään: "Olen miettinyt tätä koko yön, nukkumatta. Pelastaisiko tämän kiperän tilanteen, jos Viivi olis sentin, jopa 2, pidempi, ilman korkkareita?"

Kaikkia kuumottava nettiviha puolestaan nousi esiin, kun suomalaismiehet pääsivät omilla palstoillaan keskustelemaan Viivi Pumpasen poikaystävän etnisestä taustasta ja Porschesta.

Ehkä mielenkiintoisin kansan äänistä on se, joka löytyy lähes joka nettikeskustelusta. Se on nimimerkki "EVVK", joka ilmoittaa aiheeseen kuin aiheeseen: "Ketä tää muka kiinnostaa?"

Ehkä Bertolt Brechtin määritelmä kahdella kielellä vaikenevasta kansasta ei ollutkaan määritelmä. Ehkä se oli toive.

Jyrki Lehtola
Suhtautuuko media liian ylimielisesti misseihin ja missikisoihin? Ota kantaa.

5 kommenttia
1
Katkerantuntuisen miehen kirjoituksia ovat nykyään Lehtolan jutut. Hän on tarkkaan lukenut turhien julkkisten absurdit jutut ja on kovin harmissaan, jos niitä on ahrasti luettu. Olisi hyvin mielenkiintoista, jos laatua kirjoittavien juttuihin laitettaisiin lukijalaskurit. Ehkä silloin olisi pakko alentaa kirjoituspalkkion hintaa.
2
Toive se oli mikäpä muukaan. Bertolt Brecht matkusti Suomeen ja löysi itsestään uuden puolen, johon ihastui palavasti. Matkailu avartaa.
3
Amerikassa tuollaista lukijalaskuria jo sovelletaankin. Nettikone kertoo, mistä aiheista lukijat haluavat lukea ja ohjelmoi sitten toimittajat kirjoittamaan nimenomaan näistä aiheista.
4
Hyvä kirjoitus Lehtolalta. Nettikeskusteluiden taso saa toden totta epäilemään sekä sananvapuden että demokratian periaatteita.
5
Väsynyttä lätinää lehtolalta.
Painaakohan talvi vai sikainfluenssa.
Tarjotkaa nyt sille kalja baarissa tai jotain
että kaveri saa taas elämänsyrjästä kiinni.
ei näitä uupeneita marinoita jaksa lukea erkkikään.