Suomalaisia pelotellaan valtion velkaantumisella, ja hurjilta summat kuulostavat. Tänä vuonna lainaa otetaan noin kymmenen miljardia, ensi vuonna hiukan enemmän. Valtiovarainministeri
Jyrki Katainen (kok) arvioi seuraavan 3-4 vuoden lainatarpeeksi 50 miljardia euroa.
Kataisen esittämä summa lähes tuplaa valtionvelan noin 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mitä pidetään kriittisenä rajana. Silloin velkaa on jo lähes 20 000 euroa per kansalainen, varoittelijat maalaavat.
Mutta. Suomen todellinen velka-aste aste on nolla, koska valtiolla on velkaa vastaava määrä finanssiomaisuutta. Se koostuu pääosin lainasaatavista, pörssiosakkeista ja muista arvopapereista. Näin ollen 50 miljardin lisävelka ei nosta todellista velka-astetta 60:een vaan 30 prosenttiin bkt:sta, mikä on matala taso niin kansainvälisesti kuin historiallisesti.
Suotuisa tilanne on seurausta säästeliäästä talouspolitiikasta, joka alkoi jo 1990-luvun lamasta. Nousukausina on tehty ylijäämäisiä budjetteja eli kerätty rasvaa. 2000-luvulla valtiolla on ollut kolmena vuonna enemmän saamisia kuin velkaa. Kyseisinä vuosina valtion korko- ja osinkotulot ovat olleet korkomenoja suuremmat. EU:ssa Suomi kuuluu Roope Ankka -kerhoon.
Velka on suhdannepoliittinen lääke, jolla kärvistelemme taantuman yli.
Ilman velkaa on tehtävä leikkauksia, jotka käyvät tulevaisuudessa kalliiksi. Lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi. Kausityöttömyys muuttuu rakennetyöttömyydeksi. Näin tapahtui 1990-luvulla, joka loi kokonaisen väliinputoajien sukupolven.
Markkinatalouteen kuuluvat taantumat eivät kestä kuin muutaman vuoden. Kehittyvät taloudet puhisevat jo vahvaa kasvua, ja teollisuusmaissakin taantuma on taittunut.
Ennusteet povaavat maailmantalouden nousevan ensi vuonna. Sen mukana kohoaa vientivetoisen Suomen kokka, vaikka julkinen talous ja työmarkkinat elpyvätkin viiveellä.
Maailmantalouden pitkän trendin vuosikasvu on ollut kolmen prosentin tasoa. Jos Suomi palaa samalle uralle, jo seuraavan kolmen vuoden aikana kertyy uutta kasvua 20 miljardia euroa. Viidessä vuodessa uutta vaurautta on syntynyt 70 miljardia. Tehokkain tapa lyhentää velkaa on talouskasvu - ja kasvu on yleensä vauhdikkainta taantumien jälkeen.
Nousukausi lisää valtion osinkotuloja ja omistusten arvoa. Pelkästään viime syksyn romahduksen jälkeen valtion osakesalkun arvo on noussut kaksi miljardia. Jos lisävelan tarve on 50 miljardia, seuraavan noususuhdanteen huipulla valtion omaisuus ylittää taas velat.
Loputtomasti emme tietenkään voi velkaantua, ja rakenteellisia ongelmiakin Suomella on: suurimpana niistä ikääntymisen sosiaalimenoihin aiheuttama paine. Silti on turha pelätä 1990-luvun uusintaa. Pankkikriisi maksoi tuolloin valtiolle järjettömästi. Valuuttaluotot ja idänkaupan täydellinen romahdus johtivat konkurssiaaltoon, jollaista harva teollisuusmaa on kokenut. Työttömyys ryöstäytyi yli 20 prosenttiin. Kriisi pudotti Suomen luottoluokitusta, mikä pahensi valtiontalouden kujanjuoksua.
Tällaisesta rotkosta olemme kaukana - totesi vastikään myös maailman tärkein luottoluokittaja Standard & Poor's uusiessaan Suomen huippuluokituksen. Sen mukaan Suomen rahoitusasema on vankka ja vaurauden aste korkea. Rahoitusjärjestelmäämme S&P pitää yhtenä maailman vahvimmista.
Korotkin ovat kellarissa, joten velanhoito on halpaa. Tällä hetkellä korkomenot ovat muutaman kympin kuussa per kansalainen. Korot nousevat, mutta eivät ennen suhdanteen selvää kohentumista.
Velkaelvytyksellä on huono maine. Suomessa se juontaa 1970-luvulle, jolloin elvytysrahaa tungettiin poliittisten lehmänkauppojen myötä mihin sattui. Taloudellisesti hyödyttömästä elvytyksestä muovautui kansan suussa tunkkainen käsite siltarumpupolitiikka.
Julkisen elvytyksen keksi 1900-luvun vaikutusvaltaisin taloustieteilijä John Maynard Keynes. Ei hän vaatinut typerää tuhlausta. Elvytyksen tehtävä on pitää talous jaloillaan silloin, kun yksityinen kysyntä hiipuu.
Meillä keskeinen osa velkaelvytystä ovat yrityksille jaettavat luotot. Ne ovat tarpeen, koska yksityinen raha on nyt kiven alla. Luotot pitävät yritykset jaloillaan, mikä edistää työllisyyttä. Vaikka osa luotoista voi jäädä tielleen, suurin osa palaa valtion kassaan.
Elvytysinvestointeihin pätevät samat lait kuin muuhunkin taloudelliseen toimintaan. Hyvä investointi luo hyvinvointia, huono tuhoaa sitä.
Tässä tilanteessa kannattaisi investoida vuokra-asuntotuotantoon, koska asunnoista on pula. Siitä seuraa kova paine vuokratasoon ja asuntojen hintoihin. Mitä kalliimpaa asuminen on, sen vähemmän kansalaisille jää rahaa muuhun. Asuntopulasta eivät hyödy kuin asuntoja jo omistavat sijoittajat.
Julkinen vuokra-asuntotuotanto pudottaisi hintapaineita. Urakat toisivat töitä. Velat maksettaisiin vuokratuloilla. Asunnot lisäisivät yhteistä omaisuutta, jota voi tarpeen tullen myydä.
Miksi emme näe nostokurkien viidakkoa vuokra-asuntorakennuksilla? Koska suunnitelmat valmistuvat hitaasti. Mutta sen vuoksi niitä pitäisi olla valmiina taantuman varalta. Taantumat tulevat varmasti kuin flunssaepidemiat, kerran pari vuosikymmenessä. Elvytys on tehokkainta, jos siihen varautuu ajoissa.
Heikki Ikonen
