Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Verkossa | Sovinismia vai markkinatemppu?

07.09.2009 - 14:12
Audin palveluksesta lopulta eronnut Esko Liesi laukoi mielipiteitään naisista siihen malliin, että sai aikaan valtakunnallisen äläkän. Blogistit ihmettelevät Liesin purkausta, mutta moni puolustikin. Asiat kokosi verkkokirjoittelun osuvimmat kommentit.
Audi-miehen perusviesti voidaan tiivistää kahteen kohtaan:

1. Hän kuvailee parinvalintapreferenssejään, eli millainen naisen tulisi olla: "Tarvitsen naista yhä enemmän sellaisiin asioihin, joihin nainen on tarkoitettu, kuten pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava."

2. Hän kannattaa seksististä ja konservatiivista ideologiaa, jonka mukaan nainen on erilainen kuin mies ja siksi naisten tulee tehdä naisten hommia: "Nainen on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältäänkin aivan erilainen kuin mies."

Ensimmäisen kohdan kohu kertoo meille ainakin sen, että miehillä ei ole oikeutta valita vapaasti parinvalintapreferenssejään tai ainakaan lausua niitä julki. Mies ei saa odottaa, että nainen miellyttää miestä miehen haluamalla tavalla. Ideaalisessa maailmassa jokaisella pitäisi kuitenkin olla oikeus haluamiinsa parinvalintapreferensseihin. Jos Audi-mies ei noilla kriteereillä löydä naista, niin sehän on hänen oma ongelmansa. Tosin konservatiiviselle päällikkömiehelle löytyy varmasti nainen, jos ei useampiakin.

Toinen kohta on vastakohta Relanderin sukupuoliradikalismille, joka vaatii vapautta sukupuoliroolien kahleista. Audi-mies taas haluaa, että miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Tämä on tietenkin ikivanha ja maailman mittakaavassa paljon sukupuoliradikalismia suositumpi ideologia. Ei sen pitäisi yllättää ketään, sillä suuri osa johtajamiehistä on luultavasti samaa mieltä, vaikka eivät uskallakaan sanoa sitä ääneen.

Johtopäätös kohusta on se, että ihmisillä tulisi olla oikeus valita parinvalintapreferenssinsä ja kertoa niistä vapaasti ilman, niin siitä seuraa sanktioita.

Henry Laasanen >>>

Sain viime viikolla käteeni tavallista ohuemman Anna-lehden. En huomannut siinä mitään kummallista. Kauniita ihmisiä kannessa ja ihan peruslayout.

Lukemaan ryhdyttyäni huomasin, että kyseessä onkin mainostoimiston ideoima erikois-Anna mainostajille, mainos- ja media-alan ihmisille. Jutut olivat Annan juttuja, mutta tehty alan ihmisistä. Niinpä sivuilla esiintyi kantta myöten mainostoimiston johtajaa, markkinointi- ja viestintäjohtajaa ynnä muuta väkeä. Ja Audin myyntijohtaja Esko Kiesi.

Nyt Esko Kiesin haastattelusta on noussut iso haloo, eikä suotta. Normaaliin journalismiin kuuluu, että jos jokin haastateltava on sovinistisika, hänestä kirjoitetaan juttu, jossa ominaisuus ilmenee. Nyt kyseessä oli mainos, jonka tavoitteena oli tietenkin se, että Audi käyttäisi Yhtyneiden Kuvalehtien lehtiä mainosvälineenä, erityisesti tietenkin Annaa. Eikä ole epäilystä, etteikö haastateltava olisi hyväksynyt tekstiä.

Siksi myyntijohtajan lausunnot miten hän käyttää naista, vertaa naista auton ominaisuuksiin ja kertoo, mitä ei siedä naisessa, saavat ihan tavallisilla arvoilla varustetun lukijan karvat nousemaan pystyyn. Siihen ei tarvita edes feministiä.

Visa Nurmi >>>

Kun Esko Kiesi avautui Anna-lehden toimittajalle, pitää muistaa, että Audimies ei ollut haastattelussa yksin. Pelkääjänpaikalla istui luultavasti haastateltavaa puolet plus seitsemän vuotta nuorempi naistoimittaja, joka kirjasi ylös miehen sanoman. Paparazzi vaani kaksikkoa puskissa ottamassa oivia otoksia sovinistin kaulakorusta ja vyönsoljesta.

Kun näin jutun viime viikolla, en hetkeäkään epäillyt, etteikö siitä nousisi sosiaalisissa medioissa ennennäkemätön kohu. Se yllätti, miten nopeasti kohu levisi myös valtamediaan. Ajatellaan asiaa ammatillisesti. Oliko kyseessä hyvä juttu? Lukijan kannalta kyllä. Michael Jackson on kuollut, mutta terävänäköinen toimittaja oli löytänyt korvaavan kummajaisen ihan kotimaisemista. Artikkeli vain julkaistiin väärässä mediassa. Imagessa ja jopa Me Naisissa se olisi ollut paikallaan, mutta tasaisesta vauhdinjaostaan tutun Annan julkaisemana se herättää kummastusta ja ristiriitaisuutta.

Toimittajan kannalta juttu saattoi olla ratkaiseva irtiotto rivitoimittajuudesta tähtikulttiin.

Mutta summa summarum. Älä ammu viestintuojaa, sanotaan. Ei kannata leimata myöskään automerkkiä vaimoaan kaksi kertaa plus seitsemän vuotta vanhemman miehen varomattomista lausunnoista. Sammakoita plumsahtaa joskus itse kultakin.

Odotin jo eilen, että kuka ehtii ensimmäisenä kirjoittamaan kadun varressa seisoneen tomuisen Audini takaikkunaan pölkkykirjaimilla "SOVINISTI". Jos joku niin tekisi, hän olisi väärässä.

Juuso Enala >>>

Tapaus on viestinnällisesti äärimmäisen mielenkiintoinen.

Ensinnäkin kyseessä on aivan ilmeisesti alansa osaava ammattilainen, joka teki rankan virhearvion. Sääli. Ehkä hän ei ollut saanut mediakoulutusta?

Toiseksi on turha kuvitella, että joku erikoislehti jäisi vain pienen piirin tietoon. Nykyaikana kaikki leviää kaikkialle. Ja nopeasti. Ripeästä toiminnasta plussaa VV-Auton johdolle - sieltä pahoiteltiin myyntijohtajan sanomisia jo heti 1.9.

Kolmanneksi suomalaiset naiset ovat maailman itsenäisimpiä ja koulutetuimpia. Meillä on myös runsaasti sananvaltaa autohankinnoissa. Veikkaan, että Audin hintaluokassa erityisesti. Saattaapa moni (tunteellinen!) naisjohtajakin ajaa Audilla. Siksi tällainen avainasiakkaiden aliarvioiminen on käsittämätöntä.

Neljänneksi - pahoin pelkään, että on väkeä, joka ei ollenkaan ymmärrä, mikä myyntijohtajan sanomisissa on pielessä. He eivät siis näe sitä esineellistämistä, mikä on korko- ja silityspuheiden takana. Jos yksi myyntijohtaja menettikin työnsä ja maineensa niin miten paljon samaa asennetta muhiikaan pinnan alla piilossa.

Audin brändi kuuluu saaneen kohusta kolhun.

Helena Kantanen >>>

1 kommentti
1
Tietääkseni Kiesi ei mennyt henkilökohtaisuuksiin.Eihän hän
sanonut,että juuri Sinä olet tuollainen.Jos hänen laukauksensa osuivat johonkuhun,sen vasta pitäisi satuttaa.
Puolustelematta mitenkään Kiesin puheita,hämmästelen sitä,miten eri foorumeilla tuntuu olevan erilainen sananvapaus.Esim. viime viikolla Radio Puheessa muuan Kirsi Virtanen laukoi mielipiteitään muutamista poliitikoistamme,eikä millään salanimillä,vaan ihan oikeilla
ja mielestäni alavatsaan, ellei vähän alemmaksikin.Oliko ohjelmalla kenties niin marginaalinen kuulijajoukko,vai oliko nämä niitä sallittuja naisten jutusteluja,kun ohjelmasta ei noussut minkäänlaista haloota?!