Poliisit jättikyselyssä: Turvapaikanhakijatilanne uhkaa suomalaisten turvallisuutta

Lännen Media
Poliisit jättikyselyssä: Turvapaikanhakijatilanne uhkaa suomalaisten turvallisuutta

Yli 50 vuotiaiden poliisien keskuudessa turvapaikanhakijatilannetta ei nähdä yhtä suurena uhkana kuin nuoremmissa ikäluokissa.

Kaisa Hahto

Turvapaikanhakijatilanne on vähintään melko suuri uhka Suomen ja suomalaisten turvallisuudelle.

Tätä mieltä on 79 prosenttia Lännen Median kyselyyn vastanneista poliiseista. Lähes joka neljännen mielestä uhka on erittäin suuri.

Poliisien tuomio Suomen maahanmuuttopolitiikalle on tyly.

Joka kolmannen vastaajan mielestä maahanmuuttopolitiikka viimeisen vuoden aikana on onnistunut erittäin huonosti. Lähes puolet arvioi onnistumisen melko huonoksi. Korkeintaan melko hyvän arvion antaa alle 20 prosenttia vastaajista. Tornion järjestelykeskus saa kuitenkin kiitosta.

Mistä sitten ollaan huolissaan?

Perusteluissa korostuu se, että maahantulijoiden henkilöllisyyksiä tai taustoja ei pystytä varmasti selvittämään. Moni uskoo, että joukossa on terroristijärjestö Isiksen edustajia. Siten myös terrori-iskujen mahdollisuus pelottaa.

Vastauksissa mainitaan, että tulijoissa on paljon poliisi- ja sotilastaustaisia. Samoin mietityttää tulijoiden kulttuuritausta ja se, että naisia ei kunnioiteta. Esille nostetaan myös se, että toimettomuudesta ja turhautumisesta voi pitemmällä aikavälillä seurata esimerkiksi jengiytymistä.

Poliisit kertovat näkevänsä jo nyt työssään aiemman kotouttamisen epäonnistumisia. Niiden pelätään lisääntyvän. Uhkakuvana ovat Ruotsin esimerkin mukaiset lähiöt, joihin poliisikaan ei uskalla mennä. Yhtälö on hankala, kun poliisit kamppailevat resurssiensa riittävyyden kanssa.

Monissa vastauksissa kerrotaan vastaanottokeskusten levottomuuksista, joihin poliisin pitää sitoa monia partioita kerralla. Myös seksuaalisen ahdistelun pelätään lisääntyvän kesää kohti.

Polttopulloiskujen kaltaista rasistista rikollisuutta noin puolet vastaajista pitää vähintään melko suurena turvallisuusuhkana. Toinen puoli pitää sitä korkeintaan vähäisenä uhkana. Suurimmassa osassa avoimia vastauksia iskuja pidetään yksittäisten humalaisten hölmöilynä.

Katupartioista poliisit eivät lisäturvaa hae. Lähes puolet katsoo, että turvapaikanhakijatilanteella perustellut katupartiot tuovat kaduille lisää turvattomuutta. Vain joka kymmenennen mielestä ne lisäävät turvallisuutta.

Yleisesti toivotetaan kuitenkin tervetulleiksi esimerkiksi vanhempien tai yrittäjien perinteiset naapurustovahdit. Sen sijaan tunnuksiin pukeutuneita partioita pidetään arveluttavina.

Poliisien näkemykset käyvät ilmi LM:n suuresta poliisikyselystä, johon vastasi noin joka kolmas suomalainen poliisimies. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 489 poliisia. Vastausprosentti oli noin 37. Poliisit kertoivat kyselyssä henkilökohtaisia mielipiteitään. Siihen sai vastata myös nimettömänä. Kyse ei ole poliisin virallisesta linjasta.

Katso kaikki poliisien vastaukset kyselyyn

Tausta: Näin kysely tehtiin

Lännen Media toteutti suuren poliisikyselyn yhteistyössä Suomen poliisijärjestöjen liiton (SPJL) kanssa.

SPJL lähetti Lännen Median kysymykset poliisiyhdistysten 7 580 jäsenelle. Vastausta pyydettiin kaikilta poliisimiehiltä.

Poliisimies tarkoittaa poliisitehtävissä olevaa poliisihallinnon virkamiestä poliisivaltuuksin. Poliisimiehiä on Suomessa noin 7 300, joista 7 000 kuuluu liittoon.

Kyselyyn vastasi 2 489 poliisimiestä.

Virheellisenä palautui 217 vastausta, joista poliisien osuus on arviolta 200.

Vastausprosentti oli noin 37.

Kaikista poliisimiehistä kyselyyn vastasi noin joka kolmas.

Kysely toteutettiin Webropol-kyselyohjelmalla. Siihen sai vastata myös nimettömästi.

Vastausaikaa kyselyyn oli 1.–8.2.


Kommentit (22)

  • Nimetön

    ”Noniin, vihdoinkin jollain valtamedian elimellä on selkarankaa uutisoida rehellisesti maahanmuuttoon liittyviä asioita. Ja hyvä niin, koska tätä tarvitaan lisää siksi että ongelmia voidaan ratkaista vain silloin kun ongelma on ensin rehellisesti tunnustettu olemassa olevaksi, jonka jälkeen sitä ryhdytään arvioimaan rehellisesti, avoimesti ja totuusperäisesti vahvistettavissa oleviin todisteisiin viitaten.”

    Taitaa tämä ”selkärankaisuus” johtua siitä, että lukijat/maksajat alkavan pikkuhiljaa katoamaan, kun jatkuvasti syötetään valheita ja vääristellään totuuksia.
    Ongelmahan on ollut tiedossa jo todella pitkään, mutta kun tähän liittyy todella suuret rahat (jotka pieni porukka kuppaa veronmaksajilta) ja nuo rahanahneet antavat luvan kirjoittaa vain heille sopivia uutisia – vain joskus päästetään mukaan muutama totuudenmukaisempi juttukin, noin niin kuin silmänlumeeksi.
    Luojan kiitos vielä on sananvapautta ja faktoja pystyy lukemaan muualta!

  • Risto Kantonen

    Noniin, vihdoinkin jollain valtamedian elimellä on selkarankaa uutisoida rehellisesti maahanmuuttoon liittyviä asioita. Ja hyvä niin, koska tätä tarvitaan lisää siksi että ongelmia voidaan ratkaista vain silloin kun ongelma on ensin rehellisesti tunnustettu olemassa olevaksi, jonka jälkeen sitä ryhdytään arvioimaan rehellisesti, avoimesti ja totuusperäisesti vahvistettavissa oleviin todisteisiin viitaten.

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu, eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Pääaiheet