Yleisön päällä sinkoillut pienoiskopteri aiheutti hämminkiä Salpausselän kisoissa Lahdessa

Aamulehti Yleisön yläpuolella lennellyt pienoiskopteri hämmensi Salpausselän kisoissa Lahdessa sunnuntaina. Poliisin mukaan kuvaamiseen tarkoitettu kopteri sinkoili päämäärättömästi alueella, jossa oli runsaasti yleisöä. Poliisi paikansi alusta ohjanneen ulkomaalaisen mieshenkilön ja määräsi tämän välittömästi lopettamaan kopterin lennättämisen alueella. Lennättäjä ei ollut tietoinen säännöksistä, joiden mukaan kauko-ohjattavaa ilma-alusta voidaan lennättää yleisön päällä vain erittäin tiukkojen lupaehtojen vallitessa. Muuten paljon yleisöä kerännyt massatapahtuma sujui poliisin näkökulmasta ilman suurempia häiriöitä. Järjestyksenvalvojat ja poliisi poistivat Lahden Urheilukeskuksesta yhteensä toistakymmentä päihtynyttä. Poliisi kertoo, että säilöön täytyi ottaa vain yksi ylettömän päihtynyt henkilö. Sunnuntai-iltapäivään mennessä poliisin tietoon ei ole tullut tapahtuma-alueelta yhtään rikosta.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet