Avaus | Naiset syyllistyvät perheväkivaltaan lähes yhtä usein kuin miehet. Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset ovat tavoittaneet miehet jopa nyrkillä lyömisen määrässä. Tyypillisin esimerkki aikuisen perheväkivallasta lasta kohtaan on äiti kurittamassa tytärtään. Miksi naista halutaan edelleen tarkastella vain uhrina, kysyy kirjailija Hannu T. Sepponen.
Poliisiammattikorkeakoululla julkistettiin äskettäin laaja
Lapsiuhritutkimus. Sen yleissanoma oli lohdullinen sikäli, että lasten kotonaan kohtaama kuritusväkivalta - kuten tukistaminen - on vähentynyt radikaalisti kahdessa vuosikymmenessä. Lasten ja nuorten maailmassa väkivaltaisuutta esiintyy yleisimmin ikätovereitten ja sisarusten kesken. Tulos rohkaisee jatkamaan väkivallan vastaista valistustyötä vielä entistä painokkaammin.
Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin väkivaltatutkimuksessa.
Tuore selvitys vahvisti Lastensuojelun Keskusliiton aiemman tutkimustiedon kahden vuosikymmenen takaa: äidit kohtelevat lapsia kotona väkivaltaisesti useammin kuin isät. Asetelma on entisestään selkiytynyt niin, että jopa perinteisesti miehiseksi ajatellussa väkivallassa - nyrkin käytössä - sukupuolet ovat nykyisin tasoissa.
Lievemmän väkivallan kohdalla äidit ovat perinteisesti olleet aggressiivisempia. Henkisen väkivallan, kuten murjotuksen, alueella naiset ovat selvästi enemmistössä. Kaikkiaan yli puolet väkivallasta on äitien tekemää.
"Lasten suusta" kuultiin nyt monia muitakin tärkeitä havaintoja. Tytöt havaitsevat kauttaaltaan poikia enemmän erilaista väkivaltaa - kohdistuipa se itseen, sisaruksiin, isään tai äitiin. Kotona lapsiin kohdistuvan väkivallan tyyppitapaus on äidin harjoittama tyttären kurittaminen. Koska tästä on viimeksi puhuttu julkisesti?
Aivan uusi tieto on, että naiset ovat odottamattoman aktiivisia vanhempien keskinäisessä aggressiossa. Kuten useimmat ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan väkivaltakeskustelusta ja -kampanjoinnista voineet todeta, naisten väkivalta parisuhteessa on nähty marginaalisena. Useimmiten väitetään, että osuus olisi 10 prosentin luokkaa.
Lähes sensaatiomaista on, että lasten vastauksissa äitien ja isien keskinäinen väkivaltaisuus jakautuukin noin suhteessa 40-60. Tutkijat totesivat tuloksen olevan selkeässä ristiriidassa tähänastisen väkivaltaopin kanssa.
Vaikka kyseessä olikin ensisijaisesti uhritutkimus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, olisi odottanut, että hätkähdyttävä oheistulos olisi edes mainittu pääkaupungin valtamediassa.
Vaikeneminen nostattaa epäilyksen ns. tasa-arvokysymyksissä yleisemminkin vallitsevasta ideologisesta vakaumuksesta. Onko kyseessä feminististen silmälasien aiheuttama vakava taittovirhe, kun päteväkin tutkimus ja tosielämän kokonaisuus jää näkemättä. Vai onko kyseessä hivuttamalla edennyt uudentyyppinen itsesensuuri?
Jo aiemmin tänä vuonna tiedotusvälineet melkein poikkeuksetta jättivät kertomatta varusmiehille tehdyn kyselyn tuloksista. Hankkeessa oli kyse vaikuttamisesta nuorten miesten väkivalta-asenteisiin, heidän kun arveltiin olevan ongelman aiheuttajana parisuhteissa. Tutkijat menivät ikäänkuin vahingossa kysymään virallisen opin vastaisesti, olivatko nuoret miehet kokeneet ystävättären taholta väkivaltaa. Miehistä 17 prosenttia vastasi myöntävästi.
Tutkimuksen tekijät itse nostivat kirjoituksessaan Lääkärilehdessä yllättävän sivutuloksen yhdeksi tutkimuksen päähavainnoista, mutta se ei kiinnostanut suomalaista mediakenttää.
Valitettavasti mediapimennys ruokkii yksipuolista keskustelua, päätöksentekoa ja kampanjointia. Niinpä Väestöliiton Kotirauhaa-kampanja, joka alun alkaenkin on valinnut vankan radikaalifeministisen agendan, on juuri alkusyksystä laajentanut sanomansa varusmiesikäisiin nuoriin miehiin Puolustusvoimissa. Lähtökohtana on miesten syyllistäminen, eräänlainen itsestään selvä roisto-olettama, samalla kun kampanjan uhrikuvaston keskushenkilö on nuori nainen.
Yksipuolinen kampanjointi yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa on sitäkin kummallisempaa, kun juuri tuon laitoksen piirissä tehtiin mainittu varusmiestutkimus - ilmeisesti ensimmäinen laaja kysely miesten väkivaltakokemuksista parisuhteessa.
Väestöliiton kohdalla kyse on erikoislaatuisesta valinnasta. Järjestön tehtävänä lienee edesauttaa koko perheen ja kaikkien sen jäsenten hyvinvointia. Huolta pitäisi kantaa esimerkiksi siitä, miksi nuoret miehet hyväksyivät selvästi useammin itseen kohdistuvan puolisoväkivallan kuin naiseen kohdistuvan.
Koulutuksen kuluessa oikeus omaan koskemattomuuteen vahvistui huomattavasti.
Kävi myös ilmi, että suomalaisten nuorten miesten asenteet väkivaltaan toista sukupuolta kohtaan olivat kaikkein torjuvimmat: yli 90 prosenttia vastaajista torjui ajatuksen. Kyselytutkimus toteutettiin kuudessa Euroopan maassa, joukossa Saksa ja Kreikka.
Kampanjajärjestöjen ohella virallinen Suomi on nielaissut kakistelematta "poliittisesti korrektin" väkivaltaopin. Sen mukaisesti muutama vuosi sitten myös sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti neuvoloita seulomaan äitien väkivaltakokemuksia. Ohjeistuksessa kehotettiin lähtökohtaisesti vahvistamaan oletettua uhrikokemusta. Isiltä ei kysytä mitään.
Kun varmaksi tiedetään esimerkiksi vauvojen ja lasten väkivaltaisen kohtelun todellinen pääsyyllisyys, ohjeistus lähentelee edesvastuuttomuutta.
Suomessa tarvittaisiin viimeinkin puhdistava keskustelu siitä, miksi pääpaino väkivaltapolitiikassa on ollut naisten uhriaseman todistelussa ja miesvastaisessa kampanjoinnissa.
Suomessakin naisten osuus poliisin kirjaamista törkeistä puolisopahoinpitelyistä on keskimäärin 40, miesten 60 prosenttia. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen turvallisuusselvityksessä vuonna 2003 saatiin sama jakauma, kun kysyttiin huolestuttaako oman puolison väkivaltaisuus. Jo kolmantena samaan suuntaan viittaa nyt tuore lapsiuhritutkimus.
Britannia ja Saksa ovat tuottaneet samansuuntaisia tutkimustuloksia. Ehkä keskustelu naisen väkivaltaisuudesta meilläkin aukeaa, kun viimein saadaan aikaan lähtökohdiltaan arvovapaa kyselytutkimus. Jos silloinkaan.
Ellei keskustelu tästä oikaistu, ajatus uudenlaisesta itsesensuurista tulee yhä uskottavammaksi.
Kirjoittaja on tamperelainen vapaa toimittaja ja toinen Mies vailla tasa-arvoa -kirjan tekijöistä.
Olen ollut koko ikäni naisyhteisöissä töissä, ja näppituntuma on se, että väkivalta on lisääntynyt koko ajan. Sitä kysyy, onko niin, että ollessaan moninkertaisen määrän mieheen verrattuna lasten kanssa, myös nyrkki herkistyy useammin.
Jotenkin tuntuu siltä, että väkivaltasolmua tulisi aukaista monesta näkökulmasta. Lasten kanssa olen huomannut, että henkisen väkivallan harrastajat ovat useimmiten ne, jotka saavat nyrkkisankarin riehumaan, riippumatta siitä, onko se piilotettua vai avointa. Luulisi, että myös naisten kohdalla voisi olla eroja väkivallan taustatekijöistä johtuen Väkivalta tunkeutuu sisäänpäin tai ulospäin luonteista rakentuen ja sieltä löytyy taustatekijät. Eikä sitäkään voi kieltää, että alkuhetki on väkivaltainen ihmisessä.
Olen yhäkin vakuuttunut siitä, että mies käyttää perheessä valtaa enemmän, he sitovat rahapussin nyörit, valitsevat mitä ruokaa laitetaan, määrittävät asunnon tarpeen jne. Ylipäätänsä mies on ulkopuolinen arvostelija, joka määrittää asioita suhteessa omaan näkemykseensä, muut ovat altavastaajia. Ehkä kuulun siihen ikäpolveen, joka kertoo tietyistä kohorteista.
Lapset myös uskaltavat purkaa pelkonsa turvalliseen ihmiseen ja tämä voi joutua turhan usein purkauksen kohteeksi. Liian pelottava ja uhkaava lukitsee tunteiden kaapin kokonaan. Lopputulos lienee, että yksilöiden erot ovat luonteissa valtaisat, tilanteet vaikuttavat, pelot, ahdistukset. Kutakuinkin tuntuu siltä, etteivät ihmiset kasva kasvun varsinaisessa merkityksessä, vaan valta sekä asema ovat se, mikä sanelee käyttäytymistä. Miehellä on valta monissa asioissa.
Eikö enemmänkin pitäisi pureutua valtaan, väkivalta on seuraus. Tämä ongelma näkyy vauvasta vaariin ja olen sitä mieltä että se on kasvatuksen tulos, valtaan kasvetaan ja tukipilarit seisovat ympäristössä.