Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Monen touhun Valtsu

03.02. - 12:46 (Luotu: 03.02. - 12:12)

Pikku Kakkosesta tutut kaverukset Late-kettu (vas.) ja Kaapo eli Kari Manninen ihailevat jälkimmäisen veistämää jääteosta "Näsijärven hirviö". Late vakuuttaa, että hirviö ei pelota häntä yhtään.
Valtsu (vas.) ja kanttori Piiparinen kuuluvat maalaiskomedioiden keskeisiin henkilöihin. Kari Manninen ja Tom Lindholm irrottelevat.

Maalaiskomedioiden oiva näyttelijä on oikeasti tv-kuvaaja

Ehkä miehen tiedättekin. Hän esittää TV2:n maalaiskomedioissa P. A. Turpeisen huoltoaseman autonasentajaa Valtsua. Hän tekee roolin mainiosti, vaikka ei olekaan näyttelijä.

Jos olette lapsi, isä, äiti tai eläkeläinen, tunnette kenties hänet Pikku Kakkosessa esitetyistä Kaapo ja Late -jutuista tai muista ohjelmanumeroista. Hän selviytyy niistä hyvin, vaikka ei olekaan toimittaja eikä juontaja.

Jos olette ikurilainen, olette mahdollisesti tavannut hänet vetämästä lasten kerhoa Virelässä. Hän tulee oivallisesti juttuun lasten kanssa, vaikka ei olekaan koulutukseltaan nuoriso-ohjaaja.

Ehkä näitte hänet Tampereen Joulutorilla tekemässä jääveistosta parin kaverinsa kanssa. Taidetta syntyi, vaikka ei hän kuvanveistoa olekaan opiskellut.

Olette saattaneet kuulla hänen soittavan rumpuja bändissä, vaikka - oikein arvattu - ei hän varsinaisesti muusikko ole.

Valomies vei koko kohtauksen

Ihan varsinaisesti Kari Manninen, 44, on tv-tekniikan ammattilainen Tampereen Tohlopissa. Hän tuli parikymmentä vuotta sitten Yleen valohommiin ja siirtyi siitä pikku hiljaa kuvan puolelle - ensin kameramieheksi ja sitten kuvaajaksi eli kuvansuunnittelijaksi.

Se on hänen työnsä edelleen. Toisinaan hän palaa kameran puikkoihinkin, seuraavaksi Vancouverin olympiakisoissa ensi viikosta alkaen.

Kun maalaiskomedioiden avaussarjaa Vain muutaman huijarin tähden aikanaan kuvattiin, ohjaaja Jukka Mäkinen keksi kokeilla Mannista Valtsun roolissa.

- Olin nähnyt hänen esittävän poliisia jossakin minuutin pituisessa kohtauksessa. Hän teki sen valomiespohjalta loistavasti - vei koko kohtauksen, Mäkinen kehuu.

- Se oli jotain semmoista, että tarvittiin avustaja sanomaan pari repliikkiä, Manninen muistaa.

- Joku huuteli, että kuka olisi poliisi, ja minä kun hölötän muutenkin koko ajan, niin heitin ne repliikit.

Manninen luontojaan Valtsu

Valtsuksi hän istahti luontevasti.

- Kun siinä ei tarvitse näytellä.

Tv-sarjassa Valtsu tepastelee nuhruisessa haalarissa ja rasvaisessa lippiksessä ja käy mieluusti pullakahveilla Turpeisen huoltoaseman baarissa; kaikki täsmää:

- Haalari on meikäläisen vakiovarusteita, ja pullamiehiä olen hyvin pitkälti.

Valtsun hommatkin Manninen hallitsee.

- Samat autoremontit pystyisin tekemään. Olen hitsannut jokusenkin neliön ruosteisia autonpohjia takavuosina, kun ajeltiin kaikenmoisilla kotteroilla.

Oikeastaan vain vakavuuden asti erottaa Valtsun ja Mannisen toisistaan.

- Valtsu on pikkuisen totinen, noin kolme piirua totisempi kuin minä, Manninen määrittelee.

Jaa ettei muka touhua...

Savon sydänmailta Tampereelle muuttaneen Mannisen suuvärkki käy aika ahkerasti, mutta muuten mies väittää ettei koe touhuavansa mitenkään erityisen paljon.

Jollekin muulle puuveistosten, huonekalujen ja jääveistosten tekeminen, Ikurin Vireen sihteerinä toimiminen, lastenkerhon vetäminen, näytteleminen, lastenohjelman juontaminen, soittohommat, piirtäminen, valokuvaus ja muut puuhat leipätyön ohessa olisivat aikamoista touhuamista.

Ne kaikki ovat mukavia hommia, mutta jos Mannisen täytyisi kaikkein mieluisin touhu valita, niin se olisi puun nikkarointi.

- Voisin loppuikäni vain veistellä ja kuunnella radiota, hän väittää kirkkain silmin.

Tuskinpa malttaisi.

Jos oikein tarkasti katsoo, Mannisen korvat taitavatkin hieman heilua...

Hannu Hyttinen

Pekka Saarinen, Jukka Vuokola, kuvat

Moro, Ikuri Lue lisää 4.2. ilmestyvästä Morosta.

Kommentoi