Suomalaisyritys yllätti: Nimitti Alicia-robotin johtoryhmänsä jäseneksi

Suomalaisyritys yllätti: Nimitti Alicia-robotin johtoryhmänsä jäseneksi

Tieto on suomalainen pörssiyhtiö.

Sakari IlkkaAamulehti

Tietotekniikka-alan yritys Tieto kertoo nimittäneensä ensimmäisenä pohjoismaisena yrityksenä tekoälyrobotin yksikkönsä johtoryhmään. Alicia T. -niminen robotti avustaa datakeskeiset liiketoiminnot -yksikön johtoa löytämään innovatiivisia ratkaisuja hyödyntää dataa. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että se on ensimmäinen pörssiyhtiö, joka nostaa tekoälyn johtoryhmätasolle.

Alicia T:stä tulee johtoryhmän täysivaltainen jäsen, ja sillä on myös äänioikeus. Robotin kanssa on mahdollista jutella, sillä se on varustettu keskustelevalla käyttöliittymällä.

- Tekoäly on kuuma aihe. Spekulaatioita, teoriaa ja tutkimusta tulevaisuuden koneoppimisesta ja tekoälystä on valtavasti. Me tahdoimme startup-tyyppisen kokeilun avulla itse testata, millaiseen päätöksentekoon roboteista ja ihmisistä koostuva tiimi kykenee, yksikön johtaja Taneli Tikka kertoo.

Alicia T. on kehitetty yksikössä, jossa se tulee "työskentelemään". Yksikönjohtaja Ari Järvelän mukaan tekoälyn ottaminen mukaan johtoryhmään on testi, jonka tarkoituksena on kokeilla, miten kodinelektroniikassa suosiotaan kasvattava tekoäly voisi auttaa organisaation päätöksenteossa.

- Uskon, että tekoäly tukee meitä relevantin tiedon löytämisessä ja auttaa tekemään puhtaasti dataan perustuvia päätöksiä, joita ihmiset eivät olisi välttämättä osanneet keksiä, Järvelä toteaa tiedotteessa.


Kommentit (5)

  • Nimetön

    ””Tekoäly” on vain joukko ihmisten kirjoittamia ohjelmia toimintojen suorittamiseksi.
    Tuo ”äly” on siis vain ohjelmoijien keksimien toimintojen toistoa.”

    Paitsi ettei ole. Oikealla tekoälyllä ei ole valmiita ratkaisuita kaikkiin tilanteisiin, vaan se oppii mitä enemmän sitä käytetään. Ja pian tekoälystä tulee viisaampi kuin yksikään ihminen tällä planeetalla.

  • Nimetön

    Voi tulla paremmat päätökset, kuin paperitolloja heittelemällä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet