Teatteri

Suomen parhaat näyttelijät kasvoivat tässä teatterissa – jos yleisö itkee, jotain on tehty oikein

Q-teatterin historiikki paljastaa yksityiskohtia rankoista harjoituksista ja hurjasta alusta

tanja ahola
Suomen parhaat näyttelijät kasvoivat tässä teatterissa – jos yleisö itkee, jotain on tehty oikein

Erik Söderblomin ohjaus Sodasta ja rauhasta sai nelituntisen tulkinnan Q-teatterissa 1996. Kriitikot kyselivät, miksi sukupolviteatteri tekee klassikoita. Söderblomin mielestä 90-luvun puoliväli muistutti 1800-luvun alun Venäjää. Ruhtinas Bolkonskina nähtiin Tommi Korpela ja ruhtinatar Kuraginaa näytteli Henriikka Salo.

Anne Välinoro

Helsinkiläisellä Q-teatterillakin on takanaan jo neljännesvuosisata. Teatterikriitikot Eeva Kemppi ja Maria Säkö kokosivat yhteen kaikkien teatterissa toimineiden taiteilijoiden annin, purkivat ja läpivalaisivat esitykset puvustusta ja tuntoja myöten ja antoivat johtajien kerrata huippuhetket ja hamat.

Lopputulos on paksu, herkullisia yksityiskohtia täynnä kuin Hieronymus Boschin maalaus – ja sekava.

Kaikkea on. Punnittua puhetta ja hölinää ja varsinkin saman taiteilijan merkityksen punnintaa monesta kulmasta.

Mutta lukea kannattaa. Yhden teatterin kautta pääsee käsiksi koko 1990-luvun jälkeiseen suomalaiseen teatterihistoriaan laitosten ulkopuolella ja hyvien näyttelijöiden kehitykseen.

Q-teatterin rinnalle kehittynyt, Itämeren alueen uutta teatteria esittelevä Baltic Circle -festivaali saa myös oman historiikkinsa. Festivaali on parhaillaan käynnissä Helsingissä.

Lapsen totuus

Q-teatteri syntyi oman, henkilökohtaisen tarinan ympärille. Teatterikoulunsa käyneet näyttelijänalut Antti Raivio ja Heikki Kujanpää halusivat oman teatterin ja ottivat kimppaan vielä Raivion ylioppilasteatterissa puuhaavan Leo -veljen. Kaikki kolme tunnistivat toisissaan herkkyyden ja traumat.

Antti Raivio, Leo Raivio ja Heikki Kujanpää päättivät perustaa Q-teatterin, koska oli selvää, ettei laitokseen mennä. Oli luonnollista perustaa oma ryhmä.

Antti Raivio, Leo Raivio ja Heikki Kujanpää päättivät perustaa Q-teatterin, koska oli selvää, ettei laitokseen mennä. Oli luonnollista perustaa oma ryhmä.

Mutta erotuksena opettajastaan Jouko Turkasta, he halusivat näyttää ihmisen jopa rakastettavana.

Niin Raivion veljekset panivat oman lapsuutensa peliin. Heillä oli takanaan avioeroperhe ja äidin kuolema.

Skavabölen pojat (1991), Hyrylän pojat, jalostui Raivion teatterikoulussa kirjoittamasta tekstistä kronologian rikkomalla. Rupert palaa nuorena aikuisena kotiinsa ja alkaa koota menneisyyttään välähdyksinä.

Kun henkilökohtaisuus viedään tarpeeksi pitkälle, tulee siitä yleisesti jaettua. Hannu Kiviojan lapsuudessa kuollut lemmikkikoira ja sen nahasta tehty rumpu päätyi tarinaan, samoin Anna-Leena Sipilän lapsuuden rakkauskirje.

Vimmattu harjoitusprosessi tuotti helmen ja esityksen kulttimaine sai yleisön ryntäämään katsomoon. Kuluneet klassikot ja esitysajan hitit leikkasivat kerrontaa, se oli uutta ja toimi.

Rupertia esittäneen Hannu Kiviojan mielestä Raivion esityksissä näyttelijä kannatteli kokonaista maailmaa.

On hyvä ampua juttu alas, kun se vielä lentää korkealla, päätteli Raivio puolentoista vuoden jälkeen.

filmiyhtiˆ
Zaida Bergroth ohjasi Skavabölen pojista elokuvan 2009. Tampereen Teatteri teki Q-teatterin kantaesityksen jälkeen toisena ammattiteatterina oman tulkintansa näytelmästä 2015.

Zaida Bergroth ohjasi Skavabölen pojista elokuvan 2009. Tampereen Teatteri teki Q-teatterin kantaesityksen jälkeen toisena ammattiteatterina oman tulkintansa näytelmästä 2015.

Kesällä 1992 punnerrettiin Pirun kaunis tyttö, kääpiöiden maailmaan laskeutuva fantasia. Senkin lipuista tapeltiin, niin kuin seuraavankin, Skavabölen jatko-osan Huokausten laakson. Antti Raivion akatemia piti vakiojoukkoa pihdeissään aina vuoteen 1996. Antin koulun käyneitä otettiin mielellään Teatterikorkeaan.

Mutta ohjaajan työtapa repi porukan hermoja, tekstiä saatettiin odottaa vielä muutama viikko ennen ensi-iltaa.

Raiviosta leivottiin neroa, Q-teatteri sai Suomi-palkinnon ja Kiilan. Kun Q-teatteri alkoi tehdä Suomenlinnan Hyvän omantunnon linnakkeeseen kesäteatteriesityksiä, kuusi näytelmää kirjoittanut Raivio tarttui vielä järkäleeseen. Mestari ja Margaritaa tehdessä Raivio katosi muutama viikko ennen ensi-iltaa.

Mies löytyi, mutta työnteko oli raastavaa. Raivio ei pystynyt erottamaan itseään teoksesta. Koko yhteisö oli tavallaan sairastunut.

Munkkiniemeläisen kapellimestarin poika Erik Söderblom otti hallituksen ohjat 1995. Hän oli selkeä työnjohtaja ja jämpti ohjaaja, mutta tunnetasolla moni kaipasi vielä Raiviota. Nelituntinen Sota ja rauha (1996)) kävi päin teatterien viihteellistymistä.

Q-teatteri on kasvattanut monia Suomen eturivin näyttelijöitä. Raivion eväät, tunnevoimaisuus ja henkilökohtaisuus toimivat varsinkin elokuvassa. Hannu Kiviojan elokuvaura on kantanut Molbergin Tuntemattoman Riitaojasta Putoavien enkeleiden Mannerkorpeen.

Vera Kiiskinen teki pääosan Taru Mäkelän Pikkusisaressa, Pirjo Lonka on häikäissyt tv-sarjoissa ja Henriikka Salo Neitoperhossa. Tommi Korpelan ja Elina Knihtilän ote on pitänyt yhtälailla niin lukuisissa elokuvissa kuin tv-sarjoissakin. Korpelan Miehen työn rattopoikana itseään työllistävä remonttireiska palkittiin pääosa-Jussilla, samoin kuin Lauri Viidan rooli Putoavissa enkeleissä ja rooli Häiriötekijä -elokuvassa. Häiriötekijän (2016) Aleksi Salmenperä roolittikin pelkästään Q-teatterin nimillä.

Naisten vuoro

Q-teatteri hehkui ensimmäisen vuosikymmenensä karvanaamaisten, vihaisten nuorten miesten ohjauksilla, kunnes koreografi-ohjaaja Minna Vainikainen yllätti sanattomalla, fyysisellä Gekkolla (1999). Vahvimmin naisohjaajan jälki on näkynyt Fiikka Forsmanin trilogiassa Peltirumpu (2008), Jälleenlöydetty aika (2009) ja Corto Maltesen seikkailut (2011).

Käsikirjoittaja-ohjaaja Saara Turusen Broken Heart Story (2011) ja Tavallisuuden aave (2016) käänsivät katseen taas henkilökohtaiseen. Miten joukosta erottumisen pelko kuvaa suomalaista?

Vahvojen naisten ketjuun kuuluu eittämättä myös Milja Sarkola, jonka syvästi omakohtainen Jotain toista meni liki naisen halua (2015).

Akse Petterssonin ja Johannes Ekholmin Kaspar Hauser (2014) löysi Y-sukupolven. Se tehtiin yhdessä improvisoimalla ja harjoitteilla, joissa saatettiin kirjoittaa itselle vaikka hautajaispuhe.

Kaspar Hauser onnistui tavoittamaan itsekeskeisen ihmisen ääliömäisessä maailmassa.

On kiinnostavaa nähdä, malttaako Q-teatteri vielä pysyä henkilökohtaisella tiellä Trumpin maailmassa.

Eeva Kemppi & Maria Säkö: Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin

HHH Like 2016, 379 s. + liitteet

EDIT. 21.11.2016 kello 14.33. Artikkelissa luki aiemmin virheellisesti, että esityksiä tehtiin Suomenlinnan Hyväntoivonniemeen. Suomenlinnassa on kuitenkin Hyvän omantunnon linnake.

Q-teatterissa

"Elä niin, että jos kuolisit tänään, mitään ei jäisi sanomatta. Se on ydinajatus Raivion teatterissa." Näyttelijä Teija Töyry

"Hannu (Kivioja) oli itse hurmos. Hän oli suuri idoli; herkkyys ja voima, ja miten hän sai itsensä käyntiin. Ajattelin, että en koskaan kykene samaan." Näyttelijä Elina Knihtilä

"Siinä oli paljon huvittavaa, traagista ja kaunista. Me oltiin aika itsetyytyväinen porukka. Kyllä se on ulospäin voinut näyttää sietämättömältä. Skavaböleä nostatettiin niin paljon, että jotkut kokeneet näyttelijät sanoivat, että pitääkö kaikkien alkaa pumppaamaan ja hakemaan mielikuvia. Kyllä meidän atakki oli silloin niin kova, että se haastoi kollegoja sekä yleisöä." Näyttelijä Tommi Korpela

"Ihmiset, jotka ovat mielenkiintoisia näyttelijöinä, ovat usein ihmisiä, joilla on ristiriita ulkomuodon ja sielun välillä, eri syistä. Heillä on ikään kuin väärä persoona väärässä sielussa." Ohjaaja Erik Söderblom

"Jos haluat tarkastella omaa tyhjyyttäsi ja "halua haluta" tässä ajassa – ilman mitään pelastusta tai vaihtoehtoa – hanki lippu Kaspar Hauseriin." Sosiologi Kalle Haatanen


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Häiriötekijä on sovitettu valkokankaalle kyseisen teatterin näytelmästä, eikä vain ”roolitettu pelkillä Q-teatterin nimillä”.

  • Nimetön

    Kävimme katsomassa Q-teatterissa 2009 fantastisen hienon sovituksen Marcel Proustin ”Kadonnutta aikaa etsimässä”-kirjasarjasta. Esitys kulki nimellä ”Jälleenlöydetty aika”. Hieno läpileikkaus 1900-luvun alun ranskalaiseen kulttuuriin ja sotienvälisen ajan sekasortoon Euroopassa.

    Taattua Q-tatterin laatua, jossa mitään ei jätetä kyseenalaistamatta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet