Jaakko TapaninenHistoria ei loppunut, se vain keräsi voimia ja palasi keskellemme, valmiina uusintaotteluun kaikkia vastaan. Amerikkalainen poliittinen taloustieteilijä Francis Fukyamahan esitti vuonna 1992 - silloin aivan luontevalta tuntuneen ajatuksen - että kommunismin romahdettua poliittinen ja taloudellinen liberalismi valloittavat maailman. Markkinatalous ja demokratia tanssahtelevat käsikynkkää maapallon ympäri ja kaikki maailman maat liittyvät kulkueeseen. Ideologiset vastakkainasettelut lakkaavat. Historia loppuu.
Monen mielestä loppu loppui jo syyskuun yhdestoista 2001. Mutta jos ei silloin, niin viimeistään syksyllä 2008.
Reaganilaisesta vallankumouksesta lähtien alati vapaampina myllertäneet markkinavoimat tuhosivat Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän tehokkaammin kuin Al-Qaidan lentokoneet ala-Manhattanin. Liberaali markkinatalous johti sosialismiin. Jälleenrakennuksen lasku maksetaan kansalaisten rahoilla, mutta heiltä ei kysytä lupaa. Kriisin uskotut miehet toimivat lähes yksinvaltaisilla valtuuksilla.
WTC-iskujen jälkeen USA lähti kostoretkelle uskoen ja uskotellen, että jos epädemokraattiset talibanit ja saddamit syrjäytettäisiin, kansanvaltaiset arvot saisivat tilaa kasvaa. Demokratian miekkalähetys Afganistanissa ja Irakissa on ajautunut umpikujaan, josta ainoa ulospääsy lienee kiskaista sapeli haavasta ja antaa heimopäälliköiden palata valtaan.
Maailmanvallaksi noussut Kiina on osoittanut, ettei markkinatalous tarvitsee kumppanikseen demokratiaa, saatika ihmisoikeuksia. Markkinoiden on jopa helpompi toimia diktatuurissa kuin hitaassa ja arvaamattomassa demokratiassa. Pekingin upeasti organisoidut olympialaiset olivat ilotulitus tämän argumentin puolesta.
Venäjä on vahvistunut sitä mukaan kun se on polkenut maan orastavaa demokratiaa. Maailmanmarkkinoita se tarvitsee myydäkseen energiaa ja ostaakseen ylellisyystuotteita, mutta läntisistä arvoista se ei ole erityisen kiinnostunut. Sen sijaan se on kiinnostunut pitämään puskurivaltionsa kurissa. Kylmä sota on haettu pakkasesta.
Kaiken tämän ympärillä ilmastonmuutos näyttää etenevän vääjäämättä. Mitä enemmän vapaata taloutta, sitä enemmän hiilikuormaa. Linkolalainen ekodiktatuuri ei yhtäkkiä enää olekaan vain kajahtanut painajainen, vaan mahdollinen tulevaisuudenkuva.
Samaan aikaa kotona pohjolassa. Jokelan ja Kauhajoen jälkeinen Suomi on täynnä kysymyksiä. Taudin nimeä vielä etsitään, mutta kukaan ei ole ehdottanut lääkkeeksi lisää taloudellista tai poliittista liberalismia. Moni on ehdottanut niiden kuriin saattamista.
Lisää pankkikontrollia, ilmastokontrollia, asekontrollia, valvontaa, valtiota. Lisää liikehdintää maailman epävakaimmilla alueilla. Uusi voimatasapaino Venäjän, Kiinan ja länsimaiden välillä. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi ovat tämän vuoden suurimmat häviäjät. Harvainvalta haastaa demokratian, valtiojohtoisuus vapaat markkinat.
Wow, Francis, mitä tästä kaikesta pitäisi sanoa?
Ideologiat eivät kuolleet, ne eivät edes nukkuneet. Ne olivat peruskuntoleirillä.
Kirjoittaja on uusmaalainen mediayrittäjä.