Ahtauduin kuolleen sukeltajan ohi ? paikka oli todella tiukka, kertoo Norjan turmasta selvinnyt

Tiina Ellilä Aamulehti Hämeenlinnalainen Vesa Rantanen on yksi kolmesta luolasukeltajasta, jotka selvisivät hengissä sukelluksesta Norjan Plurdalenin luolastoon helmikuussa kaksi vuotta sitten. Kaksi muuta suomalaista sukeltajaa kuoli kahden kilometrin mittaisessa luolastossa. Toinen juuttui varusteistaan kiinni ahtaumaan 110 metrin syvyydessä, ja toiselle tuli laitevaikeuksia 120 metrin syvyydessä. Rantanen saapui ahtaumakohtaan kaksi tuntia paikkaan juuttunutta sukeltajaa myöhemmin, koska lähdöt oli porrastettu. - Ahtauduin kuolleen sukellustoverini ohi. Siitä oli tosi ahdasta päästä ohi. Jouduin irrottamaan varahengityskaasupulloja ja sukellusskootterini eli sukellusmopon, jotta pääsin ohi, Hämeenlinnassa asuva Rantanen kertoi lauantai-iltana Tampereella. Tampereelle kokoontui suuri joukko, noin 130 muuta sukeltajaa katsomaan ohjaaja, käsikirjoittaja Juan Reinan Takaisin pintaan -elokuvan. Se kertoo neljästä suomalaissukeltajasta ja heidän ryhmästään, jotka hakevat kuolleet ystävänsä vedenalaisesta luolasta takaisin kotiin Pluran järven ja Steinugleflågetin kuivaluolan kautta. Rantasen mielestä elokuva oli hyvin kuvattu, vaikka olosuhteet olivat vaikeat. Seuraaja ei selvinnyt Rantasta seurannut sukeltaja ei päässyt koskaan elävänä pintaan, koska hänelle tuli vaikeuksia laitteiden kanssa. - Takanani tullut varmaankin joutui ongelmiin saatuaan jonkin reaktion, kun näki minun menevän vainajan ohi. Hän pääsi pintaan kuin ihmeen kaupalla, vaikka sukelluksesta tuli erittäin pitkä, yli kymmentuntinen. Viimeisenä tullut sukeltaja, elokuvassakin esiintyvä Kai Känkänen, yritti auttaa laiteongelmiin joutunutta, mutta joutui palaamaan yksin takaisin tulosuuntaan. Hän pääsi pintaan kuin ihmeen kaupalla, vaikka sukelluksesta tuli erittäin pitkä, yli kymmentuntinen. Miltä ahtaumakohdassa näytti? Terävää, rosoista kalliota oli joka puolella. Rosoihin on helppo jäädä kiinni tai rikkoa niissä pukunsa. - Se oli ahdas paikka, mutta vesi oli kristallinkirkasta. Terävää, rosoista kalliota oli joka puolella. Rosoihin on helppo jäädä kiinni tai rikkoa niissä pukunsa. Huomioin enemmän riskejä Vesa Rantanen kertoo käsitelleensä turman jo heti onnettomuuden jälkeen esimerkiksi katsomalla turmasukelluksesta otettuja videoita. - Nyt voin ihan hyvin. Miten turma muutti sinua? - Nyt mietin pikkaisen, mitä saavutettavaa luolasukelluksella on suhteessa riskeihin, ja että kotiväkeäkin täytyy huomioida. Sähkösuunnittelijana toimiva Rantanen on harrastanut luolasukellusta yhdeksän vuotta, ja hän on sukeltanut luolissa edelleen, turman jälkeenkin. Sukeltajantauti esti paluun Vesa Rantanen ei päässyt mukaan sukeltamaan kuolleita sukellustovereitaan, koska lääkäri määräsi hänelle turmasukelluksen jälkeen viiden kuukauden sukelluskiellon. - Sain sukeltajantaudin. He organisoivat kuolleiden sukeltajien nostamisen pintaan muutama viikko turman jälkeen. Kuolleet nostettiin salaa Norjan poliisilta, joka kielsi nosto-operaation liian vaarallisena. Sukeltajantaudissa eli dekompressiotaudissa typpi muodostaa kuplia verisuoniin, ja voi rikkoa verisuonet. Tauti ilmenee, kun sukeltaja nousee pintaan liian nopeasti. Nosto-operaatiossa oli mukana kaikkiaan 16 suomalaista. He organisoivat kuolleiden sukeltajien nostamisen pintaan muutama viikko turman jälkeen. Kuolleet nostettiin salaa Norjan poliisilta, joka kielsi nosto-operaation liian vaarallisena. Ryhmällä oli enintään 10-15 minuuttia aikaa ensimmäisen sukeltajan irrottamiseen ahtaumasta. Tällöinkin yhden sukelluksen kokonaiskestoksi tulee noin seitsemän tuntia. Kuolleista sukeltajista toinen oli Valkeakoskelta ja toinen Espoosta. Kuppikunnat yhteen? Elokuvaillan organisoi tamperelainen sukeltaja, sukellusyrittäjä Jari Tuominen. - Tavoite on saada kuppikuntiin jakautuneet sukellusseurat pitämään yhtä; samojen lätäköiden reunalla kun ollaan. Elokuvaa katsomassa oli jäseniä noin kymmenestä sukellusseurasta Pirkanmaalta, kuten Nokian Urheilusukeltajat, Kangasalan VPK:n sukeltajat, Oxy Dive Club ja Scuba Libre. Mikä saa ihmisen harrastamaan hengenvaarallista luolasukellusta, Jari Tuominen? -Moni ajattelee, että on hullun hommaa änkeä itsensä Norjassa johonkin ahtaaseen luolaan. Itse nautin luolasukelluksessa hiljaisuudesta ja pienestä jännityksestä, joka syntyy riskeistä. Luolissa pääsee katsomaan paikkoja, joihin kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä. - Luolasukellus on leijumista painottomana hiljaisessa tilassa, jossa on kauniit muodostelmat. Siellä on hyvä olla. - Tätä voi verrata vuorikiipeilyyn: kun olen valloittanut yhden vuoren, pitää valloittaa vielä korkeampi, Tuominen pohtii. Rebreather-laitteet käytössä Jari Tuominen kertoo, että Norjassa sukellettiin vaativaa luolasukellusta suljetun kierron rebreather-sukelluslaitteilla, joista ei tule kuplia ollenkaan. Laitteet ovat yleistyneet sukeltajien käytössä. - Laite kierrättää samaa kaasua koko sukelluksen ajan. Se suodattaa hengitysilmasta hiilidioksidin pois ja lisää siihen happea, Tuominen kertoo. Laitteiden hyöty on se, että niillä voidaan tehdä tavallista pidempiä ja syvempiä sukelluksia. Tuominen ei halua kummemmin spekuloida, miksi luolastossa kävi kuten kävi. Yksi jäi kiinni ja toinen kenties hätääntyi. Siinä se. -Täältä sohvalta on helppo olla viisas. Herrat olivat hyviä sukeltajia, ja rauha heidän sielulleen. -Niin syvälle mennessä stressi kasvaa ja typpi sekä happi muuttuvat narkoottisiksi. Narkoottisessa tilassa ihmisellä on ehkä on tavallista himmeämmät valot päällä, Tuominen pohtii. Vesa Rantanen kertoo, että narkoottisia vaikutuksia voidaan ehkäistä korvaamalla hengityskaasujen typpeä heliumilla. (Korjaus: Valokuvaan on korjattu Juho Harjulan nimi.)


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet