E-S: Pietarissa kidnapattu useita ihmisiä tässä kuussa

Aamulehti Pietarissa ja sitä ympäröivällä Leningradin alueella Venäjällä on helmikuussa kidnapattu ainakin puolen tusinaa ihmistä. Siepatuilta on muun muassa vaadittu lunnaita, kertoo Etelä-Saimaa. Lehden mukaan kidnapattuja on jopa kidutettu. Etelä-Saimaa perustaa tietonsa Fontankan tietoihin. Suomen viranomaisten mukaan turvallisuustilanne ei ole muuttunut, eikä esimerkiksi turistien tarvitse pelätä matkustamista Pietariin. - Tilanne ei ole sen turvattomampi kuin aikaisemminkaan, sanoo poliisiyhdysmies Seppo Mikkola Pietarin pääkonsulinvirastosta Etelä-Saimaalle.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet