Kolumni: Presidentti puuttuu nyt kaikkeen, mikä liikkuu

Pertti Timonen Kolme on maailmassa turhaa: paavin pallit, nunnan nännit ja Suomen presidentti. Suomen valuvikainen valtiosääntö, joka antaa presidentille ulkopolitiikan johtajuuden yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, on Sauli Niinistön kaudella johtanut presidentin aseman kohtuuttomaan korostumiseen parlamentarismin kustannuksella. Vinoutunutta kehitystä on edesauttanut kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne Ukrainan kriiseineen ja terrorismiuhkineen. Esimerkiksi pakolaiskriisi on ensisijaisesti EU-politiikkaa, ja sen hoitaminen kuuluu pääministerille ja hallitukselle. Pääministeri Juha Sipilän ulkopoliittinen kokemattomuus on johtanut siihen, että Niinistön lisäksi ulkoministeri Timo Soini, sisäministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Alexander Stubb ovat profiloituneet EU-politiikassa Sipilää vahvemmin. Eikä tässä kaikki. Niinistö ottaa tätä nykyä kantaa lähes kaikkeen, mikä liikkuu, erityisesti talouspolitiikkaan, vaikka se ei kuulu miltään osin presidentin rooteliin. Kannattaa myös huomata, että Niinistön suhde Jyrki Kataisen hallitukseen oli varsin muodollinen ja Stubbin hallitukseen jopa kylmäkiskoinen. Arvopainotteisten lausuntojensa myötä Niinistöstä on kehittymässä hyvää vauhtia Suomen poliittisen kirkon arkkipiispa. Se ei lupaa hyvää parlamentarismille. Presidentinvaaleissa ei äänestetä vain jotakuta vaan myös joitakuita vastaan. Mauno Koivisto oli anti-Kekkonen, Martti Ahtisaari anti-poliitikko, Tarja Halonen anti-mies ja Niinistö anti-Halonen. Ahtisaaren ja Niinistön valinnoissa kummitteli vielä yksi anti-ilmiö. Paavo Väyrystä ei haluttu toiselle kierrokselle. Istuvaa presidenttiä on vaaleissa vaikea syrjäyttää. Siihen pystyy vain sdp:n puoluekoneisto. Sekin vain ehdokasasetteluvaiheessa. Anti-Niinistö -liikettä ei ole ainakaan vielä näkyvissä. Niinistön ehdokkuus tulevissa vaaleissa lienee lähes sataprosenttisen varmaa, mutta muilta osin ehdokasasettelu onkin sitten täysin auki. Erityisen vaikeaksi se muodostunee keskustassa ja sdp:ssä. Keskustassa ei ole ketään itsestään selvää ehdokasta, sillä en usko Sipilän ehdokkuuteen. Edellisissä vaaleissa sdp nolasi ikävästi entisen puheenjohtajansa Paavo Lipposen, ja nyt onkin kysymys lähinnä siitä, kuka uhrataan tällä kertaa äänestäjien raadeltavaksi. En usko enää Pekka Haavistoon; ilmiöt tulevat ja menevät, vain Väyrynen pysyy. Pienimmätkin puolueet asettavat ehdokkaansa, mutta ihmeitä ei ole odotettavissa. On silti syytä huomata, että lähes kolmasosa jätti viime presidentinvaalien toisella kierroksella äänestämättä. Siellä voi muhia yllätys. Kirjoittaja on valtio-opin dosentti


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet