USA:n vaalit

Kymmeniä miljoonia vihaisia nuoria – Näin olisi käynyt, jos vain y-sukupolvi olisi äänestänyt

GIUSEPPE LAMI
Kymmeniä miljoonia vihaisia nuoria – Näin olisi käynyt, jos vain y-sukupolvi olisi äänestänyt

Trumpin voitto sai varsinkin nuorilta ihmisiltä aikaan avoimia pettymyksen ja surun purkauksia.

Jussi Saarinen Aamulehti

Amerikkalaiset nuoret aikuiset ovat nyt vihaisia. Kaksi- ja kolmekymppisten y-sukupolvesta ylivoimaisesti suurin osa olisi äänestänyt Hillary Clintonin USA:n presidentiksi, kertoo Policy.mic-sivusto.

Voitto olisi mennyt Clintonille valitsijamiesäänin 504–23.

Seuraava kartta on kuvitteellinen. Se näyttää, miten olisi käynyt, jos vain y-sukupolvi olisi äänestänyt.

Luvut perustuvat SurveyMonkeyn ennakkokyselyyn, joka pohjautuu yli 30 000 haastatteluun. Lukuja ei siis ole laskettu lopullisesta äänestystuloksesta.

Joka tapauksessa luvut kertovat rajua kieltä nuorten aikuisten turhautumisesta. Tämä myös tarkoittanee suuria vaikeuksia Trumpille ja republikaaneille tulevaisuudessa.

Vuonna 2016 USA:ssa elää yhteensä 69 miljoonaa äänioikeutettua y-sukupolven edustajaa.

Y-sukupolvi tarkoittaa 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyttä sukupolvea. Heistä käytetään myös muun muassa nimityksiä nettisukupolvi ja millenniaalisukupolvi tai millenniaalit.

Aiheesta kirjoitti Facebookissa muun muassa räppäri Snoop Dogg saatesanoin: ”Uusi sukupolvi tuo muutoksen”


Kommentit (17)

  • Höpö höpö

    300-miljoonaisesta kansasta Clintonia ja Trumpia kävi äänestämässä kumpaakin noin 60 miljoonaa äänestäjää eli yhteensä 120 miljoonaa (ja Stein ja Johnson saivat yhteensä joitakin miljoonia ääniä), joten artikkelin esiintuoma 69-miljoonainen 20-30-vuotiaitten sakki näyttää kyllä jättäneen käymättä isommissa määrin vaaliuurnilla. Tuokaan 30 000 henkilön otokseen perustuva ennuste siis tuskin pitää alkuunkaan paikkaansa, kuten eivät muutkaan ”ennusteet”.

    Jääköhän Amerikan epädemokratiassa äänestysprosentti yhtä alhaiselle tasolle kuin Venäjän vastaavassa (40-50%)? Kansa ei jaksa kummassakaan maassa oikein vaivautua äänestämään kun mikään ei koskaan muutu vaalilupauksista huolimatta. Trump voitti koska osa kansasta halusi kokeilla josko Trump toisi oikeasti mukanaan muutoksen. Clintonistahan tiedettiin jo etukäteen että samaa vanhaa olisi ollut luvassa.

  • Nimetön

    JOS vain hillaria kannattavat olisivat äänestäneet niin lopputulos olisi ollut 270-0

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu, eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Pääaiheet