FIS:n puheenjohtaja Kasper pettyi Sapporon yleisömääriin

Kuva: EPA/FRANCK ROBICHON
Suurin pettymys oli paikallisen yleisön olematon kiinnostus.
- Olemme pettyneitä yleisömääriin. En tiedä, mistä vähäiset katsojaluvut johtuvat, mutta ehkä paikallinen järjestelykomitea ei tehnyt kaikkea mahdollista kisojen markkinoimiseksi. Kaupungilla tai lentokentällä ei juuri huomannut, että Sapporossa on käynnissä MM-kilpailut. Vasta lauantain normaalimäen kilpailussa oli sellainen tunnelma kuin MM-kisoissa pitää olla, harmitteli Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n puheenjohtaja Gian-Franco Kasper sunnuntaina.
Kansainväliset tv-katsojaluvut sen sijaan saavat Kasperinkin tyytyväiseksi.
- Kisoja on seurattu kiinnostuneesti, vaikka ne eivät tulleet Euroopassa parhaaseen mahdolliseen katseluaikaan aikaeron takia. Erityisesti Saksassa ja Pohjoismaissa katsojia on ollut paljon.
Suomen tv-katseluluvuista on tiedossa vasta ensimmäisen kisaviikon lukemat. Eniten katsojia, 880 000, keräsi joukkuemäen kilpailu sunnuntaiaamuna 25. helmikuuta. Finnpanel julkaisee viime viikon luvut tiistaina.
Erityisen ilahtunut Kasper on puolalaisten kasvaneesta kiinnostuksesta. Adam Malyszin suurmäen kisaa jännäsi Puolassa peräti 11 miljoonaa katsojaa. Se on paljon, vaikka Puolassa asuukin yli 38 miljoonaa ihmistä.
Kahden vuoden kuluttua MM-kisajuna pysähtyy Tshekin Libereciin. Vaikka Tshekki ei kuulu hiihtourheilussa aivan ydinperheeseen, Kasper on hyvin toiveikas.
- Siellä ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita pohjoismaisista hiihtolajeista. Lisäksi Saksan, Itävallan ja Puolan kannattajat ovat lähellä rajan takana. Uskon paikalle tulevan myös tuhansia norjalaisia ja suomalaisia, kun kisamatka ei ole niin kallis kuin tänne Sapporoon. Sitä paitsi Tshekistä saa halpaa olutta ja siitähän pohjoismaalaiset tykkäävät, keventää Kasper.
Vuoden 2011 MM-hiihtoja isännöi Oslo, mutta sitä seuraavien kisojen isännyydestä on tulossa jännittävä taisto. Val di Fiemme on toistaiseksi ainoa virallinen hakija, mutta toukokuun määräaikaan mennessä kandidaattien joukkoon liittyvät vielä ainakin Suomen Lahti ja Puolan Zakopane.
Puolalaisten Sapporossakin näkynyt kiinnostus mäkihyppyä kohtaan voi kallistaa vaa'an yllättäen Zakopanen hyväksi.
- Zakopane oli vanhaan aikaan Itä-Euroopan johtavia hiihtokeskuksia ja on kommunismin kaatumisen jälkeen päässyt uuteen nousuun. Mutta jokainen kiinnostunut ja kyvykäs hakijakaupunki tekee meidät tyytyväiseksi, pyörittelee Kasper.
Zakopane on isännöinyt MM-hiihtoja aiemmin peräti kolme kertaa: vuosina 1929, 1939 ja 1962.
Entä Aasia? Joko FIS uskoo, ettei tänne maailmankolkalle kannata antaa hiihdon arvokisoja?
- No. Jos Etelä-Korean Pjongjang voittaa olympiakisaisännyyden, olemme pian kaikki taas näillä kulmilla.
Kansainvälinen olympiakomitea valitsee vuoden 2014 talviolympiakisojen isäntäkaupungin kongressissaan Guatemala Cityssä 4.-7. heinäkuuta tänä vuonna.
Vesa Laitinen
Sapporo