Ylen uutisten mukaan seurakunnissa on huomattu, että pappien ulkonäköä käydään etukäteen arvioimassa jumalanpalveluksissa. Pappeja on myös kehotettu käymään vihkitilaisuutta varten ammattimeikkaajalla tai samalla kampaajalla kuin morsian. Uutisesta ei selviä, koskettavatko nämä ulkonäköodotukset samalla tavalla sekä nais- että miespappeja, joskin meikkaajalla ja kampaajalla käynti viitannee lähinnä naispappeihin.

Kirkon työntekijät arvelivat ilmiön kertovan yhteiskunnan pinnallistumisesta ja ulkonäkökeskeisyydestä.

Vastaaviin ulkonäköön kohdistuviin asenteisiin törmää yhä useammin työelämässä. Ulkonäköön kohdistuvassa arvioinnissa ei ole kyse vain siisteydestä tai vaatteista, vaan myös vaatteiden alle ulottuvista vaatimuksista. Nämä vaatimukset kohdistuvat vaatteiden, kampausten, tatuointien ja lävistysten lisäksi esimerkiksi vartalon muotoihin, eleisiin ja äänenkäyttöön. Ihmistä arvioidaan usein hänen ulkonäkönsä ja fyysisten kykyjensä perusteella. Esimerkiksi lihavuuteen yhdistetään helposti laiskuus, kun taas nuorekas maratoonarin kroppa kertoo sinnikkyydestä ja samalla uskottavasta poliitikosta, kuten Jiri Nieminen on esittänyt (Aamulehti 15.11.2009). Yhä useampi tunnistaa tämänkaltaiset vaatimukset osana arkeaan.

Työelämäntutkimuksessa ulkonäkökeskeisyyttä on tutkittu esteettisen työn käsitteen avulla. Esteettisessä työssä ruumiillisuus ja ulkonäkö ovat osa työntekijän työpanosta ja ammatillista osaamista. Esteettistä työtä tekevät niin Playboyn puputytöt kuin katuja partioivat poliisitkin. Molempien työtä yhdistää ruumiillisen kyvykkyyden esteettinen esittäminen: puputyttöjen tarjoama palvelu perustuu seksuaalisuuden esittämiseen, kun taas poliisien esitys keskittyy voimankäytön mahdollisuuteen ja virka-aseman osoittamiseen.

Kummassakin ammatissa työ perustuu olennaisesti nimenomaan mahdollisuuden esittämiselle, sillä puputytöt eivät myy seksipalveluja ja poliisi pyrkii välttämään voimankäyttötilanteita.

Esteettisessä työssä työntekijöiden ulkonäöstä tulee myös osa työnantajan julkisivua ja organisaation brändiä. Esimerkiksi Playboyn brändi perustuu juuri tietynnäköiselle, -ikäiselle ja -muotoiselle naisen vartalolle. Eroottinen viihdeteollisuus on tietenkin ilmeinen esimerkki, mutta useimmissa ammateissa työntekijöiden kohtaamia ulkonäkövaatimuksia muokkaa osaltaan myös työnantajan rakentama julkisuuskuva.

Ulkonäkökeskeisyyttä ruokkii kulttuuriamme leimaava yksilöllistyminen ja visualisoituminen sekä 1900-luvun jälkipuoliskolla tapahtunut siirtymä palveluyhteiskuntaan. Esimerkiksi pappien aiemmin yhteisön palvelemisena ymmärretty työ on muuttunut yksilökohtaiseksi asiakaspalveluksi. Tämänkaltainen muutos on näkynyt myös opettajien työssä, kun oppilaat ovat alkaneet suhtautua omaan asemaansa asiakkaan tavoin. Palvelualojen kasvu on merkinnyt asiakkuuteen ja kuluttajuuteen liittyvien asenteiden yleistymistä niilläkin aloilla, jotka eivät toimi kaupallisen palvelutuotannon logiikan mukaisesti.

Esteettistä työtä tekevät sekä naiset että miehet. Yleisesti voi sanoa, että naisenemmistöisillä palvelualoilla ulkonäköön ja työntekijän ruumiillisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota kuin miesenemmistöisillä aloilla.

Lentoemäntien työtä on tutkittu pitkään ja todettu, että ulkonäön ja ruumiillisuuden kontrolli on alalla normaali käytäntö. Työnantajat velvoittavat lentoemännät tuottamaan tiettyä ruumiillisuutta ja ulkonäköä osana asiakaspalvelua. Myös muilla naisenemmistöisillä palvelualoilla, kuten vaikkapa siivoojien, tarjoilijoiden ja pankkitoimihenkilöiden työssä ulkonäköön kiinnitetään erityistä huomiota. Tähän verrattuna pappien tai opettajien työ on ollut sikäli toisenlaista, että heidän ammateissaan ruumiillisuus ei ole ollut tunnistetusti osa työtä. Päinvastoin, sekä pappien että opettajien ruumiillisuutta on pyritty häivyttämään, ja kumpienkin työ on nähty ruumiittomana tiedon jakamisena ja hengellisenä kaitsemisena.

Kuitenkin myös opettajiin kohdistuu ulkonäkövaatimuksia. Tämä käy ilmi muun muassa Opettaja-lehden kyselystä. Kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia naisopettajista kertoo, että oppilaat kommentoivat heidän ulkonäköään oppitunneilla toistuvasti. Miesopettajilla vastaava luku on hieman yli 60 prosenttia. Myös nais- ja miesopettajien kokemukset ulkonäköön kohdistuvasta huomiosta eroavat toisistaan. Jotkut miesopettajat kertovat nauttivansa huomion kohteena olemisesta. Naisissa on miehiä enemmän niitä, joita työhön kuuluva jatkuva esilläolo ahdistaa, ja joista kommenttien kuuleminen tuntuu pahalta.

Pappien ja opettajien kokemukset kertovat läpi yhteiskunnan käyvästä muutoksesta. Muutoksen myötä aiemmin henkilökohtaiseksi ymmärretystä vartalosta tulee yhä julkisempi asia. Ei ehkä ole realistista ajatella, että ulkonäköön kohdistuvat vaatimukset tulevaisuudessa vähenisivät.

Päinvastoin. On todennäköistä, että vaatimukset kasvavat ja koskevat yhä useampia aloja. Olisikin syytä keskustella vaatimuksista ja niiden sisällöstä. Millaiset ruumiiseen kohdistuvat vaatimukset ovat kohtuullisia? Millainen ulkonäkö on riittävän hyvä työhön?

Vaatimusten kohtuuttomuudesta hyvänä esimerkkinä voi pitää kauneuskirurgian yleistymistä ja normalisoitumista osaksi työelämän edellyttämää esteettisyyttä. Esteettinen kirurgia on yhä hyväksytympää, ja siihen sisältyy esimerkiksi käsitys pienirintaisuudesta tai roikkuvista silmäluomista korjausta vaativina vammoina. Osa Opettaja-lehden kyselyyn vastanneista nais- ja miesopettajista oli reagoinut työelämän vaatimuksiin juuri käymällä kauneusleikkauksessa.

Kauneuskirurgia on yksilöllinen ratkaisu henkilökohtaiseksi koettuun ongelmaan. Laajemman asiasta käytävän keskustelun myötä ulkonäkövaatimusten paine olisi mahdollista nähdä yksilöllisen sijaan yhteisenä, jolloin kenenkään ei tarvitse vastata paineeseen yksin.

Hanna Ojala, Tuija Koivunen, Katariina Mäkinen

Kirjoittajat työskentelevät Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksen laitoksessa ja muodostavat yhdessä Keittiö-kollektiivin. Ojala on yliassistentti, Tuija Koivunen ja Katariina Mäkinen ovat tutkijoita.