Hiihtokuningatar Kuitusen taakse jäi paljon tilaa
Kuitunen kiirehti haastatteluista halaamaan yleisön joukossa kilpailua jännittänyttä valmentajaansa Jarmo Riskiä. Hetki oli molemmille ikimuistoinen, sillä Kuitusen taival uransa toiseen henkilökohtaiseen maailmanmestaruuteen ei ole ollut helppo.
Takaa-ajon maailmanmestaruutta Lahdessa 2001 seurasivat vuodet, joiden aikana Kuitunen pohti jopa uransa lopettamista. Oberstdorfissa 2005 hän hiihti flunssasta toipuneensa perinteisen 30 kilometrin kilpailun hopeamitalistiksi. Torinossa Kuitunen kilpaili puolikuntoisensa saavuttaen kuitenkin Saarisen kanssa sprinttiviestin olympiapronssia.
Hän ei päässyt terveenä Sapporonkaan laduille.
Vaikka flunssa kiersi joukkueessa hiihtäjältä toiselle, ei se tällä kertaa tarttunut Kuituseen. Selkäkipu muistutti häntä kuitenkin koko ajan olemassaolostaan.
- Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tapahtuisi, jos selkä ei vaivaisi, Kuitunen virnisti kolme kultaa ja yksi pronssi kaulassaan.
- Urheilijan tie on loputon, aina voi tehdä jotain paremmin. Ensi kaudeksi pitää yrittää tehdä asiat niin, että selkä on sellaisessa kunnossa, että pääsen ladulle joka päivä.
30-vuotias Kuitunen ei ole ylpistynyt menestyksestään, vaikka häntä kehutaan niin Suomessa kuin muuallakin ylivoimaiseksi.
- En tunne olevani mikään kuningatar. En ole läheskään niin ylivoimainen kuin Marit Björgen oli kaksi vuotta sitten.
Kuitunen myöntää kuitenkin tietävänsä, että perinteisellä häntä on tällä hetkellä vaikea voittaa.
- Jos kaikki menee niin kuin haluan, ei kukaan voi mulle mitään.
Kuitunen uskoi välttäneensä flunssan siksi, että hän ei herkistellyt MM-kisojen alla samalla tavalla kuin kaksiin aiempiin arvokisoihin.
- Kun kroppa on herkimmillään, niin vastustuskyky laskee. MM-kisat eivät olleet kauteni tärkein tavoite, joten siksi pysyin kunnossa.
Maailmancupia johtavan ja Tour de Skin voittaneen Kuitusen mielestä suuri kiitos menestyksestä kuuluu naisten joukkueelle.
- Elämme hyvät ja pahat ajat yhdessä, ja saamme toisistamme voimaa.
Iina Airio
