Aamulehti.fi | Näköislehti | Sunnuntai | Moro | Koulumaailma | Työpaikat | Koulutus | Foorumi | Mediapalvelu | Yritystiedot | Advertising

Supilla takkuinen peli Rientolassa

28.01. - 10:43 (Luotu: 28.01. - 10:14)

Lentopallo

Supi-Volleyn naisten 2-sarjan ylemmän jatkosarjan pelit saivat jatkoa Rientolaa vastaan. Supi on jo kaksi kertaa tällä kaudella kohdannut Rientolan tuloksena kaksi tappiota, joten voittoa lähdettiin nälkäisesti hakemaan. Supi sai ensimmäiseen erään tyydyttävän alun, mutta erän keskivaiheilla alkoi turhia virheitä ilmaantua. Vastustaja päästettiin karkaamaan ja erän lopussa oli kova työ kiriä väli kiinni. Muutamien vaihtojen ansiosta peliin saatiin säpinää ja Supi saavutti vastustajan. Harmillinen takaisku Supille tuli erän loppumetreillä, kun keskitorjuja Pauliina Toivio loukkasi nilkkansa. Tästä Supin peli sekosi ja vastustaja napsi puuttuvat pisteet erävoittoon.

Toisessa erässä Supin kuviot olivat hieman uudet, johtuen ensimmäisen erän loukkaantumisesta. Arastelusta ja oudoista pelipaikoista huolimatta Supi vei erän nimiinsä. Koko peli oli molempien joukkueiden osalta ailahtelevaa ja virhesumien siivittämää. Tästä kertovat myös kolmannen ja neljännen erän lukemat, kolmas erä Rientolalle 25 - 13 ja neljäs erä Supille 25 - 17. Viidenteen erään Supi sai loistavan alun ja taisi johtaa erää jo 6 - 1. Tämän jälkeen supilaiset kuitenkin sortuivat jälleen kerran hirvittävään virhesumaan nostoissa, eikä tilanteesta toivuttu enää koko erän aikana. Viimeinen erä Rientolalle 15 - 9.

Pelin jälkeen supilaisten suusta kuului painokelvotonta tekstiä ja ärräpäitä, niin paljon tappio harmitti!

Rientola - Supi Volley 3 - 2 (27-25, 23-25, 25-13, 17-25, 15-9)

Kommentoi