Tuomio Amurin taposta: Puukotuksen uhri juoksi R-kioskiin, kertoi tappajansa nimen ja kuoli

Tuomas Rimpiläinen Aamulehti Juttuun on julkaisun jälkeen lisätty tietoa tapauksesta. Lisää aiheesta hetken kuluttua. Tampereen Amurissa miehen puukottanut Ari Markus Tapiola (s. 1972) on tuomittu taposta. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hänet yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen. Uhri ehti läheiseen R-Kioskiin hakemaan apua, mutta miestä ei saatu pelastettua. Tapiola löi illalla 17. marraskuuta 2015 miestä Amurin Salen ovien edustalla kadulla ensin nyrkillä. Sitten hän sohi miestä puukolla, mutta mies pakeni sisään Salen tuulikaappiin. Tapiola raahasi hänet ulos ja piti välillä puukkoa uhrin kaulalla. Tapiola löi miestä kerran puukolla oikean olkapään yläpuolelle rintaan. Teko tallentui tarkasti kaupan valvontakameroihin. Uhri juoksi puukotuspaikalta kadun yli R-kioskiin. Siellä hän ehti kertoa paikalle tulleelle poliisipartiolle puukottajan nimen. Sitten hän kuoli. Puukottaja ja uhri tunsivat toisensa. Tapiola löi miestä puukolla useita kertoja käsivarsiin ja kerran olkapään etupuolelle. Uhri ehti läheiseen R-Kioskiin hakemaan apua, mutta miestä ei saatu pelastettua. Kuolinsyy oli käräjäoikeuden mukaan kainalovaltimon repeämä ja siitä seurannut runsas verenvuoto. Teko tallentui tarkasti kaupan valvontakameroihin, ja tallenne oli oikeudessa merkittävin näyttö tapahtumista. Tapiola oli selvin päin ja tapasi kertomansa mukaan uhrinsa Salen luona sattumalta. Tallenteilta näkyy, että Tapiola kävi lähes heti tapaamisen jälkeen miehen kimppuun. Hän kertoi motiivikseen sen, että uhri olisi aiemmin hyökännyt hänen kimppuunsa. Tapiola kertoi, että halusi pelotella miestä. Kiisti tapon Tapiola kiisti, että olisi tahallaan tappanut miehen. Hän myönsi syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn. Se tarkoittaa, että tekijän tarkoitus ei välttämättä ole tappaa, mutta hänen tekonsa seurauksena on kuolema enemmän tai vähemmän todennäköisesti. Rikoslain mukaan henkilö syyllistyy tappoon, jos hän on aiheuttanut kuoleman tahallaan tai pitänyt sitä varmana tai varsin todennäköisenä. Oikeuskirjallisuus erittelee kolme erilaista tahallisuuden lajia. Niin sanotussa todennäköisyystahallisuudessa tekijän tarkoitus ei välttämättä ole tappaa, mutta hänen tekonsa seurauksena on kuolema enemmän tai vähemmän todennäköisesti. Tämän on tahallisuuden alin aste. Henkirikosasioissa käytetty väkivalta on suhteellisen harvoin sellaista, että se johtaa varmaan kuolemaan. Todennäköisyystahallisuuden takia tekijä voidaan silti tuomita taposta eli tahallisesta henkirikoksesta. Oikeus pystyi kuvatallenteilta päättelemään, että ensimmäisten puukoniskujen jälkeen uhrista vuosi verta niin paljon, että asfaltti värjäytyi verestä. Tapiolan täytyi siis tajuta, että hänen uhrinsa on haavoittunut pahasti. Silti hän jatkoi väkivaltaa. Oikeus katsoi, että Tapiolan teko oli todennäköisyystahallisuutta korkeampi eli niin sanottu dolus directus -tahallisuus. Se tarkoittaa sitä, että tekijä ei suoraan tarkoita tappaa, mutta hän mieltää, että kuoleman mahdollisuus liittyy välittömästi hänen tekoonsa. Tuttava piilotti huppari Tapiolan tuttava tuomittiin samassa oikeudenkäynnissä rikoksentekijän suojelemisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 50 päiväsakkoon. Suojelemistuomio tuli siitä, että tuttava piilotti Tapiolan päällä olleen hupparin teon jälkeen. Kummankaan henkilön tuomiot eivät ole lainvoimaisia.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet