Vesilahden kirkkoherra maistoi nimikkopitsaansa: "Söpö kuin kirkko"

Päivi Vasara Moro, Vesilahti Hectorin vanhassa biisissä pappi sai kahvia juodakseen, mutta Vesilahdella pistetään paremmaksi. Siellä kirkkoherran Harri Henttinen saa pitsaa syödäkseen. Olimme läsnä, kun Harri Henttinen maistoi ensimmäisen kerran nimikkopitsaansa tunnelmallisessa Pizzeria Makasiinissa talvisena perjantai-iltana. - Hyvältä tämä maistuu, kiitteli hän testin lopuksi. Pitsan loput lähtivät hänen matkaansa iltapalaksi. Pitsan nimi on KirkkoHarrin houkutus. Sen sisällön Harri Henttinen sai itse valita. Kasvissyöjänä hän otti mukaan fetan, oliivin ja aurinkokuivatun tomaatin. Tietysti maistoimme itsekin, miltä KirkkoHarrin houkutus maistuu. Hyvää se oli meidänkin mielestämme. Ainoa elossa Makasiinin uusi yrittäjä Tiina Kivinen ideoi nämä nimikkopitsat, joilla on oma tarina. Tiina haluaa tehdä perinteikkäästä pitseriasta entistä vesilahtelaisemman paikan. Kaikki muut pitsatarinoiden henkilöt ovat joko mielikuvitusta tai hautausmaalla, vain Harri Henttinen on elossa oleva oikea ihminen. Makasiini on mitä viehättävin paikka. Makasiinin perustajat ja omistajat jäivät eläkkeelle. Tiina on entiseltä ammatiltaan Vesilahden sivistysjohtaja. Hän otti tästä työstä virkavapaata, koska halusi toteuttaa unelmansa. Kunnia seurakunnalle - Kun Tiina kysyi minulta, lähtisinkö mukaan tähän ideaan, olin otettu ja kiinnostuin heti. Minusta tämä on kunnia minulle ja se on kunnia myös seurakunnalle. On rohkeaa ottaa pitsalistalle seurakunnan edustaja. Turhan usein eletään varovaisesti ja varotaan, ettei vaan kukaan loukkaannu. Vesilahden pidetty kirkkoherra ei halua olla byrokraatti, vaan hän tahtoo olla mukana ihmisten arjessa. Pappilan kanslian ovet aukeavat aina tarvittaessa. Jos joku tulee, hänelle keitetään kahvit ja jutellaan rauhassa. Lapsi keksi lempinimen Lempinimi KirkkoHarri on lapsen keksimä. Kun Harri Henttinen muutti asumaan kirkonkylän raitin varteen. Naapurin pikkupoika sanoi äidilleen, että nyt se KirkkoHarri tuli. Lapsi yhdisti kuulemansa asiat. Lempinimi tuntui kirkkoherrasta hyvältä, ja hän otti sen käyttöön. Makasiinin listalla on nyt 22 pitsaa. Kaikki nimet liittyvät jollain tavalla Vesilahteen. Esimerkiksi Laukonpeura, jossa on luonnollisesti peuranlihaa. Tämähän liittyy itsestään selvästi Vesilahteen. Harri pitää siitä, että hänen nimikkopitsansa on houkutus. - Jos se olisi kiusaus, siihen lankeaminen ei olisi niin hyvä juttu. Mutta toki houkutuksiin voi langeta. Se ei ole niin pahankaikuinen lankeaminen. Mitä sattuu Yksi hauska juttu pitsalistalla on Umpimähkä. Se on sellainen, miltä pitsaleipurista tuntuu sillä hetkellä eli sisältö voi vaihdella sattumanvaraisesti. Kuulostaa hauskalta ja yllätykselliseltä. - Tiinalla on täällä esimerkiksi ruusujuomaa, joten ei tarvitse tyytyä tavanomaiseen kokikseen. Pitsalistan lisäksi Makasiinissa on vihkonen, josta löytyy jokaisen pitsan tarina. Pizzeria Makasiinissa oli ystävänpäivänä viralliset avajaiset. Harri oli mukana juhlallisuuksissa ja hän siunasi paikan sekä lausui runoja. Syntymäpäivälahjaksi Harri Henttisestä nimikkopitsa tuntuu vähän kuin syntymäpäivälahjalta. - Vuosi sitten minulla oli isot syntymäpäiväjuhlat, joihin tuli yli 200 ihmistä. Se oli ihmeellistä. Tämä nimikkopitsa tuntuu jatkumolta näille hienoille syntymäpäiväjuhlille näin vuoden päästä. Suuressa maailmassa kirkko ja seurakunta saattavat olla vähän etäisiä, mutta Vesilahdella Harri Henttinen antaa näille instituutioille kasvot. - Tykkään olla töissä ruohonjuuritasolla ja pidän siitä, että itse keksitään Vesilahdella kaikenlaisia juttuja. Vesilahden seurakunta on kohta 670-vuotias, mutta Vesilahti on vielä vanhempi. Vesilahti on Pirkanmaan vanhimpia seurakuntia. Puukirkko on vuodelta 1802. Kivisakasti on peräti vuodelta 1490. Vesilahdelle kaavailtiin kivikirkkoa, mutta ei saatu, koska Kustaa Vaasa vei rahat. Kirkko on sisältä maalattu kivikirkonomaiseksi, joten on meillä sitten köyhän miehen kivikirkko. Söpö kuin kirkko Nimikkopitsaansa Harri Henttinen kommentoi, että se on söpönnäköinen ihan niin kuin Vesilahden kirkkokin. - Pidän asioista, jotka on tehty sydämellä enemmän kuin järjellä. Pitsan tekokin on käsityöammatti, ja niitä arvostan suuresti. Tässä Makasiinissa pidän kovasti siitä, että se ei ole kopio jostain muusta paikasta tai ketjun osa, vaan aidosti omaleimainen kodikas paikka.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet