Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
- On jo aika unohtaa viihdekirjailijan leima, kun puhutaan Laila Hirvisaaresta.
Laila Hirvisaaren historialliset romaanit ovat olleet vuosien ajan Suomen myydyimpiä kotimaisia kaunokirjoja. Kirjojen suosio perustuu sujuvasti kerrottuihin ihmiskohtaloihin, joissa henkilöt eivät ole perusviihteen tavoin yksiulotteisesti hyviä tai pahoja.
Joka vuosi Hirvisaaren uutta romaania myydään 65 000–120 000 kappaletta. Suomen kustannusyhdistys ry:n bestseller-listoilla myydyimmän kotimaisen kirjailijan asemasta kilpailee Hirvisaaren kanssa Ilkka Remes. Satunnaisesti jonkin muun kirjan myynti yltää samalle tasolle, kuten kävi Sofi Oksasen Puhdistuksen kanssa.
Hovin perhedraama
Hirvisaaren romaani Minä, Katariina kertoo Venäjää 1700-luvulla hallinneen Katariina II Suuren matkasta nuoresta saksalaisesta prinsessasta hullun suuriruhtinas Pietarin vaimoksi ja lopulta keisarinnaksi. Historian henkilöstä kertova fiktiivinen tarina on vetävää luettavaa, kuin television pukudraamaa yksityiskohtineen.
Toisaalta kirja kertoo suurta tarinaa Katariinan yksinäisestä elämästä Venäjän juonittelevan hovin maailmassa. Katariina on hovissa aikaansa edellä ja toivoo tiiviimpää yhteyttä vanhempien ja lasten välille.
Kirjan nykyhetkessä kuusikymppinen keisarinna makaa sängyssä jalka lasinsirujen tulehduttamana ja keskustelee elämästään luotetun omatuntonsa, lapsuuden ystävänsä Leonin kanssa. Koskettavimpia romaanissa ovat hetket, jolloin Katariina muuttuu keisarinnasta ihmiseksi: hän rakastaa lapsiaan, joita ei saa itse kasvattaa, hän haluaa unohtaa tekemänsä vääryydet ja kokee elämänsä lopussa rakkauden täyttymyksen. Romaani on pohjimmiltaan tarina ystävyydestä.
Suuria kertomuksia
Historiallisista romaaneista haetaan niin pakoa nykyhetkestä kuin suuria kertomuksia. Historiassa on draamaa, iloa ja surua, kuolemaa, pakkoavioliittoja, äitejä, jotka hylkäävät lapsensa ja äitejä, jotka joutuvat luopumaan lapsistaan. Hirvisaarella on kyky luoda tällaisista aiheista pienten yksityiskohtien kautta inhimillisesti liikauttava tarina. Viimeistään tällä romaanilla Hirvisaari pääsee viihdekirjailijan leimastaan.
Lukiessaan historian suurista ihmisistä voi peilata omaa maailmaa ja elämää. 1700-luvulla 90 prosenttia venäläisistä elää köyhyydessä, mutta hovissa naiset vaihtavat pukua kolmesti päivässä eikä Katariinaa edeltävä keisarinna Elisabet käytä samaa pukua kahdesti. Seksisuhteisiin liittyvä moraalikäsitys on kirjassa kyseenalainen, ja keisarinnoilla riittää rakastajia.
Hirvisaaren realistinen ja kuvaileva kerronta on vedonnut lukijoihin kirja toisensa perään. Kustantajan markkinoinnilla voi olla osansa Hirvisaaren suosiossa, mutta merkityksellisintä on kirjailijan vuosien mittaan kehittynyt kertojan taito. Kirjaa Minä, Katariina voi huoletta verrata Mika Waltarin historiallisiin romaaneihin.
Marjaana Roponen
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
Otava 2011, 607 sivua
KUKA
Laila Hirvisaari
Entinen Laila Hietamies.
Syntyi 1938 Viipurissa.
Professorin arvonimi 2002.
Esikoisromaani Lehmusten kaupunki (1972). Historialliset romaanisarjat: Sonja, Lehmusten kaupunki, Imatra, Hamina, Kannas, Laatokka, Viipuri. Näytelmiä: mm. Katariina Suuri (Suomen Kansallisteatteri 1996)
Neljä miljoonaa myytyä teosta Suomessa
Kirja kirjailijasta: Salme Saure, Laila Hietamies läheltä (Otava, 1998)
Sain juuri luettua Minä Katariinan ja aloin nyt etsimään netistä tietoa Venäjän hallitsijoista. Kirja oli niin kiehtova, että jouduin jarruttelemaan lukemistani, että pääsin siitä nauttimaan ajan kanssa. Osan tekstistä luin kahteen kertaan ja näin muistin paremmin lukemani. Huomasin kyllä, että seuraavakin kirja on jatkoa tälle, koska niin pitkä ajan jakso jäi käsittelemättä. Olen käynyt Eremitaasissa kuin myös muissakin palatseissa, mutta nyt haluaisin tutustua niihin uudestaan, koska kiinnostuin todella tästä historiikista. Kiitos Laila
Ilmoita asiaton kommentti