Enni MansikkamäkiAamulehti

Perjantai alkoi Pirkanmaalla vaarallisen liukkaissa merkeissä. Aamuyön aikana ainakin viisi autoa ja kolme raskasta ajoneuvoa suistui tieltä liukkauden vuoksi, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.

Erityisen liukkaita tiet olivat aamulla Lempäälässä, jossa pientareen puolella kävi muutama auto. Yksi tieltä suistuminen ilmoitettiin pelastuslaitokselle myös Tampereelta, Pispalan valtatieltä.

Riina Nevalainen
Auton tuulilasiin oli kertynyt perjantain vastaisena yönä paksu jääkerros Pirkkalassa.

Auton tuulilasiin oli kertynyt perjantain vastaisena yönä paksu jääkerros Pirkkalassa.

Puoli neljän aikaan aamuyöstä pelastuslaitos sai hälytyksen valtatie 3:lta Ikaalisista, kun rekan perävaunu oli suistunut ojaan ja vetoauto tukki liikenteen.

Tie oli reilut kaksi tuntia suljettu liikenteeltä onnettomuuden vuoksi, ja liikenne ohjattiin ohitusreitille Teikankaantielle. Myös Teikankaantie osoittautui vaarallisen liukkaaksi, sillä kaksi ohitusreitille ohjattua rekkaa suistui myös ojaan, minkä vuoksi tie on tällä hetkellä suljettu.

Rekan perävaunu suistui ojaan Ikaalisissa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Valtatie 3 saatiin avattua liikenteelle puoli kuuden aikaan aamulla. Kuljettajat eivät loukkaantuneet ulosajoissa.

Rekat nostetaan ojasta todennäköisesti päivällä. Kolmostien liikenne joudutaan pysäyttämään noston ajaksi.

Tieliikennekeskus varoittaa, että Pirkanmaalla on tällä hetkellä erittäin huono ajokeli jäätävän vesisateen ja liukkaiden tienpintojen vuoksi.

Kerro, oliko teillä päin aamulla liukasta al.online@aamulehti.fi.


Lue myös nämä


Kommentit (9)

  • Rekkakuski

    Satuin ajamaan ko. alueella viime yönä.
    Taivaalta sataa alijäähtynyttä vettä, joka jäätyy tienpintaan heti, kirkkaaksi peilijääpinnaksi. Jalkaisinkaan ei pysynyt kunnolla pystyssä.
    Minullakin oli varsin haasteellisia hetkiä ajelessani Tampereen suuntaan, huolimatta muutaman vuosikymmenen/ x miljoonan kilometrin kokemuksesta isomman auton ratissa. Suola-autoja ei totuttuun tapaan ollut missään; nehän ajelevat vain virka-aikaan tuolla kolmostiellä… tai ainakin joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, se tuntuu siltä. Vuosikausia olen tuotakin tienpitoa katsellut, eikä parannusta ole ollut näkyvissä.
    Oikea tilannenopeus, jota monet tuntuvat valistavan kaikessa tietäväisyydessään, olisi ollut 0-10 km/h. Ikävä kyllä se on myös sellainen nopeus jolla ei pääse tälläisellä kelillä pientäkään mäkeä ylös.

    Sanotaan nyt lopuksi vaikka näin, että ihmeen pienillä vahingoilla päästiin tällä alueella, eväät oli paljon isompiinkin lukumääriin onnettomuuksissa.

  • Arttu

    Kilvakkalassa tihkui vettä jo puolilla öin ja oli pari astetta pakkasta. Aiemmin jäätyneet pihapolut saivat jäätävästä tihkusta todella karhean kävelypinnan, mutta teille muodostui kunnon tanakka jää.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet