Kuitusesta MM-kisojen hiihtokuningatar

03.03.2007 - 09:53
Steiralle 30 km:n hopeaa ja Johaug yllättäen pronssille, Saarinen neljäs
Virpi Kuitunen on nyt kiistatta maailman paras naishiihtäjä.
Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva
Virpi Kuitusesta tuli lauantaina MM-kisojen hiihtokuningatar. Suomalainen voitti naisten päätösmatkan 30 kilometrin yhteislähtökisan perinteisellä.

Helpolla mestaruus ei irronnut, sillä Norjan Kristin Steira pysyi Kuitusen seurana aina maalialueelle saakka. Viimeisessä laskussa Kuitunen lykki vimmatusti karkuun, eikä enää päästänyt Steiraa kannoilleen. Maalissa kaksikon eroksi jäi 6,9 sekuntia.

- Steira teki lähes kaiken työn, ja minä painelin laskuissa ohi, suomalainen kertasi kisan ratkaisuhetkiä.

Kuitunen keräsi MM-laduilta kolme kultaa ja yhden pronssin. Muut eivät päässeet lähellekään hänen ansioitaan.

- En tunne itseäni hiihtokuningattareksi, sillä en ollut yhtä ylivoimainen kuin Marit Björgen kaksi vuotta sitten (MM-Oberstdorfissa), Kuitunen vähätteli.

Kuitunen piti menestyksen salaisuutenaan muun muassa sitä, ettei kaikkea ollut tällä kaudella ladattu yhteen kisaan.

- Oloni on rentoutuneempi kuin ennen. Pysyin MM-kisoissa terveenä, koska en herkistellyt, sillä kyseessä ei ollut ainoa kohokohtani kaudella, maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa kohti hiihtävä ja Tour de Skin jo voittanut Kuitunen analysoi.

Suomalaiset saavat nauttia Kuitusen menestyksestä jatkossakin, sillä hän vahvisti jatkavansa uraansa.

- Ei tällaisen menestyksen jälkeen ole mitään järkeä lopettaa, Kuitunen totesi.

Pronssille sinnitteli norjalaisyllättäjä Therese Johaug (-1.22), jonka tasatyönnöt olivat liikaa Aino-Kaisa Saariselle (1.43). Viimeiset 7,5 kilometriä Saarinen metsästi Johaugia, mutta joutui antamaan periksi 28 kilometrin jälkeen. Henkilökohtainen arvokisamitali jäi edelleen ottamatta.

- Neljäs sija on aina neljäs sija, siitä ei jää mitään käteen, äärimmäisen pettynyt Saarinen ruoti.

Lämpötila kohosi Sapporossa neljä astetta plussan puolelle, ja voitelu korostui. Ainakin Suomen ja Norjan huoltojoukko teki loistavaa työtä. Suosikeista Slovenian Petra Majdic (-2.17) uupui viidenneksi ja Ukrainan Valentina Shevtshenko peräti 12:nneksi yli neljän minuutin päähän Kuitusesta.

Suurimman työn kärkiletkan hajottamiseksi uurastivat Steira ja Johaug.

Aamulehti
STT