Tutkijat ihmettelevät, miksi kouluihin halutaan luomua – Kallista, terveellisyyttä ei todistettu

Ravitsemustieteiden professori Mikael Fogelholm kohdistaisi EU:n ruokatuen kasvisruoan lisäämiseen.

Kimmo Penttinen / Aamulehden arkisto
Tutkijat ihmettelevät, miksi kouluihin halutaan luomua – Kallista, terveellisyyttä ei todistettu
Edith Andersson Aamulehti

Suomi on suuntaamassa EU:lta saadun kouluruokatuen luomutuotteille. Sen jälkeen kouluissa tarjotaan enemmän luomutuotteita kuin tavanomaisesti tuotettuja tuotteita. Ensi syksystä lähtien koululaisille jaetun luomumaidon tuki olisi alustavien suunnitelmien mukaan 27 senttiä litralta ja tavanomaisesti tuotetun maidon tuki 9 senttiä litralta.

Luonnonmukaisesti tuotetut hedelmät ja vihannekset saisivat jatkossa tukea 75 prosenttia ja muut 65 prosenttia verottomasta hankintahinnasta.

Luomupainotusta perustellaan tuen suuntaamisella maataloussektorille. Alun perin EU:n kouluruokatuki on kuitenkin tarkoitettu ”kasvattamaan lapsia terveellisiin ruokailutottumuksiin ja lisäämään ravitsemuksellisesti hyvien tuotteiden kulutusta”.

Tässä esimerkiksi ravitsemustieteiden professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta ja VTT:n biotekniikan tutkija Lauri Reuter näkevät suuren ristiriidan.

– Suomessa on uskonnonvapaus ja aatteenvapaus. Luomu on ruoan tuotantoon liittyä aate, ideologista viherpesua. Se ei kuitenkaan liity millään tavalla terveellisyyteen, joten luomun tukeminen varoista, jotka on tarkoitettu terveellisen ruokavalion tukemiseen, on hyvin erikoista, Reuter sanoo.

Ei näyttöä paremmuudesta

Lukuisissa tutkimuksissa on verrattu luomu- ja tehotuotettujen elintarvikkeiden ravintosisältöä keskenään. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Esimerkiksi luomumaidon rasvahappokoostumus on ”jonkin verran” parempi kuin muun maidon, mutta jossain muissa elintarvikeryhmissä tulokset ovat olleet toisenlaisia.

- Luomu on sympaattinen asia, mutta sitä ei voi perustella terveellisyydellä. Näyttö puuttuu. Osa tutkimuksista on kallistunut lievästi luomun paremmuuden kannalle, mutta ei merkittävästi, Fogelholm sanoo.

Fogelholm pohtii, että luomun osuus ihmisen ruokavaliosta on kovin pieni. Vaikka ihminen söisi pelkästään luomua, ihminen ei voisi paremmin tai olisi terveempi kuin muunlaista ruokaa syövä ihminen.

- Torjunta-ainejäämät ovat pienemmät ihmisillä, jotka syövät pääsääntöisesti luomuruokia, mutta nykytiedon valossa ihmisissä ei ole liikaa torjunta-ainejäämiä muutenkaan.

Miksi sitten luomua?

Maa- ja metsätalousministeriössä on ollut tavoitteena lisätä luomutuotannon määrää tulevina vuosina.

- Luomusta on rakennettu mielikuva, joka tuntuu edustavan kaikkea puhdasta, reilua ja terveellistä. Suomen brändiin ja viennin edistämiseen se toki sopii. Mielikuva ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Luomu on ruoan tuotannon voimakasta romantisoimista, Reuter pohtii.

Onko luomuruoassa sitten jotain haitallista?

- Ei missään nimessä. Siitä ei ole erityistä hyötyä, mutta ei haittaakaan. Itsekin ostan luomua toisinaan, Fogelholm sanoo.

Fogelholm ja Reuter kuitenkin korostavat, että luomu on paitsi poliittinen, myös ideologinen valinta.

- Kun EU-tuki on tarkoitettu tukemaan terveellistä ruokavaliota, haluaisin tietää, miksi Suomi haluaa tukea korostetusti luomutuotteita? Luomutuotannon sanotaan olevan hyväksi, ja se on sitä etenkin luomun tuottajille. Ihmisille luomuruoasta ei ole tutkitusti hyötyä, jos ei haittaakaan, Reuter sanoo.

Määrät edelleen pieniä

Suomalaiset syövät toistaiseksi hyvin vähän luomua. Mikael Fogelholm kertoo, että tutkimuksissa ruoan tuotantotapaa tärkeämmäksi on nähty on ruokavalion kokonaisuus. Fogelholm olisi kohdentanut EU-tukea lisäämään kouluruokailun laatua ja monipuolisuutta.

- Hyvän kasvisruoan lisääminen, lihankäytön vähentäminen palkotuotteiden avulla olisi ollut hyvä kohde EU:n ruokatuelle.

OIKAISU 2.2. kello 13. Tukea ei makseta tuottajalle, vaan koululle ja kunnalle.


Lue myös nämä


Kommentit (40)

  • Nimetön

    Kielsin lapsiani juomasta koulussa maitoa jo aikoja sitten! Kotona juodaan käsittelemätöntä tilamaitoa.

  • Nimetön

    Suomalaisillehan ei mikään ole vaarallista, ei säteily eikä myrkytkää. Ainakin tällaisen kuvan saa virallisista lausunnoista.

    Olisi hyvä ja toivottavaa, että kaikki olisi Luomua, että se olisi se yleinen ja suositeltava vaihtoehto. Olisi aika huomata, että pitäisi elää terveellisesti ilman myrkkyjä eikä alkaa vasta sitten terveyttä hoitamaan kun jotain jo ilmenee. Jos joku välttämättä haluaa myrkkyjä enemmän, niin siitä vaan itse viljelemään niillä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet