Toimittajakaksikko Katja Boxbergin ja Taneli Heikan viime viikolla ilmestynyt pamfletti Lumedemokratia (WSOY) on surullinen kirja surullisesta maasta.

Kirja kuvaa Suomea, jossa on lakattu äänestämästä, jossa päätökset tehdään suljettujen ovien takana ilman pöytäkirjoja, jossa demokratian kunnioittamista pidetään vammana ja jossa poliittinen valta tähtää veronmaksajien ryöstämiseen joko aluepolitiikan, työttömyyden tai pääomatulojen suosimisen muodossa. Vallan ytimessä häärii hämähäkkejä, joiden verkko kudottiin totalitaristisesta piikkilangasta kauan sitten.

Täällä maailman kallein juusto maistuu muovilta, leipä ei edes siltä.

Kirjan Suomi väittää olevansa länsimaa ja markkinatalous, mutta ei oikeasti ole eikä edes halua olla. Syy on konsensus, joka ei kirjan terminologiassa tarkoita yhteisymmärrystä vaan yhteistä valhetta. Sen, joka uskaltaa tuon valheen kyseenalaistaa, lauma hylkää.

Tunnistan tuon Suomen, josta nämä kaksi vastuullisissa asemissa (Boxberg Kauppalehdessä, Heikka Alman lehtien Helsingin-toimituksessa) työskentelevää ja itsekin Stasi-selvitystensä takia sakinhivutuksen kohteeksi joutunutta toimittajaa kirjoittavat.

Viisitoista vuotta sitten, 1994, olin yksi niistä kolmesta partiopajasta (kaksi muuta olivat Risto Penttilä ja Janne Jutila) jotka julkaisivat pamfletin Ultimatum isänmaalle. Me kirjoitimme suunnilleen samasta maasta. Silloinkin suhdanne oli kurja, ja mekin uskoimme, että Suomi katseli tienviittaa, jonka toinen nuoli osoitti länteen, toinen itään. Tänään se, mitä omasta kirjastamme välittömästi seurasi, uusi Nuorsuomalainen puolue, on sivulause suomalaisessa poliittisessa historiassa.

Boxbergin ja Heikan kirja keskittyy siihen, mikä Suomessa on päin seiniä. Kirjoittajat ovat journalisteja ja siksi heille riittää, että vääryydet, valheet ja vastuulliset paljastetaan. Yhteiskunnallisessa työnjaossa jonkun muun tehtävä on korjata se mikä on rikki. Mutta jos Suomi on sellainen kuin kirjoittajat kuvaavat, kuka ryhtyisi töihin?

Tekijät vertaavat Suomea Matrix-elokuvan lumetodellisuuteen: kaikki se mitä yksilö näkee ympärillään on harhaa, todellisuudessa hän on salatun systeemin orja.

Kun oma kirjamme ilmestyi, erilaiset vaikuttajat kutsuivat meitä keskustelemaan kanssaan ja antamaan ohjeita. Muista elävästi istunnon suuren suomalaisen yrityksen näköalakabinetissa. Paikalla oli suuryritysten ylintä johtoa, johtavia virkamiehiä, emerituspäätoimittajia, professoreja. Ohje nuorukaisille, jotka olivat huolestuneita isänmaan tilasta, oli: "Älkää sotkeutuko politiikkaan. Jos haluatte saada jotakin aikaan, toimikaa varjoissa, perustakaa klubi. Niin Suomessa pitää toimia."

Vielä enemmän kuin se, mitä sanottiin, minulle on jäänyt mieleen, miten se sanottiin: ei ylimielisesti, vaan surumielisesti, lannistuneena. Sama alakuloinen viesti kaikui myöhemmin muissakin paljon nähneissä huoneissa.

Se mikä ehkä näyttää salaliitolta, on vain väsymystä. Mahdollisesti laiskuuttakin.

Suomi ei ole kollektiivinen harha, vaan elämänmittainen haaste. Annatko periksi vai etkö anna? Ratkaisevaa ei ole se, miten asiat ovat, vaan mitä itse kukin päättää niille tehdä.

Kirjoittaja on uusmaalainen mediayrittäjä.