Abit järjestivät opettajalle ikimuistoisen yllätyksen: Viesti Amerikasta löi Hannu Soinnun ällikällä

Tamperelaislukion abit luulivat, että heidän rakastettu psykologian opettajansa on jäämässä tänä keväänä eläkkeelle. He päättivät järjestää opettajalleen ikimuistoisen yllätyksen. Suomen parhaana psykologianopettajana palkittu Hannu Sointu sai poikkeuksellisen videotervehdyksen omalta idoliltaan, maailmankuululta yhdysvaltalaispsykologilta.

Abit järjestivät opettajalle ikimuistoisen yllätyksen: Viesti Amerikasta löi Hannu Soinnun ällikällä

Nyt abiturientit Mimmi Mertaniemi (vas.), Siina Matihaldi ja Eero Ylitalo sekä opettaja Hannu Sointu voivat hengähtää hetken, sillä psykologian yo-kirjoitukset ovat jo tältä keväältä takanapäin.

Anni TolonenAamulehti

Jos on koskaan istunut palkitun opettajan Hannu Soinnun psykologiantunneilla, tietää, että kurssilla perehdytään psykologian klassikkotutkimukseen muun muassa Philip Zimbardon videoiden avulla. Viime keskiviikkona Tampereen yhteiskoulun lukion abiturientit yllättivät koulunsa pitkäaikaisen opettajan perin pohjin, kun abit järjestivät Soinnulle ainutlaatuisen videotervehdyksen itseltään Zimbardolta.

Lukiolaiset luulivat, että Sointu olisi eläköitymässä kolmenkymmenen TYK-vuoden jälkeen nyt keväällä. Opettaja kuitenkin jatkaa työssään vielä kahden vuoden ajan, joten tempauksesta tulikin abien oma läksiäislahja.

Kun Sointu saapui psykogian luokkaan pitämään oppilaille tenttiä, luokassa odotti erikoinen ilmapiiri. Tenttijöiden lisäksi paikalla oli muitakin oppilaita ja Sointu tiesi heti, että nyt on jotain tekeillä. Abiturientit Siina Matihaldi ja Milja Kalliosaari kertovat, että Soinnun tavasta opettaa näkee, että Zimbardo on Soinnun idoli.

- Katsoimme niin usein tunneilla niitä videoita, että päätin kirjoittaa Zimbardolle sihteerin kautta viestin ja kysyä, voisiko hän lähettää opettajallemme esimerkiksi videoviestin. Perustelin asiaa sillä, että Sointu on palkittu Suomen parhaana psykologianopettajana ja kerroin, että hän on meidän kaikkien suosikkiopettaja, Matihaldi kuvaa.

Tässä Zimbardon tervehdys Soinnulle:

 

Soinnun mukaan abiturienttien teko jää opettajan mieleen yhtenä uran tärkeimmistä hetkistä.

- Toki olin oppilaiden tempauksesta hyvin otettu ja liikuttunut, vaikka yritinkin pitää pokkaa. Ja että Zimbardo itse teki ja lähetti videotervehdyksen minulle, se kosketti. Hän on maailman toiseksi parhaan yliopiston professori, joten en usko, että kovin moni on tällaisia tervehdyksiä saanut, Sointu kuvaa lämpöä äänessään.

Opettaja myöntää, että varmasti lähes jokaisella kurssilla on näytetty Zimbardon videosarjaa.

- Voidaan sanoa, että hän on toiminut minulle esikuvana, sillä Zimbardon ote psykologiaan pohjautuu vahvalle arvopohjalle, jota ei esimerkiksi videolla kuitenkaan tyrkytetä katsojalle, Sointu kuvaa.

Teoria arkipäivän sankareista

Stanfordin yliopiston emeritusprofessori Zimbardo luennoi vielä yli 80-vuotiaana suurille joukoille kehittämästään teoriasta arkipäivän sankareista, eli siitä, kuinka tavallinen ihminen pystyy arjen keskellä suuriin, sankarillisiin tekoihin.

Zimbardo mainitsee The Heroic Imagination Project -teoriansa myös videotervehdyksessään.

- Opin Zimbardon videoista paljon ja ylioppilaskokeissakin sosiaalipsykologiaa oli helppo soveltaa niiden pohjalta. Videoiden avulla oppii eri tavalla kuin kirjoista. Sointua taas arvostan opetustyön lisäksi siksi, että hänellä on aina aikaa kuunnella oppilaitaan, Milja Kalliosaari kuvaa.


Kommentit (13)

  • Liisa

    Valmistuin vuonna 2002 TYK:stä ja Hannu Sointu oli ehdottomasti lempiopettajani. Hänen onnistui herättää orastava kiinnostukseni psykologiaa kohtaan. Mahtava veto nykyisiltä abeilta tuo video. Iso hymy tälle uutiselle!

  • Marja

    Kirjoitin TYKistä vuonna 90. Kun eräällä Hannun tunnilla puhuimme ihmisten motiiveista, hän totesi fyysisten motiivien osuudessa, että jos juo litran kaljaa, kusee kaksi. Se on todellakin jäänyt mieleen. Hannun tunnit oli lukiossa ihan parhaita!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet