Sanonta "kuolema korjaa" tarkoittaa sitä, että kuoltuamme virheemme korjataan ja meistä tulee täydellisiä.
Perheensä hylänneestä tulee isä tai äiti, joka halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa. Itsekäs kusipäätaiteilija antoi taiteelle kaiken. Väkivaltainen alkoholisti on seikkailijaluonne, joka ei pysynyt paikoillaan.
Tämä on traditionaalinen tapa puhua edesmenneistä niin muistopuheissa kuin median muistokirjoituksissa. "Meidän ei sovi puhua kuolleista pahaa" tarkoittaa sitä, että kuolleista ei myöskään puhuta totta.
Muistokirjoituksetkin ovat muuttumassa. Hugh Montgomery-Massingberd oli brittitoimittaja, jota kutsutaan "modernin muistokirjoituksen isäksi". Montgomery-Massingberd toimi Daily Telegraphin muistokirjoitustoimittajana 1986-94, jolloin hän muutti koko genren. Mahtipontinen ja virallissävyinen aikaansaannosten luettelu muuttui tyylikkäiksi elämäntarinoiksi, joiden viesti löytyi usein rivien välistä.
Edesmenneen vioista ei enää vaiettu, vaan ne muutettiin erikoislaatuisuuden ylistyksiksi. Erästä uskontotutkijaa ylistettiin "Raamattu-tutkimuksen Liberaceksi" ja itsepaljastelustaan kuulua jaarlia "peräänantamattoman suoraksi naisten mieheksi".
Montgomery-Massingberdin muistokirjoitukset olivat niin uraauurtavia, että niitä julkaistiin kirjoina ja muut brittilehdet muuttivat perässä omien muistokirjoitustensa tyyliä.
Sen jälkeen on Briteissä menty muistokirjoitusten tyylimuutoksissa pidemmälle. Lokakuussa Daily Mailin tähtikolumnisti Jan Moir sai tehtäväkseen kirjoittaa Boyzone-yhtyeen edesmenneestä laulajasta Stephen Gatelysta. Moir halusi muistokirjoituksella helliä lukijoidensa ennakkoluuloja ja kirjoitti paheksuen hedonistisesta, huumeiden täyttämästä, homoseksuaalisesta elämäntavasta, joka ajoi Gatelyn kuolemaan.
Montgomery-Massingberdin elegantista tyylistä oli ajauduttu pitkälle: Moirin kirjoitus synnytti vastalauseiden ryöpyn, Daily Mailista vedettiin pois mainoksia ja Moir joutui pyytämään anteeksi kirjoitustaan.
Kun meillä julkisuuden hahmo menehtyy, media on hautautua edesmenneen mukana omaan siirappiinsa.
Muukalais- ja homovihamielinen Tony Halme oli vähintäänkin ristiriitainen hahmo, jolle media antoi haavoittuneen sankarin lähdön.
Pisimmälle imelyydessä meni ehkä Uuden Suomen kolumnisti Jukka Relander, joka tuijotteli YouTubesta Halmeen kasvoja ja yritti löytää niistä tavan puhua omasta herkkyydestään.
Keskiviikkona Iltalehti julkaisi Kaarina Hazardin kolumnin hahmosta nimeltä Tony Halme. Se oli kaunistelematon, erinomaisesti kirjoitettu ja ironisoiva teksti muistokirjoituksista, hyväksikäytöstä, kaunistelusta, valheellisuudesta ja siitä, miten itähelsinkiläisille annettiin Halmeen avulla vääristyneet kasvot.
Kirjoitus ei pilkannut Halmetta, vaan esitti yleisesti tunnettuja faktoja hänestä - ja vielä faktoja, jotka Halme itsekin oli eläessään myöntänyt.
Mutta koska kuolemasta on kyse, faktat olivat liikaa. Netti täyttyi Hazard-vihasta, juontaja Aleksi Valavuori perusti Facebookiin viharyhmän ja halusi kostaa Hazardille viemällä lapsilta tulevaisuuden: "Jos kansa sallii tällaiset kirjoitukset, minä en ainakaan haluaisi tulevien sukupolvien oppivan lukemisen taitoa."
Ei huolta, edellisetkään sukupolvet eivät näemmä ole oppineet lukemisen taitoa.
Jyrki Lehtola