Porvoon valtiopäivistä tuli juuri kuluneeksi tasan 200 vuotta, ja kolmen vuoden kuluttua tulee Helsingille täyteen sama aika maamme pääkaupunkina. Historiasta tiedämme, että pääkaupungin siirto Helsinkiin oli Aleksanteri I:n valtapolitiikkaa, sillä liian lähellä Ruotsia sijainnut Turku ei enää kelvannut uuden autonomisen suuriruhtinaskunnan pääkallonpaikaksi.

Ilman Venäjän keisaria Helsinki olisi siis luultavasti edelleenkin pieni tuppukylä, jonka Kustaa Vaasa epäonnistuneesti perusti hansakaupunki Tallinnan kilpailijaksi. Suomen sodan voittajiin Helsinki kuitenkin lukeutui, ja niin se on tänä päivänä maamme ehdoton ykköskaupunki.

Koska Helsinki on pääkaupunkimme, sinne on keskittynyt huomattavasti valtionhallintoa. Meidän kaikkien suomalaisten yhteiset laitokset ja palvelut, kuten eduskunta, Kansallisteatteri ja ministeriöt ovat käytännöllisesti katsoen kaikki Helsingissä.

Valtionhallinnon alueellistamisohjelma on meneillään, ja niinpä tiettyjä hallinnonaloja siirretään vaihtelevalla menestyksellä muihin kaupunkeihin. Nämä alueellistamiset eivät kuitenkaan kosketa tai hyödynnä yksittäistä kansalaista, sillä kyseessä eivät käytännössä ole ns. palvelulaitokset.

Valtionhallinnon alueellistamis- ja tehostamistoimien täydellisesti toteutuessa voidaan päästä tilanteeseen, jossa Uudenmaan maakunnan osuus valtion työpaikoista vastaa sille väestöllisesti kuuluvaa osaa.

Selvää kuitenkin on, että Uudellamaalla valtion työpaikat ovat suurimmaksi osaksi Helsingissä, vaikka kaupungin väestöosuus on vain noin puolet koko maakunnan väestöstä. Helsinki siis rohmuaa myös naapuriensa hyvää.

Moraalinen ongelma on, että helsinkiläisen on helpompi hyödyntää esimerkiksi Kansallisoopperaa kuin utsjokelaisen. Vielä suurempi ongelma syntyy kuitenkin siitä, että valtio välillisesti rahoittaa yhden kuntamme toimintaa epäsuorasti enemmän kuin muiden. Tämän kunnan valtuutetut saavat nykyisin päättää siitä, mitä he tekevät tällä epäsuoralla erityisvaltionosuudella, joka pääkaupungin tilille kunnallis- ja kiinteistöveroina valtiolta ja sen työpaikoista tulee.

Tähän helsinkiläiset tietenkin vastaavat, että he maksavat kunnallisverotulojen tasauksen muodossa köyhien kuntien palveluja.

Tämä pitää paikkansa, mutta niin rahoittavat myös kaikkien muiden hyvätuloisten kuntien asukkaat, vaikkei heillä olekaan pääkaupunkiaseman tuomaa hyvinvointia takanaan.

Lieneekö reilua, että torniolainen saapuu korkeimman oikeuden käsittelyyn junalla omalla kustannuksellaan, mutta joutuu maksamaan esimerkiksi ratikan käytöstä maksua helsinkiläisille? Tai vielä pahempaa:

Onko tulevaisuudessa esimerkiksi Nummi-Pusulasta autolla Kansallismuseoon tuleva velvollinen maksamaan pysäköintimaksujen lisäksi mahdollista ruuhkamaksua Helsingin kaupungille, kun taas töölöläinen pääsee vaivattomasti paikalle kävellen? Missä siis on alueellinen tasa-arvo? Pitäisikö kaikkien suomalaisten matkakulut esimerkiksi eduskuntaan korvata, jotta suomalaiset saisivat tasapuolisesti vierailla kaikkien suomalaisten yhteisesti omistamissa paikoissa? Puolustusvoimissa tämä toteutuu siltä osin, että varusmiehille maksetaan matkat lomille, oli palvelus- ja kotipaikka missä päin Suomea tahansa.

Olisiko siis kaikki valtion alaiset palvelut alueellistettava? Tätä on vaikea tehdä tasavertaisesti, ellei kaikkia siirrettäisi Weberin pisteeseen, eli väestölliseen keskipisteeseen. Tällä hetkellä Suomen Weberin piste sijaitsee uudistuneen Hämeenlinnan kaupungin alueella. Muun muassa Brasilia siirsi 50 vuotta sitten pääkaupunkinsa Weberin pisteeseen, mikä tuntuu varsin järkevältä ja reilulta ratkaisulta.

Koska kaiken jo paikallaan olevan siirtäminen ei kuitenkaan olisi järkevää, on kenties haettava muita ratkaisuja. Niistä paras on olennaisen pääkaupunkiseudun - esimerkiksi 40 kilometrin säteellä eduskuntatalosta - valtiollistaminen osaksi valtionhallintoa, jolloin muun muassa alueen kaavoittaminen varmasti helpottuisi nykyisestä.

Valtiollistaminen saattaa tuntua varsin rajulta toimenpiteeltä, mutta myös ymmärrettävältä: Onhan varsin yleistä samaan tapaan vaatia EU-rahassa rypevää Brysseliä unionin alaisuuteen.

Aluetta hallitsisi tällöin suomalaisten valitsema eduskunta, ja hallituksessa olisi Helsinki-ministeri. Pääkaupungin asioista päättäminen olisi valtiollista, kuten Yhdysvalloissa, missä Washington D.C. on täysin kongressin alaisuudessa.

Valtiollisen Helsingin alueella kulkemisen tulisi myös olla yhtä edullista jokaiselle suomalaiselle. Nythän näin ei ole, sillä esimerkiksi helsinkiläinen opiskelija, joka opiskelee vielä valtionhallinnon osana olevassa Helsingin yliopistossa, saa merkittävän opiskelija-alennuksen julkisen liikenteen käytöstä, mutta muualla asuva ei. Myös esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasema tulisi ulottaa alueeseen: onhan kyseessä merkittävä valtiollinen liikennekeskus, jonne bussilla matkustamisesta päättää tällä hetkellä Vantaan kaupunginvaltuusto.

Matias Hildén
Kirjoittaja on kunnallistalouden opiskelija Tampereen yliopistossa.

Harri Karpén
Kirjoittaja on kunnallisoikeuden opiskelija Tampereen yliopistossa.