Jalkapallopommi! Suomen MM-karsintapelit saattavatkin alkaa Kosovoa vastaan

Pekka Aalto, Aamulehti Kosovo tekee tuloaan kansainväliseen jalkapalloperheeseen. Jos Balkanin maan toive toteutuu, Kosovo pelaa jo ensi syksynä MM-karsintoja samassa lohkossa Suomen kanssa. Kosovon jalkapalloliiton puhemies Fazli Berisha vahvistaa Aamulehdelle, että suunnitelmat ovat jo olemassa. - Meille on kerrottu, että jos olemme mukana, pelaamme Suomen ja muiden maiden kanssa samassa lohkossa, Berisha kertoo sähköpostitse. Suomen lohkossa on vain viisi maata, kun kaikissa muissa lohkoissa yhtä lukuunottamatta on kuusi maata. Suomen kanssa I-lohkoon arvottiin Kroatia, Islanti, Turkki ja Ukraina. Aamulehden tietojen mukaan Kosovo aloittaisi MM-karsinnat juuri Suomessa syyskuun alussa. Tämän suunnitelman ongelmana on se, että Tampereen Ratinan stadion on varattu Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaottelulle 3.-4. syyskuuta. I-lohkossa pelataan maanantaina 5. syyskuuta ottelut Kroatia-Turkki ja Ukraina-Islanti. Toukokuu ratkaisee Kosovon paikka MM-karsinnoissa vaatii Uefan ja Fifan jäsenyyden, joita maalla ei vielä ole. Kosovo on lobannut jäsenyyttään voimakkaasti ja useat korkean tason jalkapallovaikuttajat ovat suhtautuneet hakemuksiin suopeasti. Uefan osalta päätöksen asiassa tekee vuotuinen kongressi, joka kokoontuu 3. toukokuuta Budapestissa. Kongressi siirrettiin maaliskuulta toukokuulle, koska Uefan johdossa kuohuu Fifan lahjusskandaalin ja puheenjohtajavaalin takia. Kosovolaisten odotukset ovat korkealla, koska toukokuussa kokoontuu myös Fifan kongressi. Tämä kokous järjestetään 12.5. Mexico Cityssä. Vielä ei ole varmuutta, onko Kosovon hakemus Budapestin tai Mexico Cityn kongressin asialistalla. Kosovon liiton johto on kutsuttu ensi viikolla Zürichiin Uefan ja Fifan johdon kokoukseen, mitä voi pitää hyvänä ennusmerkkinä myös jäsenhakemuksille. - Toivomme tietenkin jäsenyyksiä, Berisha kommentoi. Pelaajia riittää Kosovo itsenäistyi Serbiasta 17. helmikuuta 2008 yksipuolisella julistuksella. Toistaiseksi Kosovon itsenäisyyden on tunnustanut runsaat sata YK:n jäsenmaata, mukaan lukien Suomi. Ensimmäisen virallisen jalkapallomaaottelunsa Kosovo pelasi 5. maaliskuuta 2014 Haitia vastaan. Peli päättyi maalittomana Mitrovicassa 17 000 katsojan edessä. Ottelussa pelasi suomalainen Lum Rexhepi, joka edustaa nykyään HJK:ta. Kosovolla tuskin olisi vaikeuksia kasata kilpailukykyistä maajoukkuetta MM-karsintoihin, sillä lukuisia kosovolaistaustaisia pelaajia ansaitsee leipänsä ympäri Eurooppaa. Monet heistä ovat jo ilmoittaneet halustaan edustaa Kosovoa maajoukkuetasolla. Suomen maajoukkueesta esimerkiksi Perparim Hetemaj'n juuret ovat Kosovossa. Kansainvälisen jalkapallon sääntöjen mukaan Hetemaj olisi halutessaan vapaa edustamaan Kosovoa, vaikka hänellä on kymmeniä virallisia maaotteluita Suomen paidassa. MM-karsinnat Yhdeksän lohkoa Karsintapelit vuoden 2018 MM-turnaukseen Venäjälle alkavat 4.9.2016 ja päättyvät 14.11.2017. Euroopasta 13 maata selviytyy kisoihin isäntämaa Venäjän lisäksi. Uefassa on 54 jäsenmaata, joista Venäjä ja Gibraltar eivät ole mukana MM-karsinnoissa. Gibraltaria ei ole ainakaan toistaiseksi hyväksytty Fifan jäseneksi, joten se ei voi karsia paikasta MM-kisoihin. Gibraltar on valittanut asiasta urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin. Suomi pelaa karsintojen I-lohkossa Kroatian, Islannin, Turkin ja Ukrainan kanssa. Suomen on määrä aloittaa pelit 6. lokakuuta Islannissa. Kaikkiaan karsintalohkoja on yhdeksän ja lohkovoitto tuo MM-paikan. Kahdeksan parasta lohkokakkosta karsii neljästä viimeisestä paikasta. Venäjän MM-turnaus pelataan 14.6.-15.7.2018.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet