Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Suomi ansaitsee osaavan armeijan

05.11.2006 - 21:26
Blogosfääri | Verkkokirjoittajat puivat asepalveluksen tulevaisuutta, Huhtiniemen luurankoja ja Venäjän energiaa
Siviilipalvelusta lyhennetään vihdoin 12 kk:n mittaiseksi. Hyvä niin.

Yksi nykyisen asevelvollisuusarmeijan ongelmista on, että se koskee vain toista sukupuolta. Kun feministinä haluan pyrkiä sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ei voi olla oikein, että sukupuolen perusteella henkilö määrätään vähintään puoleksi vuodeksi valtion "pakkotyöhön".

Käytän tarkoituksella sanaa pakkotyö, koska se on syy, jonka tähden vastustan myös koko ikäluokkaa koskettavaa yhteiskuntapalvelusta. En pidä kovinkaan mielekkäänä, että jossain vaiheessa jokaisen kansalaisen olisi suoritettava ilmaista työtä valtiolle.

Mitä jää siis jäljelle? Arvonta? Valikoiva asepalvelus? Palkka-armeija? Viimeinen vaihtoehto on varmasti paljon nykyistä kalliimpi, mutta toisaalta kun lasketaan nykyarmeijan kustannuksia, ei välttämättä oteta huomioon, kuinka paljon välillisiä taloudellisia menetyksiä se aiheuttaa. Jokainen nuori mies viettää vähintään 6 kuukautta tuottamattomassa työssä, sen sijaan, että opiskelisi tai kävisi töissä.

Suomeen olisi mahdollista saada hyvin koulutettu kansainvälisen kriisinhallinnan osaava armeija. Uskottavan puolustuksen käsite on ollut Suomen maanpuolustuksen perusta, mutta maan turvallisuutta voidaan vahvistaa myös estämällä kansainvälisten konfliktien syntymistä ja leviämistä.

Mielestäni nykyisestä asevelvollisuusarmeijasta pitäisi luopua ja korvaavista muodoista puhua avoimesti. Nato-jäsenyys linkittyy väistämättä siihen keskusteluun. Tässä kysymyksessä seuraan vanhaa tuttua retoriikkaa: ei ole syytä hoppuilla, mutta kaikki ovet on pidettävä avoinna.

Hanna Isbom

http://vapaudenkaiho.blogspot.com/

Meillähän toteutetaan jo nyt valikoivaa asevelvollisuutta. Se tapahtuu niin, että iso osa ikäluokan miehistä jätetään ottamatta palvelukseen. Silti meillä hoetaan puheissa yhä yleistä asevelvollisuutta.

Tuosta "pakkotyöstä" olen eri mieltä. Minusta on menty jo liian pitkälle siinä, että kansalaiset vain vaativat yhteiskunnalta itselleen lisää oikeuksia, mutta yhteistä hyvää haluaa harva enää edistää - yhä vähemmän edes verojen maksamisen muodossa.

Minusta voitaisiin hyvin ajatella kaikille tietynpituista yhteiskuntaa hyödyttävää palvelusta, jonka pieni osa miehistä ja naisista suorittaisi aseellisena. Palvelus voisi olla esimerkiksi osallistumista vapaaehtoistyöhön ympäristö- tai sosiaalisektorilla. Nykyisestä aseellisen ja siviilipalveluksen jaottelusta tulisi hankkiutua eroon.

Petri Mustakallio
(Kommentti Isbomin eo. kirjoitukseen)

Huhtiniemen taustat on tukittava
Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu pienestä lappeenrantalaisesta niemestä. Tai oikeastaan mitä siellä tapahtui tai ei tapahtunut. Niin tai näin, Huhtiniemestä kuitenkin löytyi luurankoja ja viime tietojen mukaan lisää löytyy yhä.

Odotan mielenkiinnolla, mihin toimenpiteisiin ryhdytään, mikäli vainajat paljastuvat jatkosodan aikaisiksi. Tehdäänkö sen jälkeen puolueeton selvitys jatkosodan loppuvaiheista, kuten kansalaissodasta tehtiin jokunen vuosi sitten.

Tekijöitä on varmasti turhaa ja tarpeetontakin etsiä. Suurin osa on varmasti kuollut, tai vähintäänkin kärsinyt vuosikymmeniä omantunnontuskista. Itse en koe, että teloituksia ja Huhtiniemen tapahtumia olisi parasta jättää kuitenkaan tutkimatta, kun niemen tutkintaa jo 70-luvulla vaikeutettiin.

Jotainhan täytyy silloin olla tapahtunut tai jotain ainakin salaillaan. Huhtiniemen vainajat ansaitsevat viimeistään nyt itselleen oikeutta ja kunniallisen hautapaikan. Kansakin on heille varmasti anteeksiantanut 60 vuoden jälkeen.

Esa Pesonen

http://esapeso.vuodatus.net/

Vähän syntejä ja vielä vähemmän hyveitä
Miten voi olla vain seitsemän kuolemansyntiä? Ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus, irstaus? Ovatkohan jotkut kiihkouskovaisten lahkot kehittäneet pidemmän listan? Ja toisaalta kysyn mikä ylpeyden lajeista on syntiä, mikä ei? Vai kaikkiko? Eikö isä saa olla ylpeä pojastaan? Mihin itsekkyys sijoittuu? Onko itsekkyys selkeästi pahe? Eikö joskus ole hyväksi olla itsekäs?

Miten Antiikin Kreikassa oli vain neljä hyvettä? Käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys, kohtuullisuus. Vai kuuluiko niihin alalajeja?

Entä kristillisyyden kolme hyvettä? Lista senkun lyhenee. Usko, toivo, rakkaus. Tokihan usko siirtää vuoria, mutta olisiko keskivertoperheille mitään käyttökelpoisempaa ohjeistoa tarjota? Tai voisiko joku selittää äideille ja isille miten he antavat lapsilleen eväät elämään, jotta lapsista ensin kehittyy hyvät tasapainoiset ihmiset ja jotta he sitten vuorostaan antavat saman omalle jälkikasvulleen? Ovatko vanhemmat itse tarpeeksi hyviä ihmisiä?

Rita Ahonen

http://ritamentor.blogspot.com/

Venäjän pelko ei ole viisauden alku
Suomi on toiminut kautta historian lännen etuvartiona idän kulttuurien, uskontojen ja kansojen edessä. Tarkasti katsottuna Venäjä teki palveluksen Suomelle vapauttamalla meidät Ruotsin otteesta. Jäljellä on vähemmistökieli ja ruotsalaisjohteinen pääoma, joka koettaa kangeta asemaansa vahvemmaksi taloudellisin liikkein maassamme. Suomi operoitui itse lopullisen vapaaksi omin voimin ja Neuvostoliiton perustajan Leninin myötävaikutuksella.

Sittemmin Suomi on säilyttänyt itsenäisyytensä, eikä meitä ole miehitetty, kuten lähes kaikille muille EU-maille on tapahtunut. Suomi voi tuntea selvää ylpeyttä kyvystänsä toimia, ja ei niin helpossa maantieteellisessä asemassaan. Nyt Venäjän läheisyys on meille uskomaton mahdollisuus.

Lahden energiapitoisessa huippukokouksessa pääministerimme voi kerätä pisteet kotiin kruununa puheenjohtajuuskaudellemme. Vanhanen totesi osuvasti keskieurooppalaisten "pelkoihin" - joissa arvellaan Putinin huomaavan erimielisyytemme - yhtenäisyyden olevan luotavissa yhteisellä EU-illallisella, ennen kuin Putin astuu estradille.

Venäjä on yksi ratkaisu Euroopan energialle. Venäjä toimii tavallansa ja haluaa olla luotettava energiatoimittaja, sillä takkuilevat toimitukset jäytävät businesta ja raha ei tuolloin siirry toivottuihin taskuihin. Nyt Suomella on erinomainen mahdollisuus näyttää suuntaviivoja toimista Venäjän kanssa. Muun Euroopan "pelko ja tietämättömyys" sopii nyt hyvin Suomelle.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com/