Yhdysvaltain talous on vapaassa pudotuksessa, kun ilmapatja sen alla räjähti. Suuryritykset kaatuvat yhdessä yössä, eläkevarat katoavat, kokonaisista lähiöistä sammutetaan valot ja eläkeläisleskiä ajetaan kaduille.
Joko taas?
Vielä syksyllä 1987 pörssiromahdus tuntui historialliselta, sen vertaaminen vuoteen 1929 perustellulta ja vakavan itsekritiikin paikka välttämättömältä. Sitä ovat seuranneet säästöpankkikriisi, roskalainaromahdus, teknokupla, Enron, WorldCom ja nyt subprime-
luotoista alkanut ketjureaktio. Parhaansa mukaan muu maailma on koettanut ottaa oppia ja tehdä samat virheet perässä, yleensä kuitenkin pienemmin resurssein ja siksi myös seurauksin.
Amerikan-kriisien kokoluokka vaihtelee, mutta perustarina on jokseenkin sama: hyvin älykkäät, parhaat koulut käyneet, erittäin motivoituneet ja valtavan fokusoituneet ihmiset - aikamme ehdottomat valioyksilöt - kehittävät maanisella vimmalla uusia hämmästyttäviä instrumentteja, takovat talouden fantastiseen nousuun ja tekevät hillittömiä omaisuuksia.
Kunnes koko tyhjän päälle työntynyt kiihkeä touhotus romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Se oli se riski, tyhmä.
Sitten voihkitaan hetki, työnnetään raadot sivuun ja kohta aloitetaan uudestaan, aluksi varovaisin, mutta jo kohta kiihtyvin kierroksin kohti uutta häkellyttävää nousua.
Hyvin samanlaistahan on nykyisin monen suuryrityksen johtajakierto. Kun uusi johtaja tulee taloon, kaikki aiemmin tehty todetaan vääräksi. Omaisuus kirjataan alas, väkeä pannaan pihalle ja aloitetaan syvältä. Sitten prosentit ja bonukset alkavat nousta, pelastaja alkaa juosta seminaareissa ja näkyä kiiltävissä kansissa. Tahti kiihtyy, ostetaan, investoidaan, riskeerataan - tai pahimmillaan ryhdytään luoviksi kirjapitopuolella - jotta tunnusluvut saadaan pidettyä raflaavina. Viisas vaihtaa firmaa, kun se on saatu taas lentoon; tyhmä jää odottamaan potkuja, ja kaikkein tyhmin jää kiinni kirjapito- tai pörssirikoksista. Sitten onkin aika seuraavan pelastajan astua sisään.
Hassuinta tässä kaikessa - ennustettavuuden lisäksi - on se itse- ja joukkosuggeroinnin määrä, jolla menoa pidetään yllä siinä vaiheessa, kun kaikki jo tuntevat luissaan, mitä on tulossa: "Homma on täysin hallussa", "Toiminta on vakaalla pohjalla", "110% pojat!", "Pestään markkinat!", "Odotukset rikki!". Kaikki tietävät, että turpiin tulee, mutta uskovat että ei tule.
Maantiekiitäjä-piirroselokuvissa preeriasusi Kelju K. Kojootilla ovat visio, missio, tahtotila ja fokus kohdallaan: hän haluaa pyydystää ja syödä maantiekiitäjän. Hän keksii mitä mielikuvituksellisimpia keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi, hankkii resurssit ja teknologian ja panee toimeksi. Vauhti on valtava, sitoutuminen sataprosenttista ja saalis aivan kuonon ulottuvilla - kunnes, aina uudestaan ja uudestaan, Kelju K. juoksee vuorelta tyhjän päälle, tajuaa että jalkojen alla ei ole mitään ja jatkaa vielä hetken, kunnes painovoima lopulta voittaa. Kuuluu vihellys ja syvältä solasta mätkähdys.
"That's all Folks!"
Nähdään seuraavassa jaksossa.
Jaakko Tapaninen
Kirjoittaja on uusmaalainen mediayrittäjä.
