Vaikea sitä oli uskoa, mutta perjantai alkoi samanlaisena kuin niin monet perjantait. Kansalaiset kaivoivat autojaan lumesta ja miettivät, kuten tapana on, että onneksi on perjantai.

Ei sen näin pitänyt mennä. Torstaina saapuneiden uutiskirjeiden mukaan kaiken olisi pitänyt olla toisin. Uutiskirjeestä riippuen Suomen talouden veturi Nokia oli nimittäin romahtanut, uponnut, vajonnut, sukeltanut ja pudonnut.

Eva Polttilakin näytti tavallista vakavammalta Ylen torstai-illan pääuutislähetyksessä, jonka ensimmäisten minuuttien aikana muistettiin useaan otteeseen kertoa, että kansainvälinen taloustilanne ei muuten ole mitenkään aurinkoinen ikään kuin olisi ollut mahdollisuus, että talouskriisi olisi osoittautunut päivän aikana vääräksi tiedoksi.

Samalla kun uutisoitiin Nokian viime vuoden viimeisen kvartaalin tuloksesta, kerrottiin, että tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen luvut tulevat olemaan vieläkin surkeampia.

Mutta nyt kun Nokia on jo romahtanut, uponnut, vajonnut jne., mitä verbejä käyttää kolmen kuukauden kuluttua, kun tilanne on vieläkin huonompi? Jos joku uppoaa tai vajoaa, eikö seuraava looginen askel ole, että se yksinkertaisesti vain makaa pohjassa?

Ja jos Nokia uppoaa, emmekö mekin uppoa sen seurauksena? Perjantain lehtien kannet eivät Nokiaa maininneet, sen sijaan niissä kerrottiin, että Jone Nikulan ravintola lopetti ja että Mika Häkkisen mielestä on turha vertailla häntä ja Kimi Räikköstä.

Kun media uutisoi taloudesta, terminologia ja asenteet tulevat urheilujournalismista.

Talous on kilpailua, jossa on Suomi vastaan muu maailma, jonka syytä kaikki taas on. Tässä kilpailussa on vain voittajia sekä häviäjiä, ei harmaan eri sävyjä, ja jos maalla/yrityksellä menee huonosti, tulee valmentajaa vaihtaa.

Aikaperspektiivikin on lyhyt, yhden pelikauden mittainen. Nyt kun talouskriisi on päällä, suuri osa pohdinnoista keskittyy siihen, kauanko kestää ennen kuin joukkue on taas iskukunnossa.

Tosin media ei ole ainoa, jolla on ongelmia talouspuheen kanssa. Johtavat poliitikot ovat vielä enemmän hukassa etsiessään sanoja.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli juuri ehtinyt verrata talouskriisiä talvisotaan, kun eläkeläinen Paavo Lipponen halusi nokittaa ja kuvasi talouskriisiä "armageddoniksi". Ottaen huomioon, että "armageddon" on raamatullisen tuomiopäivän taistelukenttä, jossa kaikki paitsi oikeaa uskoa tunnustuvat ihmiset joutuvat kiirastuleen, Lipposen vertaukselle naureskeltiin mediassa aivan liian vähän.

Ja miksi olisi naureskeltukaan. Lipponen teki sitä, mitä media toivoo taloudella tehtävän: käytti liioittelevaa, yksisanaista analyysia, jota on helppo toistaa otsikoissa.

Taloudesta on vaikea puhua, kun tällä hetkellä vain harvalla on aikaa ymmärtää sitä. Nokian romahdus on uutinen, joka kestää noin kahdeksan tuntia, seuraavana päivänä se on jäänyt pikku-uutiseksi.

Näköaloiltaan laajemmat talouskommentit joutuu etsimään muun muassa Talouselämä-lehdestä. Ja ne terävimmät analyysit tulevat edelleen Iltalehden kolumnistilta ja Nokian entiseltä toimitusjohtajalta Kalle Isokalliolta, joka näkee pitkiä linjoja, ei jää uutisten alle taivastelemaan ja osaa käyttää juuri oikeassa suhteessa paheksuvaa hämmästelyä kertoessaan, mitä taloudessa parhaillaan tehdään väärin.