Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Blogosfääri | Käy koulua, pysyt hoikkana

23.11.2007 - 17:30
Verkossa päivitellään liikalihavuutta, jouluvaloja ja jalkapallotuloksia. Blogosfääri- ja Ukkosenjohdatin-palstojen sitaatit julkaistaan kirjoittajien luvalla.
Vaikka suomalaiset syövät nykyään erityisen terveellisesti ja ovat vähentäneet tyydyttyneiden rasvojen sekä suolan syöntiä, ne ovat järjestään läskejä kaikki tyynni. Tai ainakin puolet suomalaisista. Huonosti koulutetut eritoten. Siis lihottaako terveellinen ruoka?

Parhaiten koulutetuilla on matalin verenpaine ja pienin painoindeksi. Kannattaa siis kouluttautua, hyvä nuoriso. Pääsette vähemmillä paineilla, eikä tarvitse mussuttaa suruunsa. Tai vastaavasti tulette nipoiksi, jotka laskevat jokaisen suupalansa, mutta toisaalta on aikaa myös sitten nukkua hyvin, kuntoilla ja vahdata itseään herkeämättä.

Saara
http://saaranblogi.blogspot.com/2007/11/voiko-maisteri-olla-lski.html >>>

Miksi vastustetaan oikeaa suuntausta?
Hätkähdin, kun luin Helsingin Sanomista, että pöydällä on vielä vasemmistoliittolaisten esitys, että koko polttoaineiden veronkorotus hylätään.

Vasemmistoliiton verkkolehti Verstaassa eduskuntaryhmä kritisoi verouudistusta muun muassa liian pienistä korotuksista, joilla ei käytännössä ole ohjaavaa eli autoilun määrään vähentävää vaikutusta. Vasemmistoliitto vaatii lisäksi panostuksia joukkoliikenteeseen ja ruuhkamaksujen käyttöönottoa.

Vasemmistoliiton vaatimukset ovat toki kannatettavia. Jäin silti miettimään, miksi ihmeessä vastustaa bensaveron korotusta, joka on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

Laura Tuominen
lamatuo.vuodatus.net >>>

Kateus vie valotkin joulusta
Tänään löytyi ensimmäinen epätoivoinen kirjoitus Ilta-Sanomien yleisöpalstalla. Siinä nimimerkki Tähdet näkyvät pimeässä toivoo, että jouluvalot kiellettäisiin lailla.

Tai jos nyt kirjaimellisesti hänen kommenttia lukee, niin jouluvalojen polttaminen tulee kieltää poikkeuslailla. Tähdet näkyvät pimeässä perustelee kantaansa - yllätys yllätys - sähkönsäästöllä. Hän on myös huolissaan siitä, että "valojen asentamisessa on nähtävissä naapureiden, taloyhtiöiden ja yritysten välistä kilpavarustelua". Voi sitä kateuden määrää!

Elina
http://elinakoo.blogspot.com/2007/11/jouluvalot-osa-ii.html >>>

Euroopan paras puolustus
Portugali-Suomi 0-0. Jäimme kisoista, mutta kaikki kiitos joukkueelle!!! Vain kaksi tappiota koko karsinnoissa ja Euroopan paras puolustus! Tästä joukkueesta voimme olla ylpeitä ja kääntää katseet kohti 2010 MM-kisoja, koska siellä me olemme varmasti mukana!

Nicholas Fränti
http://suomifutis.blogspot.com >>>

Homeisia puheita
ilmastonmuutoksesta
Osallistuin eduskunnassa ympäristöministeriön ilmastofoorumin järjestämään seminaariin aiheesta "Kohti Balia". Paikalla oli puhumassa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Ilmatieteen laitoksen varapääjohtaja Mikko Alestalo ja ilmastoneuvottelija Outi Berghäll. Lisäksi eri järjestöt pitivät omia puheenvuorojaan.

Valitettavasti energiateollisuuden, teknologiateollisuuden ja metsäteollisuuden puheenvuorot olivat niin homeisia, että tilassa oli vaikea hengittää. Lääkkeeksi ilmastokriisiin tarjottiin muun muassa fossiilisia energialähteitä, ydinvoimaa, hiilen talteenottoa, kuluttajien käyttäytymisen muuttamista ja kilpailukykyä.

Kaikki tahot painottivat, ihan oikein, globaalia ilmastosopimusta, jossa kaikki maat olisivat mukana. Kysyin kyseisten tahojen edustajilta, että miten kaikki maat saataisiin parhaiten mukaan sopimukseen. En saanut vastausta.

Leo Stranius
http://leo-stranius.livejournal.com/92189.html >>>