Yhdysvaltain kolmen suuren autojätin johtajat kävivät reilu viikko sitten Washingtonissa pyytämässä kongressilta kriisiapua. Syömälainaa olisi tarvittu heti 25 miljardia dollaria, huomisen tarpeista ei uskallettu paljon puhua. Finanssikriisin keskellä numerot muistuttavat päivä päivältä enemmän science fictionia. Kun faktat ovat keksittyjä, on syytä keskittyä juoneen.

Mikä oli siis juoni, kun pääjohtajat Fordin Alan Mulally, Chryslerin Robert Nardelli ja General Motorsin Rick Wagoner pitivät puheenvuoronsa kongressille? He aloittivat kertomalla tuottavansa yhteensä 2,5 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, työllistävänsä kolme miljoonaa ihmistä ja pitävänsä lisäksi huolta lähes miljoonasta eläkeläisestä. Tämä ei kuitenkaan ollut varsinainen viesti. Kun miehet kertoivat, miksi Yhdysvaltojen autoteollisuus pitäisi pelastaa, he kuvailivat, kuinka monta tuotantolinjaa oli juuri muutettu tuottamaan pikkuautoja jättimaastureiden sijasta, kuinka paljon vähemmällä polttoaineella autot kulkisivat jo ensi vuonna, kuinka monta hybridiautoa saataisiin markkinoille aivan kohta...

Vain vuosi sitten heidän johtamansa yhtiöt lanseerasivat vielä historiansa suurimpia ja ahnaimpia automalleja. Nyt kuulosti siltä kuin Anni Sinnemäki olisi kirjoittanut heidän puheenvuoronsa.

Puheet ja teot eivät vielä aivan kohtaa. Herrat olivat lentäneet tilaisuuteen Detroitista kukin omilla yksityiskoneillaan. USA:n televisiomainoskatkot täyttyvät edelleen ennätyssuurten autonkuvatusten mainoksista. Pelin säännöt ovat silti muuttuneet nopeasti. Kamppailu tulevaisuudesta ei ole voima- vaan kestävyyslaji.

No, kaikkihan me tiesimme, että Yhdysvaltain autoteollisuus on pudonnut kehityksen rattailta - jo joskus 70-luvulla. Ympäristön muutos vain teki rappion yhtäkkiä näkyvämmäksi kuin koskaan ennen.

Suomessa samaa nähtiin 1990-luvun alussa, kun Neuvostokaupan varaan rakentuneelta tuotannolta katosivat markkinat. Voisiko samaa tapahtua taas? Seuraavassa muutama ehdotus ratkaisuksi:

Pientalorakentaminen. Suurempaa, näyttävämpää, nopeasti, yksityiskohtiin paneutumatta, kestävyydestä välittämättä. 300 neliön kipsilevykartanot suoralla sähkölämmityksellä ovat kuin suoraan detroitilaiselta liukuhihnalta.

Megamarketit. Kun markettiin pääsemiseen tarvitaan puoli tankillista bensaa, parkkiruudusta näkee kaupan ovelle vain erityisen hyvällä säällä ja vihannestiskiltä leipätiskille löytää vain saaristolaivurikurssin käynyt, shoppaaminen ei enää ole tehokasta eikä hauskaa eikä edullista. Kuinka kauan jaksamme uskotella itsellemme että se on?

Ratahallintokeskus ja VR. Lähes koko läntinen maailma panostaa tällä hetkellä raivoisasti raideliikenteeseen. Suomi ei. Täällä kehittyy lähinnä korjausvelka. Radoista vastaava Ratahallintokeskus ja junia ajava VR pitävät rokulia, vaikka ympärillä on täysi liikekannallepano. Pahimmin unessa on näiden kahden firman valtio-omistaja.

Suomalaiset puolueet. Kuinka monta niistä voi tosissaan sanoa tehokkaaksi ja tulevaisuusorientoituneeksi? Kuinka moni puolueista on kiinnostuneempi siitä, minne me olemme menossa, kuin siitä, mistä se on tulossa?

Kirjoittaja on uusmaalainen mediayrittäjä.