Vuoden lehtikuvassa poseeraa parin sekunnin ikäinen kloonattu koiranpentu – katso kaikki palkitut

Akseli Valmunen
Vuoden lehtikuvassa poseeraa parin sekunnin ikäinen kloonattu koiranpentu – katso kaikki palkitut

Akseli Valmunen kuvasi kloonatun koiran vain parin sekunnin ikäisenä. Koiraa siirrettiin keskoskaappiin. Kuva on osa Etelä-Koreassa tehtyä reportaasia.

Marja AaltioAamulehti

Suomalaisen kuvajournalismin taso on edelleen korkea, vaikka mediataloissa on viime vuosina vähennetty myös kuvaajien määrää.

Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtajan Miikka Pirisen mukaan kaventuneet resurssit näkyvät kuitenkin Kuvajournalismi 2016 -kilpailun aineistossa.

- Median myllerrys näkyy kuvista. Syvällisten reportaasien tekemiseen ei anneta enää yhtä paljon aikaa kuin aiemmin. Reportaasit tehdään omalla ajalla, summaa Pirinen.

Hän kiittelee kisan tasoa. Kilpailuun tuli paljon hyviä kuvia niin free lance -kuvaajilta kuin vakituisessa työsuhteessa töitä tekeviltä.

Kisan järjestäjä Suomen kuvajournalistit ry on entinen Suomen Lehtikuvaajat ry. Yhdistys vaihtoi nimeä muutama vuosi sitten, ja kilpailu organisoitiin samalla uudestaan.

Viime vuonna ei valittu Vuoden lehtikuvaa lainkaan, tänä vuonna kategoria palasi mukaan kisaan.

Vuoden lehtikuvaksi valittiin nuoren Akseli Valmusen kuva, jossa on muutaman sekunnin ikäinen kloonattu koira. Kuva on yksi Sooam Biotechissa Soulissa, Etelä-Koreassa tehdyn reportaasin kuvista.

- Nuoret kuvaajat valtaavat alaa kovalla vauhdilla. Valmunen palkittiin viime vuonna Haastaja-sarjassa, joka on tarkoitettu tulevaisuuden lupaukselle. Nyt sitten suoraan Vuoden lehtikuva -palkinto, kertoo Pirinen.

Kilpailuun osallistui 95 eri kuvaajaa. He lähettivät mukaan 1950 työtä.

Vuoden kuvajournalisti on Markus Jokela, joka on tehnyt pitkän ja merkittävän uran Helsingin Sanomissa.

Miikka Pirisen mukaan kuvajournalismikisa ansaitsee paikkaansa valokuvan puolustajana.

- Kerran vuodessa näytämme, mitä voidaan saavuttaa, kun kuvajournalismi tehdään hyvin. Tekniikka on nykyään niin hyvää, että siitä ei tarvitse enää puhua. Nyt jos koskaan korostuu se, kuka kamerassa on kiinni ja kenet hän valitsee kameran eteen, painottaa Pirinen.

Kuvajournalismi 2016 -palkinnon saaneet kuvat

Vuoden lehtikuva 2016: Akseli Valmusen kuva vastasyntyneestä kloonatusta koirasta.

Akseli Valmunen
Akseli Valmunen kuvasi kloonatun koiran vain parin sekunnin ikäisenä. Koiraa siirrettiin keskoskaappiin. Kuva on osa Etelä-Koreassa tehtyä reportaasia.

Akseli Valmunen kuvasi kloonatun koiran vain parin sekunnin ikäisenä. Koiraa siirrettiin keskoskaappiin. Kuva on osa Etelä-Koreassa tehtyä reportaasia.

Kuvajournalisti 2016: Markus Jokela.

Markus Jokela
Dilan Cirkin ja Hamdiye Hun lapsensa kanssa turkkilaisessa kahvilassa Helsingin Itäkeskuksessa. 30.9.2016. Kuvan on ottanut vuoden kuvajournalistina palkittu Markus Jokela.

Dilan Cirkin ja Hamdiye Hun lapsensa kanssa turkkilaisessa kahvilassa Helsingin Itäkeskuksessa. 30.9.2016. Kuvan on ottanut vuoden kuvajournalistina palkittu Markus Jokela.

Yleisön suosikki 2016: Meeri Koutaniemi kuvalla, joka on otettu lounaalla Ice Hearts -jalkapallojoukkueen harjoitusten välissä.

MEERI KOUTANIEMI
Ice Hearts -jalkapallojoukkueen pelaajat istuvat lounallal harjoitusten välissä. Ice Hearts -järjestö on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään lasten hyvinvointia. Kuvan on ottanut yleisön suosikkina palkittu Meeri Koutaniemi.

Uusi kuvajournalisti 2016: Ville Rinne. Kisassa mukana olleet valokuvat ovat osa Kathmandun katunuoria käsittelevää I Remember The Mountains -dokumenttiprojektia.

Ville Rinne
Ville Rinne kuvasi Anilin ja Nirun kotonaan Kathmandussa. Anil ja Niru ovat kumpikin asuneet kadulla koko nuoruutensa. Nykyään he ansaitsevat tarpeeksi rahaa vuoratakaaseen halvan huoneen Kathmandun lentokentän lähistöltä. Valokuva on osa Kathmandun katunuoria käsittelevää I Remember The Mountains -dokumenttiprojektia.

Video 2016: Riina Rinteen dokumentti hänen omista isovanhemmistaan Eevasta ja Erkistä, jotka olivat yhdessä 60 vuotta, kunnes Erkki menehtyi aivoverenvuotoon.

Riina Rinne
Kuva on Riina Rinteen palkitusta dokumentista Kuolema meidät erottaa.

Kuva on Riina Rinteen palkitusta dokumentista Kuolema meidät erottaa.

Urheilukuva 2016: Hannu Lindroosin kuva Patrik Laineesta jääkiekon MM-kisoissa Kanadan ja Suomen välisen finaalipelin jälkeen. Kanada voitti ja Patrik Laine on vaipunut murheissaan jäälle istumaan.

HANNU LINDROOS
Patrik Laine istahti jäälle, kun Suomi hävisi Kanadalle. Hannu Lindroosin kuva palkittiin vuoden urheilukuvana.

Patrik Laine istahti jäälle, kun Suomi hävisi Kanadalle. Hannu Lindroosin kuva palkittiin vuoden urheilukuvana.

Kunniamaininta urheilukuvien sarjassa: Martti Kainulaisen kuva nyrkkeilijä Mira Potkosesta Rion Olympialaisissa.

Martti Kainulaisen kuva Mira Potkosesta sai kunniamaininnan.

Martti Kainulaisen kuva Mira Potkosesta sai kunniamaininnan.

Henkilökuva 2016: Elias Lahtinen. Turvapaikanhakija Omar ei saanut turvapaikkaa, vaikka hänen perheensä on asunut Suomessa jo vuosia.

Elias Lahtinen
Turvapaikanhakija Omar ei saanut turvapaikkaa, vaikka hänen perheensä on asunut Suomessa jo vuosia.

Turvapaikanhakija Omar ei saanut turvapaikkaa, vaikka hänen perheensä on asunut Suomessa jo vuosia.

Uutiskuva 2016: Juha Metson kuva Venäjältä. Kaksi Suomeen haluavaa pakolaista nukkuu vanhassa autossa.

(C)Juha Metso
Juha Metso kuvasi Venäjän Kantalahdessa syyrialaisi, marokkolaisia, intialaisia ja afganistanilaisia pakolaisia, jotka haluavat tulla Suomeen. Kaksi heistä nukkui vanhassa autossa. Kuva on vuoden uutiskuva.

Kuvaessee 2016: Karoliina Paatoksen essee kertoo tarinaa Reese Riveristä, Nevadasta, Yhdysvalloista. Se on kuvattu syyskuu 2016.

Karoliina Paatos
Cowboy Girls -kuva on osa Karoliina Paatoksen palkittua kuvaesseetä. Kuva on otettu Reese Riverissä Yhduysvalloissa syyskuussa 2016.

Cowboy Girls -kuva on osa Karoliina Paatoksen palkittua kuvaesseetä. Kuva on otettu Reese Riverissä Yhduysvalloissa syyskuussa 2016.

Kunniamaininta kuvaesseiden sarjassa: Kaisa Rautaheimon kuvasarjalle tänä vuonna sata vuotta täyttävistä suomalaisista.

Kaisa Rautaheimo
Else Haahtela on syntynyt 19.7.1917. Kaisa Rataheimo kuvasi hänet satavuotiaista suomalaisista kertovaan kuvaesseeseen.

Else Haahtela on syntynyt 19.7.1917. Kaisa Rataheimo kuvasi hänet satavuotiaista suomalaisista kertovaan kuvaesseeseen.

Reportaasi 2016: Akseli Valmusen reportaasi kloonatuista koirista Sooam Biotechissa Soulissa, Etelä-Koreassa.

Akseli Valmunen
Jae Woong Wang sylissään kloonattu Australian paimenkoira Tong-Tongl. Kuva kuuluu Akseli Valmusen kuvareportaasiin Etelä-Koreasta.

Jae Woong Wang sylissään kloonattu Australian paimenkoira Tong-Tongl. Kuva kuuluu Akseli Valmusen kuvareportaasiin Etelä-Koreasta.

Palkitut kuvat ovat esillä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 13.–26.3.2017.

Lue myös nämä

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet